Kansalaisen lausunto YM:n hevostallityöryhmän raportista ja ympäristöhallinnon toiminnasta

”Kärpäsestä härkänen”

Juha Salonen 05.12.2008

YMPÄRISTÖHALLINNON
VIRANOMAISMIELIVALTA HEVOSALALLA

Kysymys on hevosalan toimintaedellytyksistä ja kannattavuudesta, eli liikuntaharrastuksesta, työstä ja toimeentulomahdollisuuksista, sekä siitä voiko kansalainen toteuttaa unelmansa ja elää Suomessa haluamallaan tavalla. Onko kohtuutonta antaa määräyksiä, joiden täyttäminen on käytännössä usein hyvin vaikeaa ja aiheuttaa suuria ylimääräisiä kuluja valtaosalle olemassa olevistakin hevostiloista ja tekee osan tiloista käyttökelvottomiksi? Onko tällaisten määräysten antaminen järkevää, silloin kun saavutettava hyötykin on kyseenalainen? Ovatko ehdotetut määräykset myöskään lain ja vallitsevan oikeuskäytännön mukaisia? Mikä vaikutus määräyksillä on tilojen toimintaedellytyksiin ja kilpailukykyyn Suomen ja EU:n sisällä.

Tässä katsauksessa on tarkasteltu YM:n hevostallityöryhmän raporttia 2008, jota tässä kutsutaan johtajansa yliarkkitehti Anne Jarvan mukaan lyhyesti ”Jarvan mietinnöksi”. Mietintöä on tarkasteltu laajemmassa mielessä suhteessa hevosalan käytännön tosiasioihin ja mietinnön esittämään hevosalan normistoon ja yhdyskuntasuunnitteluun. Tässä on pyritty vastaamaan edellä esitettyihin kysymyksiin ja käsitelty ympäristöhallintomme alalle aiheuttamia ongelmia kuten: 1) asiantuntemattomuus, 2) määräysten perusteettomuus, 3) rajoitusten kohtuuttomuus ja 4) toimenpiteiden väkivaltaisuus.
(Hevostallityöyhmän raportti ladattavissa Ympäristöministeriön sivuilta)

Johdannon jälkeen esitettyjä lukuisia käytännön esimerkkejä on monin paikoin vaikea uskoa todeksi. Näistä valtaosa käsittelee virallisia viranomaisasiakirjoja. Asioilla on kulttuuri-historiallinen taustansa, jonka lisäksi on pyritty pohtimaan tiettyjä viranomaistoiminnan tämänhetkisiä aatteellis-uskonnollisia vaikuttimia ja pyrkimystä keskusjohtoisuuteen, virkavaltaisuuteen, sekä näiden suhdetta suomalaisen yhteiskunnan kehitykseen yleensä. Tsaarin vallan ajoista olemme kulkeneet kohden vapaita länsimaisia demokraattisia sivistysvaltioita. Nykyinen ympäristöhallinnon käytäntö on tietyiltä osin sekä tämän kehityksen että perustuslakimme vastainen. Kansalaisten itseään edustamaan valitsemien poliittisten päättäjien sekä niiden, jotka edustavat länsimaisen demokratian edellyttämää vapaata tiedotusvälineistöä, on syytä reagoida näihin ongelmiin.

.................

SISÄLLYSLUETTELO

YMPÄRISTÖHALLINNON VIRANOMAISMIELIVALTA HEVOSALALLA
I JOHDANTO
1.1 Hevosalan kehitysnäkymät
1.2 Ongelmat ympäristöhallinnon hevosalan määräyksissä lyhyesti
1.3 Ympäristöhallinto laajassa mielessä
1.4 Suositusten muuttaminen määräyksiksi
1.5 Kansanvalta länsimaisissa demokratioissa

II ESIMERKIT
2. YMPÄRISTÖHALLINNON MAISEMA-ARKKITETOONINEN IDEOLOGIA
2.1 Uudenmaan ympäristökeskus ja Ismo Mussaari
2.2 MMM:n maisema-arkkitehtooninen totalitarismi
2.3 Maisema-arkkitehtuuriin ei ole perusteita ympäristönsuojelulaissa
2.4 Nurmijärven kunnan harjoittama etninen syrjintä ja puhdistukset

3. YM:N ”JARVAN HEVOSTALLITYÖRYHMÄN” MIETINTÖ
3.1 Työryhmän synty
3.2 Jarvan mietinnön vahvuudet
3.3 Jarvan mietinnön kaksimielisyys
3.4 Jarvan mietinnön ongelmat

4. ASIANTUNTEMATTOMUUS
4.1 Tosiasiat ja propaganda
4.2 Ristiriidat hevostilallisten ja ympäristöhallinnon välillä

5. ”HÄSTHYSTERI” MYYTTI HEVOSTEN VAARALLISUUDESTA TERVEYDELLE
5.1 Naapuruston allergiariski
5.1.1 Hevos-Apartheid-politiikan synty
5.1.2 Ainoat tieteelliset tutkimukset
5.1.3 Hevosallergeenin leviäminen
5.1.4 Hevos-Apatheid-politiikan kehitys
5.1.5 Allergiataipumus
5.1.6 Allergeenit ja terveyspolitiikka
5.1.7 Yleisyys ja perusteet
5.1.8 Mietinnön näkemys hevosallergiasta
5.1.7 Yleisyys ja perusteet
5.1.8 Mietinnön näkemys hevosallergiasta

6. PERUSTEETTOMUUS
6.1 Ympäristöhallinnon haitta-käsitys
6.1.2 Ympäristöhallinnon perustelutavan nollalinja
6.1.3 Puuttuva tieto
6.1.4 Nollatutkimus
6.1.5 Perusteettomuus
6.1.6 Subjektiivisuus

7. KOHTUUTTOMAT RAJOITUKSET
7.1 Nollatoleranssi – äärimmäiset rajoitukset nollaperustein
7.2 Asenteellinen syrjintä
7.3 Lannan polttokysymys
7.4 Ympäristöministeriön tulkinta lannasta eläinperäisenä jätteenä, sekä tulkinta sahanpurusta ja kutterista ongelmajätteenä, sekä tulkinta näiden soveltumisesta hevosten kuivikkeeksi ja polttamisesta
7.4.1 EU-valtioiden tulkintaeroavaisuuksien kilpailua rajoittava vaikutus
7.4.2 Biologisten vaikutusten määrittäminen kemiallisen koostumuksen perusteella
7.4.3 Onko lanta jätelain tarkoittama jäte
7.4.4 Veden, hengityskaasujen ja energian luonnonmukainen kierto
7.4.5 Virheellisen laintulkinnan korjaus
7.4.6 Onko hevoskarsinan turvekuivitus ympäristöministeriön mukaan eläinrääkkäystä?
7.4.7 Onko sahanpuru ja kutteri ongelmajäte
7.4.8 Turve, sahanpuru ja kutteri hevosen kuivikkeena
7.4.9 Yhteenveto
7.5 Uusien kuivikeratkaisujen tarve

8. KUNNALLISET YMPÄRISTÖNSUOJELU- JA RAKENNUSJÄRJESTYSMÄÄRÄYKSET
8.1 Jarvan mietinnön kaksimielisyys
8.2 Hevosten aiheuttamat rakennushaitat
8.2.1 Suojavyöhykemalli rakennusjärjestyksissä
8.2.2 Lainsäädännön ohittava valtakunnallinen rakennusjärjestys
8.2.3 Rakennusjärjestysmääräysten kohtuuttomuus
8.2.4 Eriarvoisuus
8.2.5 Kansalaisten vapauden rajoitukset
8.2.6 Varmuuden vuoksi nollatoleranssi periaatteella
8.2.7 Hevosalan kehitystä rajoittava vaikutus
8.3 Jarvan mietinnön kohta 4.2 Rakennuspaikkaa koskevia vaatimuksia
8.3.1 Lain vastainen oikeuskäytännön muutos
8.3.2 Haitta naapurin asuinrakentamiselle
8.3.3 Rakennusluvan myöntämistä koskevat 135 ja 136 §
8.3.4 Rakennuspaikkaa koskeva 116 §
8.3.5 Paloturvallisuutta koskeva MRA 57 §
8.3.6 MRL 116 § etäisyys rajasta määräys rakennusjärjestyksessä
8.3.7 MRL 116 § suhde oikeusvaikutteiseen yleiskaavaan
8.3.8 Aikaprioriteetti periaatteen vastaisuus
8.3.9 Aikaprioriteetti ja ympäristönsuojelulaki
8.3.10 Yhteenveto ehdotetuista rakennusjärjestysmääräyksistä

9. HEVOSTEN AIHEUTTAMAT YMPÄRISTÖHAITAT
9.1 Hevosalan näkemys
9.2 Virkavaltainen näkemys
9.3 Käytännön esimerkki Jarvan mietinnön antamasta kuvasta
9.4 Esimerkki käytännön vaikutuksista
9.4.1 Kaivon sijainti
9.4.2 Kaivon siirto
9.4.3 Ojituksen muutosjärjestely
9.4.4 Yhteenveto esimerkin valossa
9.5 Jarvan mietinnön kohta 4.3 ” Hevostalleista aiheutuvien ympäristövaikutusten hallinta”
9.5.1 Virkavallan tuhoama kilpailukyky

10. JARVAN MIETINNÖN MÄÄRÄYSTEN SUHDE YMPÄRISTÖNSUOJELULAKIIN
10.1 Määräysten ja oikeusperiaatteiden ristiinkäyttö
10.2 Parhaan käytännön periaate
10.3 Immission sijaan psykologiset perusteet
10.4 Haittaa aiheuttava kokonaisuus
10.5 Prosessin sisäisiin tekijöihin puuttuminen
10.6 Nitraatti asetus
10.6.1 Hevoslaitumet
10.6.2 Tarhan koon vaikutus huuhtoutumiin ja strategiaan
10.6.3 Suuret vihertarhat
10.6.4 Lähitarhat
10.6.5 Keskikokoiset vihertarhat
10.6.6 Ratsastuskenttä ja maneesi
10.6.7 Salaojitus ja tarhan rakenne
10.6.8 Fosfaatin puhdistusjärjestelmät
10.6.9 Yhteenveto fosfaattipäästöjen hallinnasta
10.7 Tarhan rakenne hevosenpidon kannalta

11. YMPÄRISTÖHALLINNON OLOSUHDEPERUSTEET
11.1 Hevosalan asiantuntemus
11.2 Idealismin ristiveto tarhassa
11.3 Hevosen käyttäytyminen tarhassa
11.4 Yliampuva inhimillistäminen
11.5 Idealistinen hevoskuva
11.6 Idealistinen petokuva

12. ELÄINSUOJELU
12.1 Eläinsuojelu ja eläintenpito ympäristöhallinnon intressinä
12.2 Viherfasismi vihersosialismin ääri-ilmiönä
12.3 Viheredunvalvonta viherfasismin perustana
12.4 Funktionalismi vastaan totalitarismi
12.5 Eläinsuojeluviranomaisten lupa tappaa – ”kuolema ei ole eläimelle kärsimys”
12.6 Viherfasistinen Orwellin ”isoveli-valvoo poliisivaltio”
12.7 Hallintopäätösten suhteettomuus
12.8 Päättäjien vastuu virkamiehien toiminnasta
12.9 Eläimenpitäjän puolustuskyvyttömyys
12.10 Eläinlääketieteellinen etiikka
12.11 Eläinlääkärin toimenkuvan kahtia jakaantuminen
12.12 Valvojien ammattitaidottomuus
12.13 Hevosten elintarvikevalvonta
12.14 Liikkumisen valvonta
12.15 Virkavaltaisuus normiston valmistelussa

13. YMPÄRISTÖHALLINNON VIRKAVALLAN YKSITYISILLE KANSALAISILLE AIHEUTTAMAT ONGELMAT
13.1 Maaseudun kantaväestön ahdinko
13.2 Epävirallinen 72 valvontakäynnin Suomenennätys
13.3 Oikeus elää omassa maassaan
13.4 Omakohtaiset kokemukset
13.5 Ympäristöhallinto ei palvele kansalaista vaan omaa ideologiaansa

III POHDINTA
14. MÄÄRITELMÄT
14.1 Vihersosialismi
14.2 Viherfasismi
14.3 Totalitarismi
14.4 Viherstasi valvoo
14.5 Orwellin ”isoveli-valvoo poliisivaltio”

15. TALONPOIKIEN JA YMPÄRISTÖHALLINNON RISTIRIITOJEN JUURET
15.1 Vihreä sosialismi
15.2 Hevos-Apartheid-politiikan juuret Ruotsin sosialidemokratiassa
15.3 Ruotsin sosialidemokraattien rodunpuhdistusohjelma
15.4 Ruotsin SDP:n valtakauden vaikutus ympäristöhallinnon toimintatapaan
15.5 Kulttuuriero muuhun Eurooppaan verrattuna
15.6 Suomalaisen yhteiskunnan kehityksen suunta
15.7 Yksilön vapaus vai keskusjohtoinen järjestelmä
15.8 Tulevaisuuden ennustaminen
15.9 Rakenteellinen väkivalta ja mielivalta suomalaisessa yhteiskunnassa

16. LOPPUPÄÄTELMÄ JARVAN MIETINNÖSTÄ

17. LISÄKSI HUOMIOITAVAA

...................


I JOHDANTO

1.1 Hevosalan kehitysnäkymät
Suuri osa kansasta pitää eläimistä. Hevostallien määrä on jo muutama vuosi sitten ohittanut navetoiden määrän. Tämä kertoo kuinka merkittävä tämä osa ”kantri-elämäntapaa” on pientilallisuuden uudessa tulemisessa ja maaseudun uudelleen elävöittäjänä. Myös urbaanien kansalaisten keskuudessa hevosurheilun suosio jatkaa kasvuaan. Sukupuolisen tasa-arvon kannalta on huomattava hevosharrastuksen tärkeys etenkin tyttöjen ja nuorten naisten keskuudessa, mikä on huomioitava yhteiskunnan tukiessa ja rakentaessa liikunta- ja harrastuspalveluita. Ruotsissa hevosalan liikevaihto on 45 miljardia kruunua ja se on jo ohittanut yhteiskunnan perinteisen tukijalan, teräs- ja metalliteollisuuden (Svenska ridsportförbundet). Muun Euroopan esimerkki osoittaa, että hevosala voi Suomessakin kasvaa kansantaloudellisesti merkittäväksi, mikäli sen toimintaedellytykset turvataan. Etenkin ratsuhevostuotannossa ollaan yhä kaukana omavaraisuudesta vaikka viidessä vuodessa syntyvien varsojen määrä on kaksinkertaistunut. Kannattavuuden kannalta ratkaisevaa on tuotteen imago ja laatu. Hevosalalla on keskusteltu paljon jalostusohjesäännöstä ja kansainvälisen jalostuksen kehityssuunnista. Ratsuhevosalalla on lisäksi voimakas tarve edistää kehityksen vaatimaa alan verkostoitumista, kuten hevosten kouluttamista, ratsuttamista, kilpailuttamista ja markkinointia. Kaikki tämä luo lisää työpaikkoja ja elinkeinotoiminta mahdollisuuksia. Tällä hetkellä hevosalan lasketaan työllistävän Suomessa koko- ja osapäivätoimisesti 15.000 henkeä.

Kriittisin tekijä hevosalalla on tällä hetkellä viranomaismääräysten kehitys, jonka vaikutus hevosalan toimintaedellytyksiin ja kulurakenteen kehitykseen on muuttumassa yhä ratkaisevammaksi. Valtaosa kansasta suhtautuu hevosiin hyvin positiivisesti. Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan lähes kaikki ihmiset pitävät hevosista, mutta lantakasat ja vääränlainen liikkuminen hevosella ärsyttävät. Meillä Suomessa tietty pieni, mutta vaikutusvaltainen hevosvihamielinen ryhmä ympäristöhallinnossa pyrkii sen sijaan mustamaalaamaan ja rajoittamaan hevosalaa ja nostaa voimakkaasti sen kuluja. Nykyinen kehitys on johtamassa yhä selkeämmin EU:n kilpailuperiaatteiden vastaiseen tilanteeseen, jossa hevosalan kannattavuus laskee ja suomalaiset ollaan asettamassa yhä huonompaan asemaan muihin EU-maihin verrattuna. Hallinnon nykyinen kehityssuunta ei ole hevosalan kannalta järkevä.

1.2 Ongelmat ympäristöhallinnon hevosalan määräyksissä lyhyesti
Kuten esimerkeistä ilmenee, Ruotsi-Suomen ympäristöhallinto on vuodesta 1989 lähtien ollut vakuuttunut hevosten haittavaikutuksista ja pyrkinyt torjumaan niiden aiheuttamia terveydellisiä, ympäristönsuojelullisia ja muita vaaroja sekä rajoittamaan tai vähentämään niiden määrää sekä eristämään ne keskitysleireihin syrjään muusta yhteiskunnasta ja polkemaan hevosihmisten oikeuksia ”Hevos-Apartheid-politiikan” mukaisesti. Asenteellista ja ideologista syrjintää kuvastaa asiantuntemattomuuden ohella se, kuinka köykäisin tai olemattomin perustein asetetaan rajuja rajoituksia.

Virkamiehet katsovat esimerkiksi nollatoleranssiperiaatteella, että kun kyseessä on hevostila, jopa hevosen näkeminen tai sen liikkuminen omalla tilallaan häiritsee naapurin asuinviihtyvyyttä ja eläinten äänet aiheuttavat naapurille terveyshaitan. Myös hevostilalla asuvan perheen tavanomainen liikkuminen autollaan ärsyttää naapuria johtaen ympäristönsuojelulain mukaiseen ympäristön pilaantumiseen, samoin kuin autojen pysäköintipaikalta tuulen nostattama pöly. Hevostilalla autotkin ovat niin haitallisia, että ne pitää pysäköidä vähintään 300 metrin päähän naapurista ja hevostilallisille voidaan asettaa erityisnopeusrajoitukset ja ulkonaliikkumiskieltoajat. Kärpäset, hajut, epäsiisteys – kaikki mahdollinen hevostilalla aiheuttaa ympäristöhaittoja ja ärsyttää viranomaisen mielestä naapuria, alkaen rakennusten tyylin ja koon aiheuttamasta ympäristön pilaantumisesta.

Ympäristöhallinnon tarveharkinnassa virkamiehet eivät pidä hevosalaa kovin tarpeellisena ja aatteelliset tavoitteet sekä painopiste ovat muualla, kuten asuinviihtyvyydessä sekä luonnon- ja eläinsuojelussa. Hevosenpito halutaan uudistaa palvelemaan näiden ”kehitystä”. Eläinten ja luonnontilaisen maiseman suojelua toteutetaan urbaanista näkökulmasta. Asiakirjat osoittavat, että Suomessa ympäristöhallinnon perusteet ja määräykset ovat hämmästyttävän epäasiallisia ja eriarvoistavat tarkoituksella kansalaisia. Rakentamisen aikaprioriteettiperiaate koskee kaikkia, paitsi hevostilallisia, joiden pitää väistää muita jo etukäteen. Laki ja oikeuskäytäntö ovat hevostilalliselle eri kuin muille. Esimerkiksi haja-asutusalueella kaikki muut saavat rakentaa lähinnä paloturvallisuus syistä 5 metriä rajasta mutta hevostilallinen 50 metriä rajasta.

Asetetut rajoitukset ovat rajuja ja edustavat yhtä lailla ideologista asenteellisuutta ja urbaania asiantuntemattomuutta. Hevonen pitää säilyttää tallissa jääkaappilämpötilassa 5 asteen tarkkuudella ja maaperä ulkona ei saa kastua tai jäätyä, eikä hevonen saa halujensa mukaisesti piehtaroida kurassa, eikä likaantua. Vaaditaan hevostiloille hyvin tiheään salaojitettuja urbaanin maanrakentamisen mukaisia, jopa asfaltoituja vähintään 1000 m2 tarhoja katoksineen ja pimeässä näkyvine aitoineen, tarhoja jotka tulee kuivittaa turpeella ja siivota karsinan tapaan. Jos tarha ei ole asfaltoitu tulee pintamaat vaihtaa vuosittain. Vaaditaan talleihin kaikkea mitä urbaani virkamies voi keksiä, alkaen yövalosta sekä hevosille suuria etäisyyksiä vesistöistä, omastakin kaivosta sekä lopulta jopa pelto-ojista ja oman tilan rajoista. Kunnan- ja läänineläinlääkärin mielestä hevonen ei saa olla vanha tai raihnainen, eikä hevosia saa pitää alueilla, jossa on mäkäräisiä. Aitojen, maapohjan, eläintenpidon, tallin ikkunoita ja karsinoita myöten – kaiken on jokaisella hevostilalla noudatettava pienintä yksityiskohtaa myöten yhtenäistä urbaanin virkamiehen ajatuksenjuoksun mukaista keskusjohtoista standardia, jopa millimetrien tarkkuudella. Vaatimustaso on jopa korkeampi kuin ihmisten työpaikoille, asunnoille ja asuintiloille asetettu eikä liity tietämykseen eläintenpidosta kuin nimeksi. Kaikesta päätellen on selvää, että ympäristöhallinnon virkamies katsoo, että hevostilalta on perusteltua vaatia aivan mitä vaan.

Laajemmin asia liittyy ympäristöhallinnon pyrkimykseen hallita ja säädellä yhä laajemmin maa- ja metsätaloutta, sekä eläintenpitoa, sekä ylipäätään oman maan ja elinympäristön käyttöä sekä kaikkea Suomen kansalaisten elämää. Pyrkimystä toteuttaa piilososialismia käyttäen luonnon-, eläinten- ja ympäristönsuojelua tekosyynä, kutsutaan maaseudulla ”vihersosialismiksi”. Tässä maan ja muun omaisuuden, kuten eläinten hallintaoikeus erotetaan omistusoikeudesta ja oman elinympäristön hallinta siirretään enenemässä määrin ”järjestelmän” säätelemäksi ja valvomaksi. Väitetään, että Orwellilainen ”isoveli valvoo poliisivaltio” on toteutumassa EU:ssa etenkin hyvinvointivaltio Suomessa. Termillä ”viherstasi valvoo” tarkoitetaan lisääntyvää naapureiden ilmiantamista, johon ympäristöhallinto perustaa paljolti valvontansa. Myöskään eläinsuojelu ei enää keskity räikeisiin eläinrääkkäystapauksiin. Sen sijaan eläinsuojelurikkomukset, eläintenpitokiellot, huostaanotot ja jopa terveiden, hyvinvoivien eläinten lopetukset eutanasia perustein ovat kasvaneet yhdessä tiukentuvien olosuhde- ja elintasovaatimusten sekä lisääntyvän valvonnan ja naapureiden ilmiannon kanssa. Kuten esimerkit jäljempänä osoittavat, fundamentalistisimmillaan ”vihersosialismi” yltyy kansalaisen koskemattomuutta loukkaavaksi ”viherfasismiksi”, kun virkamies painostaa, uhkailee ja tunkeutuu tilalle ja jopa kansalaisen asuntoon jatkuvasti vuodesta toiseen sekä sakottaa, rankaisee tai ottaa haltuun tai pahimmillaan tappaa kansalaisen eläimet vain siksi, ettei kansalainen ole noudattanut määräyksiä virkamiestä tyydyttävällä tavalla. Kuten muuallakin yhteiskunnassa, valvonta ja sen jälkitoimet nielevät yhä suuremman osan yhteiskunnan resursseista. Se että virkamies määrää millainen yhteiskunnan pitää olla ja säätelee miten kansalaisen tulee elää, mitä harrastaa, työkseen tehdä tai missä asua, edustaa totalitaarista hallintotapaa ja johtaa aina tietynlaiseen etniseen syrjintään ja puhdistuksiin. Väitetään, että tuomioistuin on usein vain viranomaisvallan jatke, jonka edessä kansalaisen oikeusturva vaikuttaa useassa tapauksessa olevan mitätön.

Virkamiesten näkökulma on sekä urbaani, että ideologinen. Kuten esimerkeistä selviää, virkamiestä ei liikuta selvästikään mitä kaikki nämä kohtuuttomuudet hevostilalliselle maksavat. Yhteiskunta ei voi toimia menestyksekkäästi, jollei se ota huomioon kulu-hyöty-analyysia ja käytännön realiteetteja kustannustehokkuudessa eikä kannattavuutta verrattuna muihin EU-maihin. Samoin on selvää, että hevosen tarvehierarkia poikkeaa merkittävästi urbaanista ihmisestä, eikä eläintenpitoa pidä inhimillistää. On lähdettävä sekä eläimen, että ennen kaikkea eläimen pitäjän tarpeista ja pyrittävä sovittamaan nämä mahdollisimman saumattomasti ja rakentavasti yhteen muun yhteiskunnan kanssa. Aatteellisen propagandan sijaan tähän päästään käyttämällä todellista alan asiantuntemusta, jota on korkeatasoisena tarjolla yhteiskunnassamme.

1.3 Ympäristöhallinto laajassa mielessä
Tässä katsauksessa on käsitelty ympäristöhallintoa laajassa mielessä, jolla tarkoitetaan tässä virkamieskuntaa, joiden toimia suoraan YM:n alainen ympäristöhallinto pyrkii voimakkaasti ohjaamaan ja myös liittämään kiinteämmin hallintaansa, kuten esimerkiksi kuntien ympäristötarkastajien lisäksi rakennusvalvontaa ja eläinsuojeluvalvontaa. Ympäristöhallinto on kiinteässä yhteydessä luonnonsuojelujärjestöihin ja eläinaktivisteihin, ja monet virkamiehet ovat itse alan harrastajia. Esimerkiksi luonnonsuojeluliitto poikkeaa tavanomaisesta yhdistyksestä siinä, että se rahoittaa yhdistysmaailmassa poikkeuksellisen suuren henkilökuntansa (pelkästään kattojärjestössä yli 50 toimihenkilöä) osin yhteiskunnan tuella. Vaikka julkinen rahoitus tuleekin ilmeisesti opetusministeriön momentilta, on näiden järjestöjen vaikutusvalta ympäristöhallinnossa hyvin suuri.

Ruotsissa on viime vuosina ehkä ollut nähtävissä jonkinlainen käänne kohden funktionalismia, mutta Suomessa viranomaistoimet heikentävät hevostenpitoedellytyksiä yhä voimakkaammin. Muualla Euroopassa hevoset ovat olleet vuosisatoja perinteinen osa yhdyskuntarakennetta, eikä siellä ole nähty aihetta vastaavaan ”hästhysteri” haitallisuusfobiaan, eikä perusteita eristää niitä omiin reservaatteihinsa eikä vastaavaa tarvetta ”kehittää” niiden elinolosuhteita ja ”uudistaa” eläintenpitoa. EU:lla on kuitenkin laajentuessaan voimakas tarve yhtenäistää lainsäädäntöä jäsenvaltioissaan, kasvattaa jatkuvasti normistoaan, sekä samalla lisätä valvontaa. Esimerkiksi ”kurkkudirektiivin” (kurkku sai olla korkeintaan 1 cm käyrä) purkaminen on kuitenkin osoitus käänteestä ja pyrkimyksestä karsia tarpeetonta säätelyä. Suomen kansalaisen demokraattiset vaikutusmahdollisuudet EU:n lainsäädännön kehitykseen ovat pienet. Suomen ympäristöhallinto ratsastaa EU-direktiiveillä maksimoidakseen omaa valtansa ja ajaa läpi näiden nimissä kylkiäisinä omia direktiiveistä poikkeavia määräyksiään mielivaltaisesti. Meillä kaikki on periaatteessa jätettä, alkaen puhtaista maa-aineksista, jos kansalainen niihin hiukan suuremmassa määrin koskee. Ja hiukankin enempi käsittely saa niistä aikaan jo ongelmajätettä. Esimerkiksi sahanpuru on ongelmajätettä, vaikka mätänee samalla lailla kuin luonnontilassa kaatuvat puut. Kyseessä on pyrkimys hallita kaikkia tavallisen kansalaisen toimia mahdollisimman pitkälle. Taustalla on nähtävissä SDP:n ja muiden vasemmistopuolueiden tavoite lisätä jatkuvasti yhteiskunnan harjoittamaa säätelyä. Uhkana on, että kehitys kulkee kohden totalitarismia, jossa kansalainen alistetaan palvelemaan järjestelmää ja keskusjohto määrää yksilön elämän pienimmistäkin yksityiskohdista. Ympäristöhallintomme fundamentalismia kuvaa, että sen virkamiehet ilmoittavat Suomen olevan ainoa maa Euroopassa, joka tulkitsee EU-direktiivejä oikein.

1.4 Suositusten muuttaminen määräyksiksi
Suositusten suhde määräyksiin on kysymys, joka liittyy ympäristöhallinnon toimien suhteettomuuteen. Olemattomin tai kyseenalaisin perustein asetetaan kohtuuttomia rajoituksia. Kuten tästä katsauksesta ilmenee, tähän liittyen ympäristöhallinnon toiminnassa on hyvin yleistä, jopa säännönmukaista, että ohjeita ja suosituksia muutetaan kansalaista sitoviksi määräyksiksi. Länsimaisessa demokratiassa ja kansanvallassa ei kansalaisen vapautta ole syytä rajoittaa tarpeettomasti. Lainsäätäjä on tarkoituksella erottanut määräykset suosituksista ja ohjeista. Määräykset on katsottu tarpeelliseksi antaa kansalaisia sitovina. Sen sijaan ohjeiden ja suositusten kohdalla tätä ei ole katsottu aiheelliseksi tai edes kansalaisen oikeuksien ja vapauden kannalta suotavaksi tai mahdolliseksi. Näillä on haluttu jakaa kansalaiselle tietoa ja neuvoja tämän oman harkinnan ja päätösten pohjaksi. Suosituksissa ei asiaa ole tarkasteltu niin tarkkaan kaikilta kannoilta kuin määräyksiä annettaessa, eikä esimerkiksi ole käsitelty soveltamisen rajoituksia, kansalaisen oikeusturvaa tai muita oleellisia huomionarvoisia seikkoja. Muuttaessaan suositukset sitoviksi määräyksiksi virkamies ohittaa eduskunnan lainsäädäntö- ja harkintavallan, mikä ei ole länsimaisen demokratian ja perustuslakimme määrittämän kansanvallan mukaista. Tässä katsauksessa on kysymystä sivuttu useaan otteeseen ja viitattu esimerkiksi KHO 58:2006.

1.5 Kansanvalta länsimaisissa demokratioissa
On syytä muistaa, että virkamiehellä ei toimessaan ole poliittista valtaa, eikä oikeutta ohjata oman ideologiansa mukaisesti sitä millainen yhteiskuntamme tulee olla tai kuinka kansalaisen tulee elää. Sen sijaan tämä oikeus on kansalaisella, lainsäädäntövalta eduskunnalla ja oikeuskäytännöstä päättävät korkeimmat oikeusasteet. Perustuslakimme 2§ kuuluu: ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.”

Silloin kun virkamiehen hallintopäätökset eivät perustu lakiin vaan kansalainen alistetaan virkamiehen oman mielen mukaisiin ratkaisuihin, on kyseessä viranomaismielivalta ja totalitaarinen hallintotapa. Johdannon jälkeisissä esimerkeissä tämä tulee toistuvasti esiin. Virkamiehen tehtävä ei ole hallita vaan palvella kansalaista. Hänen pohdittava kuinka kansalaisen toiveet voidaan lain puitteissa toteuttaa, eikä kuinka niiden toteutuminen voidaan lakia soveltaen estää. Silloinkin kun virkamiehellä on lain puitteissa harkintavaltaa, sitä säätelee mm. hallintolain suhteellisuusperiaate. Suomi on itsenäisyytensä ajan kehittynyt länsimaisten demokraattisten sivistysvaltioiden suuntaan, joiden lähtökohta on jokaiselle kansalaiselle yhdenvertaisesti kuuluvat yksilönoikeudet ja vapaus. Länsimainen demokratia ei ole enemmistön vahvimpain valtaa, vaan yksilönoikeuksien mukaista suvaitsevaisuutta, jossa kaikille taataan samat perusoikeudet, kuuluipa kansalainen miten pieneen vähemmistöön tahansa, olipa hän miten heikko tai mitätön tahansa ja olivatpa hänen toiveensa valtaväestön mukaisia tai siitä yksilöllisesti poikkeavia. Tämän kehityksen jatkuminen ja perustuslakimme toteutuminen käytännössä tulee varmistaa.

Ministeri vannoo virkavalassaan palvelevansa kansalaisia ja yhteiskuntaa. Kansanvallassa yhteiskuntakin palautuu kansalaisten palvelemiseen. Kansalaisia ei tule alistaa viranomaisvaltaan ja virkamiesten aatteellisiin utopistisiin yhteiskuntakokeiluihin, jotka syrjäyttävät käytännön realiteetit, asiantuntemuksen sekä etenkin kansalaisten toiveet ja tarpeet. Ministerin ja eduskunnan on huolehdittava hevosalan ja -elinkeinon toimintaedellytysten turvaamisesta siten, että kansalaiset voivat tälläkin alueella toimia ja elää Suomessa toiveidensa mukaisesti, niin että ratkaisut ovat järkeviä sekä hevosalan, että koko yhteiskunnan kannalta. Tietenkin ratkaisujen on oltava myös taloudellisesti kilpailukykyisiä muihin EU-maihin verrattuna. Monia ympäristöhallinnon hallintopäätöksiä, mukaan lukien ympäristöministeriön nk. hevostallityöryhmän mietintö ei voida mitenkään hyväksyä tällaisenaan. Ministerin tulee vaatia, että viimeksi mainittu korjataan lausuntokierroksen jälkeen asialliseksi. Ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön ministereiden ja eduskunnan on huolehdittava, että kuten esimerkit tässä katsauksessa osoittavat, hevosalaa koskeva sekä olemassa, että valmisteilla oleva lainsäädäntö ja asetukset, sekä oikeuskäytäntö korjataan kaikilta osin asiallisiksi. On varmistettava, että tällä kertaa valmistelussa käytetään riittävästi todellisia asiantuntijoita.

Kulttuurihistoriallisena perintönä tsaarinvallan ajoilta suomenkielessä puhutaan virkavallasta, kun muissa Euroopan maissa puhutaan yleensä julkisesta palvelusta. Virkamiehen roolia kansalaisen palvelijana selkiyttäisi ja asennemuutosta edistäisi, jos kaikki viranomaisnimikkeiden -hallinto, -tarkastaja, -valvoja ym. osat muutettaisiin palvelu-loppuisiksi, kuten kunnan ympäristöpalvelu, eläinsuojelupalvelu, rakennuspalvelija jne. Nykyinen hallinto-liitteinen nimikekäytäntö johtaa helposti siihen, että virkamiehet erehtyvät luulemaan, että heidän tehtävänsä edelleen on hallita kansalaisia. Kaikenlaisen kunniallisten kansalaisten valvonnan yleistyessä perustuslaillisen kansanvallan ja ihmisoikeuksien takaaminen vaatii, että virkamiesten ja viranomaisten toiminnan valvomiseen sekä virkamiesten kansalaisille perusteetta aiheuttamien vahinkojen nopeaan ja täysimääräiseen korvaamiseen kiinnitettään yhteiskunnassamme erityistä huomiota. Yksityinen kansalainen on suhteellisen puolustuskyvytön suuryhtiöiden ja viranomaisorganisaatioiden edessä, jollei pienen kansalaisen oikeuksien varmistamiseen kiinnitetä erityistä huomiota. Tällaista mielivaltaa on pyritty länsimaisissa demokratioissa ennaltaehkäisemään siten, että kansalaiselle maksettava korvaus on mitoitettu riittävän suureksi, niin että se ylittää suurorganisaation kipukynnyksen. Viranomaisten toiminnan valvontaa ja kansalaisille maksettavaa vahingonkorvauskäytäntöä on aika ryhtyä kehittämään määrätietoisesti ja välittömästi myös Suomessa. Esimerkiksi ryhmäkannekäytäntö on syytä ulottaa koskemaan myös julkista hallintoa ja ottaa se käyttöön täysimääräisesti länsimaisten oikeusvaltioiden tapaan.

Perustuslain 20 §:n 2 momentin mukaan julkisen vallan tehtävänä on turvata kansalaisille oikeus osallistua heidän elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Käytän tässä tätä oikeuttani ja vaadin, että ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön ministerit, oikeuskansleri ja eduskunnan oikeusasiamies ja kansan itselleen valitsemat edustajat eduskunnassa varmistavat, että seuraavassa esimerkein valotetut selvät, kiistattomat ja laaja-alaiset ongelmat sekä mielivaltaisuudet käsitellään ja oikaistaan asianmukaisesti. Hallinnon eri alueiden asiantuntemattomuus hevosasioissa on silmiinpistävää. Asiantilan korjaamiseksi, ehdotetaan MMM alaisuuteen erityistä hevosneuvos-virkaa, jonka tehtävänä on valvoa hevosalan etujen ja toimintaedellytysten turvaamista koko suomalaisessa hallintokäytännössä ja jonka osallistuminen edellytetään kaikessa hevosalan normiston valmistelussa kaikkien ministeriöiden hallinnonalueilla sekä joka lausunnollaan varmistaa myös kunnallisen päätöksenteon asianmukaisuuden. Lakien, asetusten, oikeuskäytännön ja hallinnon sekä tuomioistuimen on palveltava kansalaisia, siten että he voivat elää ja toimia omassa maassaan mahdollisimman vapaasti ja menestyksekkäästi haluamallaan tavalla ja toiveidensa mukaisesti.


II ESIMERKIT

2. YMPÄRISTÖHALLINNON MAISEMA-ARKKITETOONINEN IDEOLOGIA

2.1 Uudenmaan ympäristökeskus ja Ismo Mussaari
Ympäristöhallinto toteaa (UUS-2006-Y-593, sivu 1 alaosassa): ”Hevoset voivat aiheuttaa ympäristöhaittoja, kuten lähinnä asumisviihtyisyyteen vaikuttavia maisemallisia ongelmia (erityisesti tallirakennuksen tyyli ja koko), terveydellisiä haittoja (mm. lannan haju, eläinten haju, kärpäset, pölyäminen, äänihaitat) sekä visuaalisia epäkohtia (mm. tarhan tai laitumen kuraisuus ja eläinten liike)”. Lainaus on vuodelta 2006, Uudenmaan ympäristökeskuksen Ismo Mussaaren vetämästä ”ympäristökeskuksen sisäisestä suosituksesta”, kuten hän haluaa ohjettaan kutsua. Erotuksena muista ympäristökeskuksen ohjeista kutsutaan tätä ohjetta jäljempänä ”Mussaaren ohjeeksi”. Ohje koskee kuntien maankäyttöä, rakennusjärjestyksiä ja ympäristönsuojeluohjeita – jonka Mussaari ryhmänsä tuella markkinoi kuntien virkamiehille ja muille ympäristökeskuksille valtakunnalliseksi ohjeeksi – alemmalta virkamiestasolta asiantuntijoita tai asianosaisia kuulematta, perustuslain ja hallintolain vastaisesti. Kunnat pyrkivät noudattamaan ympäristöhallinnon ohjeita ympäristönsuojelussa, rakentamisessa ja kaavoituspolitiikassaan. Tässä ohjeessa, kuten ympäristöhallinnossa yleensäkin, asuinviihtyvyys on aatteellisesti keskeistä ympäristönsuojelulain soveltamisessa. Vaikka Mussaari haluaa vetäytyä viranomaisanonymiteetin suojaan ilmoittaen, että kyseessä on Uudenmaan ympäristökeskuksen virallinen näkemys ovat valmistelevat virkamiehet henkilökohtaisesti laillisessa vastuussa valmistelemastaan ohjeesta.

Ympäristökeskus siis väittää, että kun sinä ratsastat omalla kentälläsi, häiritsee hevosesi liike naapurisi asuinviihtyvyyttä ja hevosesi hirnunta, kavioiden kopse ja haju aiheuttaa naapurillesi terveyshaitan sekä että tyylitön ja liian suuri tallirakennuksesi pilaa maiseman. Ohjeen mukaan nämä haitat ovat ympäristönsuojelulain tarkoittamaa ympäristön pilaantumista. Viimeisen 20 vuoden aikana ympäristöhallinto on laajemminkin alistanut hevostilallisia tämän kaltaisiin mielivaltaisiin hallintopäätöksiin, jotka myös tuomioistuin on virkavallan jatkeena osittain vahvistanut. Jopa läänineläinlääkärin näkemyksen siitä, että pelkkä hevosen näkeminen häiritsee. Aiemmat perusteettomat hallintopäätökset eivät kuitenkaan ole peruste mielivallan jatkumiselle ja laillistamiselle. Sille, että virkamies rajoittaa kansalaisen toimia ja elämää täytyy tietenkin olla painavat ja asialliset perusteet. Tässä esimerkiksi kuinka hallituksen esityksessä HE 84/1999 ympäristösuojelulaiksi terveyshaitta on määritelty: ”3 §. Määritelmät. Terveyshaittaan kuuluu konkreettinen haitta sekä vaara tai riski terveyshaitan ilmenemisestä. Terveyshaittana pidettäisiin esimerkiksi sairauden oiretta tai solun taikka elimen patologista muutosta, mutta myös riittävää riskiä tästä. Vaara kuvaa merkityksellistä riskiä terveyshaitan ilmenemiseen. Terveyshaitta voi ilmetä vasta pitkäaikaisen esimerkiksi kemikaali- tai melualtistuksen jälkeen. Tällainen altistus katsotaan terveyshaitaksi, jos konkreettisen haitan ilmenemistä voidaan pitää todennäköisenä esimerkiksi epidemiologisten tutkimusten perusteella.” Sairaus ja sen oire on voitava todeta lääkärin suorittamassa tutkimuksessa tai selkeä, merkittävä riski on voitava osoittaa epidemiologisessa tieteellisessä tutkimuksessa. Ympäristön pilaantumisen käsitteistä on tässä muistiossa myöhempänä. On selvää, että ympäristöhallinnon virkamiesten näkemys on asenteellista eriarvostamista ja hevostilallisten syrjintää ja ettei kuulu länsimaisen oikeusvaltion toimintatapaan rajoittaa tietyn kansanryhmän vapautta ja oikeuksia näin mielivaltaisin perustein.

Mussaari kopio ohjeensa perusteitaan myöten suurelta osin Kirkkonummen ja Siuntion rakennusjärjestysehdotuksista. Ehdotuksen taustalla olevilla tahoilla oli pyrkimys monopolisoida hevostenpito-oikeus ja karsinoidenvuokraustoiminta näissä kunnissa suurtilallisille. Tästä johtuen uudenmaan ympäristökeskuksen ohje käsittelee nimenomaan pienille hevostiloille asetettavia rajoituksia. Suomalaisella on ollut vuosisatainen perinteinen oikeus pitää hevosta ja tämä oikeus ja myös käytännön mahdollisuus haaveensa toteuttamiseen kuuluu edelleen jokaiselle suomalaiselle varallisuudesta riippumatta.

2.2 MMM:n maisema-arkkitehtooninen totalitarismi
Maa- ja metsätalousministeriö julkaisi 8.2.2008 asetusluonnoksen tuettavasta hevostallirakentamisesta, jonka mukaan kylmäveriset Suomenhevoset tulee pitää tallissa jääkaappilämpötilassa 5 C asteen tarkkuudella ympäri vuoden ja lämminveriset 5 C astetta korkeammassa lämpötilassa. Ilman kosteus on pidettävä 50-80% välillä. Tallin sisäilman laatu tulee olla parempi kuin mitä vaaditaan ihmisille työpaikoillaan. Kaikilla pitää olla samanlaiset 0,9-1,2 m korkeat aidat, samalla pystytolppien tasavälillä 2,4-3,6 m, 0,4 kN/m kuormitusmitoituksella. Aidan tulee näkyä pimeässä. Kaikilla tulee olla millilleen samanlaiset karsinat, jonka etuseinän luukku saa olla korkeintaan 700mm leveä. Ikkunoiden, käytävien ja muiden tallirakenteiden tulee olla samanlaiset. Ulkotarha pitää olla rakenteeltaan kuin ratsastuskenttä ja se ehdotetaan kuivitettavaksi turpeella. Maneesin koko ja rakenne täytyy olla määrätty. Jne.

Maa- ja metsätalousministeriön valmistelijoiden eläintenpidon asiantuntemus on hämmästyttävän puutteellista ja se on myös mitä ilmeisimmin ollut toissijaista. Esimerkiksi vaikka turvetta kutsutaan kuivikkeeksi, ei se kuivita mitään kastuttuaan sateessa. Ministeriön asiantuntija arkkitehtien, rakennusinsinöörien ja eläinlääkäreiden laatimat eläintenpitosäädökset edustavatkin pikemmin ympäristöhallinnon ajamaa maisema-arkkitehtuuria ja luonnon- sekä eläinsuojelu ideologiaa. Ajattelu edustaa keskusjohtoista totalitaarista hallintotapaa, jossa kansalainen alistetaan yksityiselämänsä pienimpiä yksityiskohtia myöten virkamiehen yhteen ainoaan oikeaan näkemykseen, eikä hevostilalla juuri mikään ole enää kansalaisen yksityisasia. Eläintenpidon mahdollisimman tarkka säätely on itsetarkoitus. Humaani näkökulma eläinten elintason kohottamisesta on selkeästi lähtöisin urbaanisti elävän virkamiehen tarvehierarkiasta tasalämpöisen kodin ja toimiston kirjoituspöydän takaa. Tämä ja vastaavat vaatimukset eläinten elintason kohottamisesta edustavat vasemmiston hallitseman ammattiyhdistystoiminnan tapaa laajentaa valtapyrkimyksiä ohi demokraattisesti valitun eduskunnan. Yliampuvilla vaatimuksilla on selvä yhteys marginaalisiin eläinten oikeuksia ajaviin liikkeisiin, jotka toimivat kiinteästi ympäristöhallinnon yhteydessä.

2.3 Maisema-arkkitehtuuriin ei ole perusteita ympäristönsuojelulaissa
Ympäristöhallinnon vihersosialistinen aatemaailma pitää yhtenä keskeisimmistä tavoitteistaan maisema-arkkitehtuuria, jonka ihanne on koskematon luonto ja luonnonvaraiseen maisemaan perustuva asuinviihtyvyys. Kuten sekä Mussaaren ohjeesta, että MMM:n maisema-arkkitehtien asetusluonnoksesta ilmenee, maisemallisia seikkoja pidetään ympäristönsuojelulain mukaisena ympäristön pilaantumisena. Tätä on käytetty eräänä keskeisenä perusteena mm. hevosalalle asetetuille rajoitteille. Kyseiselle maisema-arkkitehtuurille ei kuitenkaan ole perusteita ympäristönsuojelulaissa. He 94/1999 toteaa 2 §. Soveltamisala. ”Ympäristönsuojelulaki olisi ympäristön pilaantumisen torjuntaa koskeva yleislaki. Ympäristönsuojelulla tarkoitettaisiin laissa pilaantumisen ehkäisemistä. Ympäristönsuojelun käsite ymmärrettäisiin laissa siten yleiskieltä suppeammassa merkityksessä. Ympäristönsuojeluun ei kuulu tässä merkityksessä luonnonsuojelu, jolla tarkoitetaan lajien ja niiden elinympäristöjen suojelua, ympäristökokonaisuuksien suojelua ja varsinaista luonnon monimuotoisuuden suojelua. Ympäristönsuojeluun ei myöskään kuulu suoranaisesti kulttuuriarvojen suojelu tai maiseman suojelu, vaikka ympäristönsuojelulain soveltamisessa maisemahaitat voisivat tulla huomioon otetuksi esimerkiksi jätteiden hyötykäyttöä ja käsittelyä harjoittavien toimintojen yhteydessä ja kulttuuriarvojen säilyminen saisi suojaa myös pilaantumishaitoilta ja -vaurioilta.”

Maisemalliset arvot sisältyvät sen sijaan MRL:ään. On huomattava, ettei tällöin voida puhua ympäristönsuojelulain mukaisesta ympäristön pilaantumisesta. Useat hevostallit haja-asutusalueella sijaitsevat maa- ja metsätalousalueella, jolloin hevostallirakentamisessa on kyseessä kaavanmukainen käyttö, johon tänne hakeutuvan muun asutuksen on sopeuduttava.

2.4 Nurmijärven kunnan harjoittama etninen syrjintä ja puhdistukset
Yhteiskunnassa on tarkoituksenmukaista pyrkiä torjumaan jotain oleellista ja selvästi määriteltyä haittaa asettamalla kohtuullisia ja tavoitteiden kanssa järkevässä suhteessa olevia rajoituksia. Mutta silloin kun virkamiehet kontrolloivat tietyn kansanosan kaikkia toimia kohtuuttomin ja sosiaaliseen epätasa-arvoon tähtäävin rajoituksin, on kyseessä etninen sorto. Ja etninen sorto tähtää aina tietynasteisiin etnisiin puhdistuksiin.

Nurmijärven rakennusjärjestys on 5 vuoden ajan määrännyt, että mikään hevosalan toiminto, mukaan lukien autojen pysäköintipaikka, ei saa olla 300 metriä lähempänä naapurin pihaa. On selvää, että jos hevostilalla autotkin muuttuvat näin haitallisiksi tai vaarallisiksi, on kyseessä ideologinen asenneongelma. Silloin kun tarkastellaan joitain immissiopohjaista haitan määrää, esimerkiksi pölyä samoin kriteerein kaikkien kohdalla on kyseessä oikeuskäytäntö. Kun pölyn määrän sijaan ratkaisevaa onkin se, kuka kyseisen immission on aiheuttanut, on kyseessä asenteellinen eriarvoistaminen ja syrjintä.

Perinteisesti hevoset ovat olleet osa taajamien palvelu- ja elinkeinorakennetta ja taajamien eri toimintojen tarkoituksenmukaisessa yhteen sovittamisessa on selkeä asemakaavoituksen tarve. Vielä perinteisemmin hevoset ovat olleet osa maataloutta ja tänä päivänäkin hevostallin sijoittuminen maa- ja metsätalousalueelle on kaavanmukaista, eikä voida katsoa näiden toimintojen haittaavan oleellisesti toisiaan. Virkamiesten asenteellista syrjintää kuvastaa pyrkimys erottaa hevoset kaikista yhteiskunnan rakenteista. Esimerkkinä tästä Nurmijärven Lepsämän vuoden alussa esittämä osayleiskaava liite 8 toteaa yleisten määräysten 9§:ssä erikseen: ”Maa- ja metsätaloutta palvelevalla rakentamisella ei tarkoiteta uutta asuinrakennusta tai saunaa eikä hevostallia tai maneesia.” Myös ympäristöministeriön hevostallityöryhmän mietintö tukee hevosalan eristämistä keskitysleireihinsä kaavoittamalla ja hevostilallisten perusoikeuksien polkemista. Olen tuonut Nurmijärven tilanteenkin työryhmän tietoisuuteen. Se ei ota tämänlaisiin asioihin minkäänlaista kantaa, mikä osoittaa näiden mielivaltaisten määräysten hiljaista hyväksyntää.

On selvää, että Nurmijärven ja laajemminkin ympäristöhallinnon määräysten tavoitteena on rajoittaa ja vaikeuttaa hevosenpitoa sekä lisätä hevosalan kustannuksia siinä määrin, että se johtaa hevosten etniseen puhdistukseen eli hevosten ja hevostilallisten määrän vähenemiseen.


3. YM:N ”JARVAN HEVOSTALLITYÖRYHMÄN” MIETINTÖ

3.1 Työryhmän synty
Vaadin 1½ vuotta sitten ympäristöministeriötä perustamaan hevosalan yhdyskuntasuunnittelua ja määräyksiä selvittävän työryhmän. Huomion keskipisteenä on kunnallinen päätöksenteko ja yhdestä Kirkkonummen kunnan virkamiehestä lähtöisin oleva ajatus, joka pyrkii muuttamaan vallitsevaa oikeuskäytäntöä. Perusteet ja väitetyt haitat ovat kyseenalaisia ja rajoitukset kohtuuttomia. Ehdotettu rakennusjärjestys on selkeästi MRL 14§ 2 mom. vastainen ja ehdotettu ympäristönsuojeluohje ympäristönsuojelulain 19§ ja KHO 2006:58 vastainen sekä kumpikin on lisäksi selkeästi yhtä kansalaisryhmää syrjivä (kts. tarkemmin jäljempänä). Kun lopulta ”Mussaaren ohje” kopioi Kirkkonummen esityksen ja markkinoi sen valtakunnalliseksi normiksi, vaadin ympäristöministeriön työryhmän perustamista. On perustuslakimme ja länsimaisen demokratian vastaista pyrkiä ohjaamaan yhteiskunnan kehitystä virkamiestasolta. Johtajansa yliarkkitehti Anne Jarvan mukaan on tästä käytetty ”Jarvan työryhmä” tai ”Jarvan mietintö” erotuksena muista YM työryhmistä.

Pyrkimys virkavaltaisuuteen ja sen pyrkimyksiin kohden virkamiesten autonomista asemaa on keskeinen kysymys johon törmätään usein tässä katsauksessa ja Jarvan työryhmän työssä. Esimerkiksi, tämä kiteytyy työryhmän jäsenen ylitarkastaja Pekka Lukkarisen puheenvuorossa, jonka hän esitti työryhmän järjestämässä seminaarissa (seminaari mainittu sivu 11, toimeksianto, viimeinen kappale). Lukkarinen on toiminut ilmeisesti myös kunnan rakennusvalvonnassa ja hän esitti virkamiesten usein esille tuoman näkemyksen: ”Kunnan rakennusvalvonta pitäisi siirtää pois kunnan valtuutettujen alaisuudesta itsenäiseen asemaan”. Hän käytti ympäristöhallinnossa paljon käytettyä ”Pukki kaalimaan vartijana” perustetta todeten, että kunta on itse suuri rakennuttaja, eikä rakennusvalvonta voi siksi toimia sen alaisuudessa.

Perustuslain mukaisesti kansalaisten itseään valitsemat kansanedustajat ja kunnanvaltuutetut asettavat hallinnon palvelemaan kansalaisia ja yhteiskuntaa. Virkamiesten tehtävänä on tämän hallinnon toteuttaminen. Kunnan rakennusvalvonta palvelee siten sekä kunnallisia luottamushenkilöitä, että eduskuntaa sen asettamien lakien mukaisesti. Kunnan luottamushenkilöt nojautuvat esitteleviin virkamiehiin nimenomaan tässä mielessä, olettaen heidän tuntevan ja esittävän valtakunnalliset oikeusperiaatteet, joita myös kunnan on noudatettava. Rakennusvalvonnan asemassa ei siten ole mitään ristiriitaa, eikä sitä ole syytä muuttaa autonomiseksi. Tämä olisi mm. perustuslain vastaista. Virkamiesten tehtävä on ennemmin palvella kuin valvoa kansalaisia, eikä heille senkään vuoksi pidä myöntää minkäänlaista autoritääristä asemaa suhteessa kansalaisiin, joka olisi autonomisesti irrallaan kansan itseään edustamaan valitsemista luottamushenkilöistä. Siten virkamiehiä ei myöskään tule valvontatehtävänsä perusteella vapauttaa esimerkiksi kansalaisten neuvontapalveluista, vaan päinvastoin seuraavassa hallinnon uudistuksessa virkamiehen tehtävää tulee kehittää enemmän neuvontahenkiseksi.

Esitetyn perusteella on ymmärrettävissä, miksi virkamiehet voivat käyttää suurta valtaa niin kunnan kuin valtion hallinnossa. Kansan valitsemat edustajat olettavat virkamiesten esittämän perustuvan vallitseviin oikeusperiaatteisiin. Mainittu Kirkkonummen kunnallisten määräysten valmistelu on kestänyt 3 vuotta ja tänä aikana on esittelevä virkamies vaihtunut useampaan otteeseen. Työryhmän luottamushenkilöt ovat hämmästyksekseen saaneet todeta virkamiehen näkemyksen muuttuneen yhtä monta kertaa erilaiseksi. Normiston asiantuntemuksen sijaan onkin ollut kyse virkamiehen henkilökohtaisista mielipiteistä, asenteista ja ideologisista näkemyksistä. Toisin sanoen, kun jaetaan kunnalle valtaa esimerkiksi kaavoitusmonopolin suhteen, tätä valtaa käyttävät todellisuudessa merkittäviltä osin virkamiehet. Kuten seuraavasta käy ilmi vastaava ilmiö on havaittavissa Jarvan työryhmän suhteen. Kun on tutustunut mietinnön sisältöön ja asenteellisuuteen, täytyy hevosalan kansalaisena toivoa, etteivät he onnistu käyttämään sopimattomasti ministeriön ja eduskunnan poliittista valtaa hevosalan normiston tulevan kehityksen suhteen. Päättäjien on huolehdittava tästä.

3.2 Jarvan mietinnön vahvuudet
Jotta voidaan turvata myös niiden kansalaisten vaikutusmahdollisuudet, joita asia koskee, vaadin työryhmää perustettaessa, että hevosalan järjestöt otetaan työryhmään mukaan. Näiden mukana olo näkyy sivulla 8 Tiivistelmän kohta 3 ensimmäisessä kappaleessa: Määräysten on perustuttava paikallisiin tarpeisiin (ympäristönsuojelulain 19§, KHO 2006:58), niiden tulee olla maanomistajalle kohtuullisia (MRL 14§ 2 mom.), sekä maankäytön ja rakentamisen ohjauksen kannalta perusteltuja. Näitä periaatteita on syytä korostaa. Lainsäädäntö asettaa rajat, joita alemmalta tasolta säädetyn normiston ja virkamiesten hallintopäätösten on tarkoin noudatettava.

3.3 Jarvan mietinnön kaksimielisyys
Tiivistelmän kohta 3 käsittelee rakennusjärjestys ja ympäristösuojelumääräyksiä. Juuri tämän alueen ajankohtaiset kiistat hevosalan ja ympäristöhallinnon välillä johtivat vaatimuksiin perustaa YM:n työryhmä. Tämä kohta, kuten vastaavasti koko mietintökin on kaksijakoinen niin, että kohdan 3 kaksi ensimmäistä kappaletta edustavat perustuslaillista kansanvaltaa, jossa eduskunnan säätämät lait rajaavat kunnallisen päätäntävallan ja virkamiesten on noudatettava tarkoin lakia. Kaksi viimeistä edustavat virkavaltaa, jossa virkamiehille ja kunnalliselle päätöksenteolle halutaan antaa hyvin vapaat kädet. Kunnallinen päätöksenteko luotta usein lähes sokeasti virkamiesten asiantuntemukseen. Kappaleet ovat osin ristiriidassa keskenään ja viimeiset kappaleet ja niiden edustama linja ovat hevosalan toimintaedellytysten kannalta hyvin ongelmallisia.

3.4 Jarvan mietinnön ongelmat
Jarvan mietintö tukee ympäristöhallinnon ideologista linjaa ja sen ongelmat ovat samat. Ideologinen lähestymistapa yhdistyneenä urbaaniin vieraantuneisuuteen maaseudun eläintenpidosta näkyy myös Jarvan työryhmän yleisessä asenteessa, joka aiheuttaa seuraavat yleiset ongelmat niin mietinnössä, kuin ympäristöhallinnon toiminnassa yleensäkin:

Asiantuntemattomuus
Perusteettomuus
Rajoitusten kohtuuttomuus
Käytännön toimenpiteiden väkivaltaisuus

4. ASIANTUNTEMATTOMUUS

4.1 Tosiasiat ja propaganda
Aivan ensiksi on todettava koko mietinnöstä yleisesti, että on erikoista, että ministeriötason mietintöä leimaa tällainen asiantuntemattomuus. Asiantuntemattomuus ilmenee sekä ministeriön omalla vastuualueella, että sen ulkopuolella. Jälkimmäisessä virkamiesten tulee luonnollisesti konsultoida alan asiantuntijoita. Oman alueen alueensa asioissa virkamiehet ovat epäpäteviä, jolleivät he hallitse asioita. Jarvan työryhmän asiantuntemattomuudessa on hälyyttävää, että se on monessa kohtaa selvästi tahallista ja tarkoituksenmukaista. Kuten jäljempänä lukuisissa kohdissa käy ilmi, Jarvan työryhmä välttelee tarkoituksella tosiasioiden kertomista raportissaan. Tämä ei tietenkään voi olla ministeriön työryhmän tarkoitus, eikä tällaista puolitotuuksien julkaisua voida hyväksyä.

Edellä ja jäljempänä on esimerkeissä kuvattu lukuisia hallintopäätöksiä ja määräyksiä, joita hevosalan kansalaiset pitävät mielivaltaisina. Se, että Jarvan työryhmä asettuu kaikissa tapauksissa tukemaan virkamiehiä osoittaa, ettei kyseessä ole yksittäisten virkamiehen harkitsematon hairahdus, vaan ympäristöhallinnon selkeä linja. Koska tämä linja poikkeaa sekä kansalaisten, että ilmeisesti myös poliittisten päättäjien näkemyksestä, voidaan katsoa, että sen taustalla on ympäristöhallinnon virkamieskoneiston oma aatetausta.

Ympäristöhallintoa on syytetty tsaarinvallan aikaisesta asenteesta (kts pohdinta). Tällä tarkoitetaan, ettei hallinto palvele kansalaisia, vaan pyrkii hallitsemaan kansaa voidakseen valvoa ensisijaisena pitämäänsä ympäristönsuojelun ja yhdyskuntasuunnittelun ideologiaansa. Tässä ominaisuudessa ympäristöhallinnon virkamiehet katsovat olevansa lain yläpuolella sikäli, että he katsovat tehtäväkseen pikemminkin olla säätämässä määräyksiä, joita kansan tulee noudattaa. Tämä on nähtävissä myös Jarvan mietinnössä äärimmäisenä liberalismina koskien sitä, millaisia ympäristöhallinnon virkamiesten suosittamia määräyksiä saadaan antaa. Kolikon toinen puoli on kansalaiselle asetettujen rajoitusten kohtuuttomuus, joiden perusteet ovat monelta osin yhtä tuulesta temmattuja, kuin väittämä, että ainoastaan hevostilallisten autojen pysäköintipaikat pölisisivät haitallisesti. Tiivistelmän kappaleen 3 ja koko mietinnön ristiriita voidaan tiivistää toteamukseen: ympäristöhallinnon virkamies kannattaa virkavaltaa ja hevosala kansanvaltaa.

Jarvan mietinnön tiivistelmän lopussa mainitussa seminaarissa työryhmän johtaja ympäristöministeriön yliarkkitehti Anne Jarva kutsui loppupuheenvuorossaan allekirjoittanutta ”aikamoiseksi propagandistiksi”. Se, että korkea-arvoinen virkamies nimittelee kansalaista kuvastaa ympäristöhallinnon kunnioituksen puutetta tavallista kansalaista kohtaan ja em. tsaarinvallan aikaista asennetta. Oleellista tässä on virkamiesten virheellinen käsitys siitä, että heillä olisi oikeus ohjata yhteiskunnan ja kansalaisten elinympäristön kehittämistä. Perustuslaki ei missään anna tätä oikeutta virkamiehelle, vaan päinvastoin korostaa, että tämä oikeus on kansalaisella ja lainsäädäntövalta kansalaisia edustavalla eduskunnalla. Perustuslain 2§ toteaa: ”Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia”.

Koska yliarkkitehti Anne Jarva otti propagandan esille, käsitellään sitä lyhyesti. Propaganda viittaa nykymuodossaan nimenomaan väärään tai ainakin vääristeltyyn tietoon, jonka tarkoituksena on valheen ja hämmennyksen luomisen kautta vaikuttaa mielipiteen muodostamiseen (WikipediA). Tavallinen suomalainen liittää termin totalitäärisiin järjestelmiin, jossa vallassa oleva hallintokoneisto määrää nk. ”virallisen totuuden” propagandan avulla. Ministeriön työryhmän tietenkin odotetaan tuovan mietinnössään tosiasiat laaja-alaisesti esiin poliittisen päätöksenteon pohjaksi. Jarvan johtama hevostallityöryhmä on tarkoituksella menetellyt toisin. Se on esittänyt tosiasiat tieteellisistä tutkimuksista, laeista, asetuksista ja vallitsevista oikeuskäytännöistä vain ideologisten tavoitteidensa mukaisilta osin. Muilta osin se on jättänyt tiedossaan olevat tosiasiat kertomatta. Se syyllistyy monelta osin tarkoituksenmukaiseen puolitotuuksien julkaisuun. Vaikka työryhmän mietinnössä on tuotu esiin monia hyviä asioita, voidaan näiden puolitotuuksien osalta mietintöä pitää ”vihersosialistisena propagandana”.

4.2 Ristiriidat hevostilallisten ja ympäristöhallinnon välillä
Maaseudun tulevaisuus uutisoi äskettäin 27.10.2008 YM:n hevostallityöryhmän mietinnön tulleen lausuttavaksi ja referoi sen keskeistä sisältöä seuraavasti: ”Ratsastustoiminta on aiheuttanut myös hevosharrastajien, ympäristön asukkaiden ja viranomaisten välisiä ristiriitoja. Ristiriidat ovat koskeneet muun muassa hevostalouden ympäristö- ja terveyshaittoja, tallin rakennuspaikan ja laidunalueiden kokoa sekä rakennuspaikan etäisyyttä muista kiinteistöistä.” Maaseudun tulevaisuuden toimittaja Pirja Peltomäen kiteytettynä siteeraama käsitys mietinnön keskeisestä sisällöstä kuvastaa erittäin hyvin Ruotsi-Suomen ympäristöhallinnon näkemystä hevosalasta. Tämä mukaista tietoa on hallinto kahden viimeisen vuosikymmenen ajan levittänyt ja tämän tiedon perusteella se haluaa yhteiskunnalliset päätökset tehtäviksi. Viime vuosikymmeninä on ollut yleistä, että sekä kansalaiset, että kansanedustajat ovat olleet usein tyytymättömiä ympäristöhallinnon toimintaan ja eri mieltä sen kanssa useissa kysymyksissä. Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan lähes kaikki ihmiset pitävät hevosista ja ristiriidat asukkaiden ja hevosharrastajien välillä koskevat vain paria pientä yksityiskohtaa, kuten lantakasoja ja vääränlaista liikkumista hevosella. Ristiriita hevosharrastajien ja viranomaisten välillä on merkittävä ja mietintö on tältä osin totuudenmukainen. Juuri näiden ristiriitojen vuoksi esitin vaatimuksen YM:n työryhmän perustamiseksi 1½ vuotta sitten.

Erimielisyydet tosiasioista ja perustelluista rajoituksista voidaan kiteyttää neljälle osa-alueelle:
1) Hevosten aiheuttamat terveyshaitat
2) Hevosten aiheuttamat rakennushaitat
3) Hevosten aiheuttamat ympäristöhaitat
4) Hevosten eläinsuojeluvaatimukset
Tarkastelen tässä näitä työryhmälle esittämiäni tosiasioita, joita yliarkkitehti Jarva kutsui propagandaksi. Samalla osoitan millä tavalla työryhmä on Jarvan johdolla tietoisesti joko jättänyt asiat käsittelemättä tai julkaissut mietinnössään näistä puolitotuuksia.


5. ”HÄSTHYSTERI”, MYYTTI HEVOSTEN VAARALLISUUDESTA TERVEYDELLE

Jarvan mietintö ja ympäristöhallinto pitävät monia hevostilan haittoja itsestään selvinä tosiasioina. Monet näistä väittämistä liittyvät ympäristöhallinnon ideologisiin uskomuksiin ja Jarvan esille ottamaan propaganda-teemaan, mutta eivät pidä paikkaansa todellisuudessa. Esimerkiksi hevosten yleistä vaaraa terveydelle ei ole osoitettu. Tutkimusten mukaan on itse asiassa terveydelle haitallisempaa elää kaupungissa tai suurten liikenneväylien varrella kuin maalla.

5.1 Naapuruston allergiariski
Allergiakysymys on mielenkiintoinen siksi, että koko kaksi vuosikymmentä kestänyt ympäristöhallinnon ajama hevosten eristämispolitiikka on alun perin lähtöisin juuri tästä. Kysymys on edelleen eräs ympäristöhallinnon käyttämistä keskeisistä perusteista. Ruotsi-Suomen harjoittama ”hevosten Apartheid-politiikka” on ainutlaatuinen maapallolla. Työryhmäkin on hyvin tietoinen siitä, että muualla Euroopassa hevoset elävät edelleen mm. keskellä kaupunkeja ja kyliä ja usein jopa samassa rakennuksessa ihmisten kanssa. Näistä syistä on allergia-kysymystä käsitelty tässä esimerkkinä seikkaperäisesti toivoen, että todellinen kuva myös muista lyhyesti käsitellyistä ”haitoista” avautuu lukijalle tämän esimerkin valossa.

5.1.1 Hevos-Apartheid-politiikan synty
Virkamiesten harjoittama hevosalan etninen syrjintä alkoi siitä, kun Ruotsin valtakunnallinen virallinen raportti 1989 allergisista sairauksista ja riskitekijöistä suositti 500m suojaetäisyyttä hevostallista naapurin asuntoon ja kouluihin, suojellakseen allergeenikkoja hevosallergeenilta. ”Mamma-Sverige” syyllistyy selkeään ylihuolehtimiseen ja asian perusteettoman yksipuoliseen, yksioikoiseen tarkasteluun sekä yliampuvien, kohtuuttomien ja perusteettomien rajoitusten asettamiseen hevosalalle.

5.1.2 Ainoat tieteelliset tutkimukset
Siten ei ole yllätys, että maapallolla tiettävästi ainoat tieteelliset tutkimukset hevostallien naapurustolle aiheuttamasta allergiariskistä on tehty Ruotsissa (Allergy 2001; 56: 771-774: ”Dispersion of horse allergen in the ambient air, detected with sandwich ELISA”. G. Emenius, , P.H. Larsson, M. Wickman, ja B. Härfast,.) Tämän tutkimuksen pohjalta julkaistiin jatkotutkimus: (IntArch Allergy Immunol 2008; 145:269-276: Detection of Horse Allergen around Stable, Lena Elfman, Johan Brännström, Greta Smedje) Julkaisijat ovat arvostettuja tutkijoita asian kannalta keskeisissä yhteiskunnallisissa asiantuntija ja tutkimuslaitoksissa, kuten Department of Enviromental Health, Stocholm County Council; National Institute of Enviromental Medicine, Karolinska Institute; National Institute for Working Life, Stockholm; South Hospital, Karolinska Institut;, Deparment of Medical Sciences, Occupational and Environmental Medicine, Uppsala University Hospita;, Depatment of Medicine, Clinical Allergy Research Unit, Karolinska Institute. Kehitetyt monoklonaaliset vasta-aineet ovat hyvin spesifejä, ELISA-tekniikka hyvin herkkä ja käytetyt tieteelliset menetelmät sellaisia, että tiedeyhteisön arvioinee tulokset hyvin luotettaviksi. Ensimmäisen tutkimuksen on rahoittanut Swedish Foundation of Health Care Science and Allergy ja toisen Swedish Research Council Formas ja Swedish Farmers’ Foundation for Agricultural Research.

5.1.3 Hevosallergeenin leviäminen
Toimitin kyseisen Emenius et al. artikkelin YM hevostallityöryhmälle sekä referoin sisältöä ja sen merkitystä lyhyesti suomenkielisesti. Tutkimukset vahvistavat aiemmin käytännössä tiedetyn tosiasian, että eläinperäinen allergeeni ei leviä tuulen mukana ympäristöön lainkaan sillä tapaa kuin kasvien siitepölyallergeenit. Eläinperäinen allergeeni putoaa ja sitoutuu pääsääntöisesti maahan sekä pölisee sieltä merkittävän suurina pitoisuuksina lähinnä tallin sisäilmassa. Ulos tallista astuttaessa pitoisuus romahtaa 1/500 osaan ja pienenee edelleen hyvin nopeasti muutaman kymmenen metrin etäisyydellä tallista. Jatkotutkimuksesta ilmenee, että ulkona hevosten oleskelualuilla tarhoissa, laitumilla ja ratsastuskentällä pitoisuus putoaa tästä edelleen 5-10%:iin ja näiden alueiden ulkopuolella edelleen nopeasti hyvin pieniin pitoisuuksiin. Kuten on tiedetty aiemminkin, eläinperäisen allergeenin leviämisessä ratkaisevaa on vaatteiden mukana asuntoon, kouluun tai toimistoon kannettu allergeeni. Jatkotutkimus viittaa siihen, että kun toimistorakennus on varustettu ilmansuotimilla, sen etäisyydellä hevostallista ja sen toiminnoista ei ole merkitystä. 400 hengen toimisto muutti 50 metrin päästä tallista uuteen rakennukseen 500 metrin päähän. Ilman hevosallergeenipitoisuudet olivat kummassakin paikassa mittaamattomissa tai alhaiset, eikä tämä vaikuttanut hevosallergikoiden tai muun henkilökunnan oireisiin. Tutkimus päättelee, että henkilökunta kesti hevostallin läheisyyden hyvin. Allergiset henkilöt reagoivat sen sijaan muuton jälkeen uuden toimiston maalinkäryihin.

Vastaavasti meillä Suomessa moni hevosallergeenikko harrastaa ratsastusta siten, ettei mene itse sisälle talliin eikä harjaa hevosta ja huolehtii välittömästä peseytymisestä sekä vaatteiden vaihdosta siten, ettei kanna allergeeneja kotiinsa. Näin on meneteltävä tietenkin myös jos joku perheenjäsen kärsii kyseisestä allergiasta.

5.1.4 Hevos-Apatheid-politiikan kehitys
Mm. mainittujen tieteellisten tutkimusten valossa Ruotsissa ollaan ehkä luopumassa aiemmista suojaetäisyyksistä. Viime keväänä Ruotsin ympäristöoikeus käsitteli 7 naapurin valituksen koskien hevostallin haju, meteli ja kärpäshaittoja. Oikeus totesi, että etäisyys tallista lähimpään naapurin asuinrakennukseen oli vain 20 metriä, mikä voi olla riittämätön, mutta hevosten ja lannan käsittely oli hoidettu niin, ettei siitä ole syytä valittaa. Ympäristö Göteborgin ulkopuolella sijaitsevalla hevostilalla oli maaseutumainen ja lähistöllä oli useita hevostiloja. Oikeus katsoi, että haittoja ei pidetty sellaisina, ettei toimintaa nykyisellä paikallaan voisi jatkaa. Muissa EU-maissa, kuten Saksassa, Tanskassa tai Hollannissa eläimet, eläinsuojat ja lantalat sijaitsevat tyypillisesti kiinni asuintaajamien reunamissa sekä myös taajamien ja kaupunkien sisällä. Ei ole perusteltua poiketa merkittävästi muiden EU-maiden käytännöstä tässäkään suhteessa.

5.1.5 Allergiataipumus
Puolet suomalaisista kärsii jossain elämänsä vaiheessa allergisista oireista. Elämä varhaisiässä maaseudulla suojaa allergisilta sairauksilta ja urbaani elämäntapa lisää riskiä. On epäilty, että urbaanilla ylihygieenisellä elämäntavalla olisi tekemistä allergioiden voimakkaan lisääntymisen kanssa. Tämä ylihygieenisyys ja ”henkinen allergia” näkyy mm. ympäristöhallinnon kammona maaseudun kuraa ja lantaa kohtaan sekä terveydelle ja ympäristölle haitallisia kotieläimiä kohtaan. Monet äidit pyrkivät nykyään torjumaan näitä kumpaakin allergian muotoa viemällä lastansa jo pienestä pitäen mahdollisimman usein esimerkiksi kotieläintiloille tai hevostalleille. Ilmeisesti kunnollisen suojavaikutuksen allergiataipumukselle saa kuitenkin vasta asumalla ja elämällä jatkuvasti aidolla maaseudulla.

5.1.6 Allergeenit ja terveyspolitiikka
Tavallisin allergian aiheuttaja on koivun siitepöly, jolla on usein yhteys myös muiden puiden siitepölyallergioihin. Toinen yleinen allergiaryhmä ovat heinäallergiat. Terveyspolitiikkana ei ole ollut määrätä ihmisten ympärille kilometrien suojavyöhykkeitä, joiden alueelta metsänomistajat olisivat velvollisia kaatamaan koivunsa tai lehtipuunsa tai jolla ei saisi viljellä heinäkasveja tai kasvaa allergisoivia rikkakasveja. Terveyspolitiikka lähtee siitä, että allergiasta kärsivä on itse velvollinen hoitamaan terveyttään. Hänen tulee huolehtia siitä, että asunnon ilmanvaihto on varustettu asiallisilla suotimilla ja muista toimenpiteistä, jotka vähentävät sisäilman allergeenipitoisuutta riittävästi. Ulkona liikkuessaan hänen on huolehdittava sopivasta oireen ja sairauden mukaisesta lääkityksestä sekä hakeuduttava tarpeen mukaan tutkimuksiin ja esimerkiksi hyposensibilisaatiohoitoon. Tiede tutkii luonnollisesti jatkuvasti sekä itse allergiaa, että sen uusia torjunta- ja hoitokeinoja.

5.1.7 Yleisyys ja perusteet
Kun tarkastellaan eri allergiatyyppien yleisyyttä tai allergisoitumisherkkyyttä Suomessa, on hevosallergia harvinaisempi kuin muiden eläinten, kuten jyrsijöiden sekä vähemmän herkästi allergisoivien kissojen ja koirien aiheuttama. Ylipäätään eläinperäiset allergiat ovat harvinaisempia kuin kasvien siitepölyistä aiheutuvat. Sekä mainittujen aihetta koskevien tieteellisten tutkimusten (Emenius et al.), että yleisen allergiatietämyksen ja terveyspolitiikan valossa on selvää, ettei hevosallergia aiheuta ympäristöhallinnon väittämää niin merkittävää erityistä terveysvaaraa, että se olisi peruste ajetulle ”hevosten Apartheid-politiikalle”.

5.1.8 Mietinnön näkemys hevosallergiasta
YM:n hevostallityöryhmä päätyy kuitenkin toisenlaisiin johtopäätöksiin. Ympäristöhallinto on jo vuosia halunnut rajoittaa hevostenpitoa. Työryhmä tukee rajoituksia sillä perusteella, ettei ympäristö- ja terveysvaikutuksista, kuten allergiasta ole tietoa tai se on vaihtelevaa. Kuten edellä esitetystä ilmenee, tämä ei pidä paikkaansa. Voidaan todeta, että lääketieteellisillä asiantuntijoilla on selkeä kuva maamme allergiatilanteesta ja terveyspolitiikasta tässä suhteessa. Lisäksi on luotettavaa tieteellistä tutkimustietoa juuri kyseisestä ongelmasta, eli naapuruston hevosallergiariskistä. Lääketieteelliset asiantuntijat voivat arvioida näiden tutkimustulosten merkitystä ongelman kannalta. Mikäli hevosten terveyshaittoja pidetään merkittävänä, kuten ympäristöhallinto väittää, edellyttää ympäristönsuojelulaki näiden osalta kunnollista ympäristövaikutusten arviota. Tällöin on syytä konsultoida alan asiantuntijoita.

Työryhmä toteaa mietinnössään hevosista johtuvista allergioista mm: ”Tutkimusten mukaan eläinten kanssa työskentelevistä 40% altistuu eläinperäiselle allergeenille 10 vuoden aikavälillä.” (sivu 16, kohta 2,4, kappale 8). Todellisuudessa lienee niin, että jokainen hevosen kanssa työskentelevä altistuu hevosallergeenille käytännössä joka päivä. Jos työryhmä haluaa todeta jotain työterveyden alueelle kuuluvasta eläinperäisestä allergisoitumisriskistä työssä, olisi myös tässä kohdin syytä konsultoida alan asiantuntijoita. Allergisoituminen työssä eläinperäiselle allergeenille on kuitenkin eri kysymys kuin naapuruston altistumisriski ja työlääketieteen yhteyttä tässä kohtaa ympäristönsuojelulakiin ja käsiteltävään hevosalan yhdyskuntasuunnitteluun on vaikea nähdä. Suoraan nimenomaan naapuruston allergiariskiin ja sitä kautta yhdyskuntasuunnitteluun liittyvät mainitut tieteelliset tutkimukset (Emenius et al. 2001) on mainittu yhdellä lauseella ja tämäkin vasta vaadittuani useaan otteeseen tutkimuksen huomioimista. Lisäksi referaatti on virheellinen ”vain” sanan osalta (hevosallergeenia esiintyy ulkotiloissa kuitenkin vain tallien välittömässä läheisyydessä), (kts. selvitys tutkimuksen tuloksista edellä). Sen sijaan, että näistä tutkimustuloksista ja Suomessa vallitsevasta terveyspolitiikasta olisi vedetty oikeat johtopäätökset, mietintö haluaa antaa kuvan, että ”tietoa ympäristövaikutuksista puuttuu (esimerkiksi allergiat, melu- tai hajuhaitat, maaston kuluminen)” (sivu 14, kohta 2.2 kappale 6), tai että ”hevosista aiheutuvista allergisista haitoista on vaihtelevaa tietoa” (em. sivu 16, kohta 2,4, kappale 8).

Jarvan työryhmän pyrkii puolitotuuksien julkaisuun peitellessään tiedossaan olevien tosiasioiden esille tuomista, siltä osin kuin ne eivät tue ympäristöhallinnon aatetaustaa. Tämän esimerkin valossa tämä koko ympäristöhallinnossa vallalla oleva menettelytapa tulee hyvin esiin ja sama ilmiö on nähtävissä selkeästi myös monien lyhyemmin esitettyjen ”haittojen” osalta. Kun YM:n yliarkkitehti Anne Jarva kerran otti propaganda asian esiin, todettakoon, että tällainen työryhmän harjoittama tarkoituksenmukainen naiivi asiantuntemattomuus ja asioiden mystifiointi on ”vihersosialistista propagandaa”. On selvää, ettei yhteiskunnallista päätöksentekoa voida perustaa tämän tasoiseen tietoon.


6. PERUSTEETTOMUUS

6.1 Ympäristöhallinnon haitta-käsitys
Kaksi asiaa kiinnittää erityistä huomiota Jarvan mietinnössä ja ympäristöhallinnon linjassa. Vaaditut rajoitukset ovat erittäin kovia, mutta perusteet kyseenalaisia tai olemattomia. Seuraavassa on tarkasteltu tätä linjaa ja verrattu sitä sekä vallitsevaan oikeuskäytäntöön, että yleiseen käsitykseen ”haitoista”. Edellä asiantuntemattomuus kohdassa käsiteltiin ympäristöhallinnon perusteita ja rajoitusvaateita koskien hevosallergeenista johtuvia terveyshaittoja. Otetaan tässä esimerkiksi muutama ympäristöhallinnon tyypillinen peruste, joilla halutaan määrätä rajoituksia toisen haitan eli melun takia.

Mainittu sivu 14, kohta 2.2 kappale 6 työryhmä toteaa, että melun osalta puuttuu tietoa hevostilan ympäristövaikutuksista. ”Mussaaren ohje” toteaa hevostilan melun voivan aiheuttaa naapureille terveyshaittoja. Melun osalta molemmat katsovat, että ympäristön pilaantuminen perustuu naapureiden kokemaan subjektiiviseen haittaan (Jarvan mietintö sivu 16, kohta 2.4, kappale 3). Ympäristövaikutusten hallinnasta Jarvan mietintö toteaa: ”Tallitoiminta voi aiheuttaa haju-, melu- ja pölyhaittoja naapurustoon" (sivu 26, kohta 4.3, kappale 2). Haittojen perusteella vaadituista rajoituksista mietintö toteaa edelleen: ”Kaavaan tai rakennusjärjestykseen otettavien rakennuspaikan vähimmäiskokoa koskevien määräysten tehtävänä on lähinnä varmistaa, että toiminta voidaan sijoittaa alueelle aiheuttamatta haittaa naapurille tai vaikeuttamatta naapurin mahdollisuuksia hyödyntää omaa maatansa rakentamistarkoituksiin. Sama tehtävä on kaavassa tai rakennusjärjestyksessä annettavilla määräyksillä, jotka koskevat rakennusten tai rakennelmien etäisyyttä rakennuspaikan rajasta.” (sivu 25, kohta 4.2, kappale 2).

Pyrkimys subjektiivisuuteen on eräs silmiinpistävä piirre Jarvan työryhmän toiminnassa sen tukiessa kaikessa ympäristöhallinnon ideologisia tavoitteita. Naapurin kokemaa subjektiivista ärtymystä pidetään riittävänä perusteena väitetyille haitoille, terveysvaikutuksille sekä ympäristön pilaantumiselle. Subjektiivinen ärtymys onkin todennäköisesti keskeinen syy koko käsitteillä olevaan hevostilakiistaan. Samalla se on syy, miksi ympäristöhallinnon ja Jarvan työryhmän perusteet ovat niin kehnot. Subjektiivinen ärtymys ei nimittäin ole mikään ympäristönsuojelulain, terveydensuojelulain tai naapuruussuhdelain peruste.

Hallituksen esitys 94/1999 ympäristönsuojelulaiksi kohta 3.2.1 toteaa: ”Ympäristönsuojelulaki olisi soveltamisalaltaan yleinen eli sitä sovellettaisiin lähtökohtaisesti kaikkeen toimintaan, josta aiheutuu tai saattaa aiheutua ympäristön pilaantumista. Lakia sovellettaisiin lisäksi toimintaan, jossa syntyy jätettä, sekä jätteen laitos- tai ammattimaiseen hyödyntämiseen tai käsittelyyn.” Ympäristönsuojelulaissa on pyritty nk. yhden luukun palveluperiaatteeseen ja lain piiriin kuuluu mm. lisäksi laki eräistä naapuruussuhteista, jolla pyritään ehkäisemään toiminnasta naapurille aiheutuvaa kohtuutonta haittaa, sekä terveydensuojelulaki. Terveyshaitan määrittämistä on käsitelty esimerkkien ensimmäisessä ”Mussaaren ohjeen” kodassa. Naapuruussuhdelakia on käsitelty jäljempänä. Kansalaisten vapauden rajoituksille täytyy olla näiden lakien mukaisesti kunnolliset perusteet ja näissä laeissa haitta täytyy olla mitattavissa immissiopohjaisesti, eli aineen tai energian siirtymisenä päästölähteestä haittakohteeseen. Valtakunnallisten oikeussääntöjen mukaan haitta tai ympäristön pilaantuminen on ensisijaisesti fyysisen ympäristön objektiivisesti mitattavissa oleva tapahtuma, eikä jotain epämääräistä naapurin subjektiiviseen psyykkiseen ärtymykseen perustuvaa, kuten Jarvan mietintö ja ympäristöhallinto haluaisi sen hevosalan kohdalla määrittää.

Esimerkiksi naapuruussuhdelain mukaista kohtuutonta haittaa arvioitaessa on oikeuskäytännössä käytetty terveydellisten suositusten raja-arvoja. Katso esimerkiksi KKO:1982-II-109. Lääkintöhallituksen 22.2.1973 ja 7.2.1979 antamien, melua koskevien terveydellisten suositusten ja ohjeiden mukaan melutaso ei saisi ylittää päivällä asuinhuoneiston sisällä arvoa 35 dB(A) ja asuntoalueella 55 dB(A). Melun määrän arvioon vaikuttaa raja-arvon ylityksen lisäksi sen kesto, kuten melun toistuvuus tai jatkuvuus.

Ympäristöhallinnon määräykset on suunnattu erityisesti pienille tiloille. Kavioiden äänet pehmeässä tarhassa tai ratsastuskentän hiekalla eivät aiheuta kovaa ääntä. Hevoset hirnuvat pääsääntöisesti satunnaisesti ja harvoin, eikä niiden meluaminen ole tältäkään osin esimerkiksi haukkuviin koiriin tai jatkuvasti määkiviin lampaisiin verrattavaa. Näidenkään ”meluaminen” ei yleensä välttämättä aiheuta kohtuutonta haittaa. Ihmisten puhe vastaa hevostiloilla pääsääntöisesti normaalia urheiluun tai ulkoiluun liittyvää. Poikkeustapauksissa kokopäivätoimisen ratsastuskoulun sijaitessa naapurustoon nähden hyvin epäedullisesti, on meluhaittojen häiritsevyyttä joissain tapauksissa arvioitu. Ensinnäkin on erittäin harvinaista, että hevostilan aiheuttamat melun raja-arvot ylittyisivät naapurustossa. Toiseksi harvinaisia poikkeustapauksia ei ole luonnollisesti syytä yleistää tavanomaisiin hevostiloihin, eikä antaa yleisiä määräyksiä poikkeusten perusteella. Vastoin Jarvan mietinnön, Mussaaren ohjeen ja ympäristöhallinnon tarkoituksellisesti antamaa virheellistä kuvaa, voidaan yleisesti katsoa, etteivät hevostilat aiheuta muusta ympäristöstä oleellisesti poikkeavaa ja em. raja-arvot ylittävää melua. Jos meluasia puetaan sanoiksi maalaisjärjellä, voidaan todeta, ettei hevostila ole mikään kivilouhos.

6.1.2 Ympäristöhallinnon perustelutavan nollalinja
Koska Jarvan työryhmä ja ympäristöhallinto esittää kyseenalaiset perusteensa itsestään selvinä tosiasioina, on tarkastelutapaan syytä tutustua lähemmin ja hiukan eritellä sitä.

6.1.3 Puuttuva tieto
Puuttuvaa tietoa Jarvan työryhmä käyttää yleisperusteena monessa kohdin, kuten vaatiessaan rajoitteita mainittujen melu ja allergia haittojen takia. Sillä halutaan viitata puuttuviin laajoihin selvityksiin ja tutkimuksiin. On aika erikoinen peruste, että täytyy ryhtyä voimakkaisiin rajoituksiin, koska ongelmasta ei ole tietoa tai sitä ei ole tutkittu. Tällä perusteella kaikessa hevostilaa koskevassa toimittaisiin, kuten ympäristöhallinto on toiminut allergiakysymyksessä viimeiset kaksi vuosikymmentä: Eristetään hevoset puolen kilometrin suojavyöhykkeen taakse, kunnes tieteellisillä tutkimuksilla on osoitettu, ettei tälle ole perusteita. Ympäristöhallinnon periaatteena on rankaista kunnes todetaan syyttömäksi.

Länsimaisissa oikeusvaltioissa on tapana toimia päinvastoin: Rajoituksille on oltava perusteet ja toimenpiteisiin ryhdytään vasta todetun ongelman vuoksi. Näiden on myös oltava oikeassa suhteessa sekä toisiinsa, että kansalaisten perustuslaillisiin oikeuksiin. Lisäksi on katsottu, ettei tarvitse tutkia kaikkea sellaista, joka on selvää maalaisjärjellä.

6.1.4 Nollatutkimus
Kansanterveystieteenlaitos on julkaissut tieteellisiä tutkimuksia, jossa todetaan, että kaupungissa melu kadun puolella on kovempi kuin pihan puolella tai että ylemmissä kerroksissa asuvat käyttävät hissiä enemmän kuin ensimmäisessä kerroksessa asuvat. Tiedeyhteisössä kutsutaan tällaista tutkimusta yleisesti ”nolla-tutkimukseksi”, tarkoittaen, että on turha tutkia sellaista joka tiedetään muutenkin. Ihmiskunnan rajalliset tutkimusresurssit on syytä suunnata tärkeämpiin kysymyksiin. Voidaankin katsoa, että monet työryhmän esille tuomat ”puuttuu tietoa” haitat pystytään arvioimaan tavanomaiseen tapaan tapauskohtaisesti mittauksilla ja kokemusperäisesti maalaisjärjellä ilman tieteellisiä tutkimuksiakin. Jarvan työryhmän kaipaamaa tietoa ei siis puutu, vaikkei kaikesta olekaan tehty laajoja selvityksiä tai tieteellisiä tutkimuksia. Kuten myös edellä käsitelty hevosallergia osoittaa, mm. objektiivisia asiantuntija arvioita on tarvittaessa saatavilla. Tämän tiedon hankkimisessa on pikemminkin kysymys työryhmän asenteesta.

6.1.5 Perusteettomuus
Toinen esimerkkiperusteemme, Mussaaren ohje, toteaa hevostilan melun voivan aiheuttaa naapureille terveyshaittoja. Onko tiedossa yhtään tapausta, jossa tällaista olisi osoitettu tapahtuneen? Kuten edellä on todettu, ohjeen esittämällä yleisellä tasolla oikea toteamus lienee päinvastainen, eli ettei hevostilan melu aiheuta naapurille terveyshaittaa. Tunnettujen tosiasioiden vastaisten olettamien esittäminen on tahallista harhaanjohtamista ja Jarvan esille ottamaa ”vihersosialistista propagandaa”.

6.1.6 Subjektiivisuus
Kolmas esimerkkiperusteemme pohjautuu subjektiivisuuteen, joka on tavallaan looginen seuraamus em. ”puuttuva tieto” ja ”voi aiheuttaa” perusteiden objektiivisten tosiasioiden puutteesta. Sekä Jarvan työryhmä, että ympäristöhallinto katsovat, että ympäristön pilaantumisen perusteeksi riittää naapurin subjektiivinen kokemus.


7. KOHTUUTTOMAT RAJOITUKSET

7.1 Nollatoleranssi – äärimmäiset rajoitukset nollaperustein
”Tuuli voi suhista puissa” tyyppinen hevostilojen tarkastelutapa on nähtävissä läpi koko Jarvan mietinnön. Edellä kuvatut ongelmat ympäristöhallinnon käsittelytavassa voidaan kuvata lyhyesti seuraavasti: Luetellaan erilaisia haittoja mitä hevostila voi aiheuttaa, ilman että haitan esiintymistiheyttä tai immission suuruutta olisi pyritty mitoittamaan. Ei liioin ole suhteutettu sitä yhteiskunnassa yleisesti esiintyviin määriin eikä arvioitu merkityksellisyyttä. Ei ole arvioitu ”haitan” ympäristövaikutuksia, eikä aiheutuuko ”haitasta” ylipäätään tai missä määrin ympäristön pilaantumista, terveyshaittaa tai kohtuutonta haittaa naapurille. Sen sijaan on vedottu subjektiivisiin naapurin ärtymiskokemuksiin.

Edellä kuvattu ja hiukan eritelty nollalinja on nähtävissä tässä katsauksessa esitetyissä lukuisissa esimerkeissä koskien Jarvan mietintöä, Mussaaren ohjetta ja ympäristöhallinnon parina viime vuosikymmenenä harjoittamaa hallintokäytäntöä ulottuen jopa virkamiesten tukemaan lainvalmisteluun ja sitä kautta voimassa olevaan lainsäädäntöön. Kuten tämän mietinnön lukuisat esimerkit osoittavat, ympäristöhallinnon sietokyky poikkeaa hevostilojen osalta selkeästi muusta yhteiskunnasta ja kuvatulla nollalinjalla pyritään subjektiiviseen ja mielivaltaiseen nollatoleranssiin. Kuten tässä mietinnössä on toistuvasti osoitettu, tämä ideologinen asenne on oikeusvaltioperiaatteen ja oikeussääntöjen vastainen ja yhtä kansanryhmää tietoisesti syrjivä. Otetaan muutama esimerkki siitä, kuinka rajuja rajoituksia Jarvan työryhmä mietinnössään hevosalan kansalaisille esittää em. esimerkkien kuvaaman ympäristöhallinnon ideologian mukaisesti.

Jarvan mietintö ja Mussaaren ohje toteavat, ohjaustarve koskee ennen kaikkea pieniä muutaman hevosen talleja (Tiivistelmän 1 kappale, sivu 7). Nämä sijaitsevat tyypillisesti hevosen omistajan asuintilalla, omakotitalon läheisyydessä. Esimerkiksi mietinnön sivu 15, kohdassa 2.4, kappale 3 toteaa, että tällaisen yhden perheen omakotitalon ja hevostallin tavanomainen ”autoliikenne ja siitä aiheutuva melu voivat aiheuttaa ärtymystä naapurustossa ja siten vaikuttaa myös lähiympäristön asuinviihtyvyyteen”. Haluaako Jarvan työryhmä tällä sanoa, että ympäristönsuojelulain tarkoittama ympäristön pilaantuminen ja asuinviihtyvyys voidaan mitata jonkun asuintilallisen ärsytyskynnyksen perusteella. Vai tarkoittaako työryhmä, ettei asiaa tarkastella ympäristönsuojelu- tai naapuruussuhdelain kannalta, eikä kyseessä ole ympäristön pilaantuminen, mutta tästä huolimatta hevostilalliselle voidaan määrätä lainsäädäntöön perustumattomia ankaria rajoitteita naapuriasuintilallisen subjektiivisen ärtymyksen perusteella. Oli miten tahansa, Jarvan työryhmä ehdottaa näillä perusteilla sopivaksi haitanehkäisytoimeksi saman kohdan 7 kappaleessa mm: ”Meluhaittoja voidaan vähentää ajoittamalla toiminta tiettyihin vuorokaudenaikoihin ja rajoittamalla ajonopeuksia.” Ympäristöhallinnon käyttämä ”liikehaitta” termi (esim. Mussaaren ohje) on tarkoittanut, että liike hevostilalla häiritsee naapurin asuinviihtyvyyttä. Kuten Jarvan työryhmäkin toteaa, virkamiehet katsovat myös hevosella liikkumisen oman tilan ulkopuolella aiheuttavan häiriöitä. Työryhmän ehdottama rajoite on ymmärrettävä niin, että sen lisäksi, että halutaan rajoittaa hevosten liikkumista omalla tilalla ja sen ulkopuolella, halutaan nyt rajoittaa myös hevostilan asukkaiden liikkumista autollaan asettamalla hevostilallisille erityisiä nopeusrajoituksia ja ulkonaliikkumiskieltoajat. Ympäristöhallinnon ajama hevostilallisten syrjintä muistuttaa askel askeleelta yhä puhtaammin Etelä-Afrikan rotusorron ”Apartheid-politiikkaa”.

Ympäristöhallinnolle tyypillisestä asioiden spekulatiivisesta käsittelytavasta otetaan esimerkiksi Jarvan mietinnön em. sivu 15, kohta 2.4, kappale 3, joka toteaa (lyhennettynä), että: ”Tallin ulkonäkö voi aiheuttaa ärtymystä naapurustossa ja voi siten vaikuttaa myös lähiympäristön asuinviihtyvyyteen. Hevosten liikkuminen teillä ja maastossa voi aiheuttaa liikenneturvallisuuden vaarantumista ja ristiriitoja. Hevosten liikkuminen voi aiheuttaa myös teiden ja maaston kulumista.” Tällaisia väittämiä on siis pidetty perusteena koko hevosalaa koskevien voimakkaiden rajoitusten tarpeelle.

Ympäristöhallinnon nollaperustelulinjalla voitaisiin syrjiä mitä tahansa kansanryhmää ja esimerkiksi todeta: ”Arkkitehtien ja ympäristöhallinnon virkamiesten liikkuminen autolla alkoholin vaikutuksen alaisena tai muutoin voi aiheuttaa liikenteen vaarantumista ja pöly- ja hajuhaittoja, koiran ulkoiluttaminen maaston kulumista ja ristiriitoja sekä ärtymystä naapurustossa, samoin kuin naapuruston asioihin puuttuminen, meluaminen, pihojen pölyäminen ja rakennusten poikkeava arkkitehtuuri.” Nämä väittämät ovat sikäli perusteltuja, että rattijuopumuksesta sekä muista syistä aiheutuvat liikenneonnettomuudet ovat huomattavasti yleisempiä kuin hevosten aiheuttamat ja arkkitehtien sekä ympäristöhallinnonvirkamiesten on todettu syyllistyvän näihin. Koska onnettomuusriski on perustellusti suurempi öisin, voitaisiin arkkitehdeille ja ympäristöhallinnon virkamiehille määrätä vielä hevosalaakin rajummat nopeusrajoitukset ja toimintaa koskevat vuorokaudenaikarajoitukset. Autoliikenne aiheuttaa huomattavasti suuremmat pölyhaitat kuin hevoset. Mopot ja koiran ulkoilutus naapurin tontilla aiheuttavat tunnetusti ristiriitoja. Samoin on tiedossa, että joillain arkkitehdeillä ja ympäristöhallinnon virkamiehillä on taipumus ammattitietämyksensä ”velvoittamina” puuttua naapureiden asioihin poikkeuksellisessa määrin. Voitaisiin rajoittaa heidän liikkumistaan naapurustossa ja velvoittaa heidät näyttämään kansalle esimerkkiä määräämällä heidät pitämään kirjaa pysäköintipaikkansa kastelusta, kuten Jarvan mietintö hevostiloille esittää. Jos ruohonleikkurin tuottama meluenergia mitataan kertomalla desibelit leikkuuajalla voi naapurille aiheutettu haitta olla tuhat tai miljoonakertainen laitumella heinää rouskuttavaan hevoslaumaan verrattuna. Voitaisiin rajoittaa arkkitehtien ja ympäristöhallinnon virkamiesten rakennusten ja pihatoimintojen etäisyyttä kiinteistön rajasta vielä hevostilallisiakin voimakkaammin.

On selvää, että länsimaisessa oikeusvaltiossa ei voida syyttää siirtolaisia meluamisesta julkisella paikalla sen vuoksi, että vieras kieli saattaa ärsyttää jotain naapuria, eikä voida puuttua heidän pihansa pölyämiseen vain sen vuoksi, että he kuuluvat johonkin etniseen vähemmistöön. Sama pätee suomalaisiin vähemmistöihin. Valtaosa meistä kuuluu vähemmistöön jossakin mielessä.

Tiivistelmä osassa 4, sivulla 9, kappaleissa 2 ja 4 Jarvan työryhmä ehdottaa, että valmistellaan tiedottamista maastossa ja teillä liikkumisesta ja selvitetään mahdollisuudet selventää yksityistielainsäädäntöä näiltä osin. Työryhmä siis pohjustaa hevosalaa koskevan lain ja oikeuskäytännön muutosta tältäkin osin.

Jarvan mietinnön suosima ”voi aiheuttaa” ilmaisu on virheellinen myös hevosten liikkumisen aiheuttaman teiden kulumisen osalta. Tästä kulumisesta on tietoa ja hevosten tienkäytöstä on normi määritettynä Suomen tieyhdistyksen tieyksikkölaskelmissa, joita sovelletaan kaikkeen yksityistiepitoon valtakunnallisesti. Tässä on määritetty tiemaksujen määrittämisessä käytettävät tonnikilometrit erikseen ravihevoselle ja ratsuhevoselle. Tällä kohden mietinnön on syytä lähteä tästä voimassa olevasta oikeuskäytännöstä ”voi aiheuttaa” spekulatiivisen pohdintansa sijaan.

7.2 Asenteellinen syrjintä
Nollatoleranssi linjaa kuvastaa se, että työryhmä on katsonut ”voi aiheuttaa” fraasin riittäväksi perusteeksi rajoituksille. Perustelujen keveyden lisäksi monet ehdotetut rajoitteet ovat taloudellisesti hyvin kalliita, jonka vuoksi on asiaa tarkasteltava asiaa myös hallintolain suhteellisuusperiaatteen ja ympäristönsuojelulain parhaan käytännön kannalta. Esimerkiksi on tiedossa, että ympäristöhallinto on suunnitellut uusia määräyksiä, joilla edellytettäisiin hevostalleja asfaltoimaan tarhansa ja autojen pysäköintialueensa. Työryhmä pohjustaa tämän määräyksen voimaan saattamista toteamalla (sivu 16, kohta 2.4 kappale 7) : ”Hevostenpidosta aiheutuviin pölyhaittoihin voidaan vaikuttaa sopivilla ulkotarhojen ja paikoitusalueiden pintamateriaaleilla.” Työryhmä ja ympäristöhallinto lähtevät siis siitä käsityksestä, että ainoastaan hevostiloilla paikoitusalueet ja tarhat pölyävät haitallisesti siten, että tulee edellyttää vaadittuja toimenpiteitä. Vastaavasti esimerkiksi hiekkatien pölyäminen ei haittaa tässä määrin, vaikka autot nostavat pölyä huomattavasti runsaammin ja suuremmalle alueelle. Kyseessä on selkeä asenteellinen eriarvoistaminen, jossa haittaa aiheuttavan ympäristön pilaantumisen raja-arvon tai naapuruussuhdelain kohtuuttomuuden arvioinnin sijaan ei olekaan tärkeää immission määrä, vaan kuka haitan on aiheuttanut. Mietintö tukee tätä ympäristöhallinnossa vallalla olevaa lähestymistapaa ja mm. edellä käsiteltyä Mussaaren ohjeen periaatetta. Tämä periaate on luonnollisesti sekä lain ja oikeuskäytäntömme, että kansalaisten perustuslaillisen kuin hallintolain määräämän tasapuolisen kohtelun vastaista, kuten edellä ja jäljempänä on todettu.

Tarhojen asfaltointia on esitetty myös ympäristön- ja eläinsuojelun nimissä. Todellisuudessa asfalttitarha on usein hevosten terveydelle vaarallisempi kuin perinteiset ratkaisut ja nitraattidirektiivinkään kannalta ratkaisu ei ole kestävän kehityksen ja parhaan käytännön kannalta välttämättä paras, eikä ainakaan ainoa oikea vaihtoehto, kuten myöhempänä on todettu. Todellisuudessa tämäntyyppisten määräysten taustalla ei ole asiantuntemus eläinten hyvinvoinnista, vaan urbaanin maisema-arkkitehtuurin siisteyskäsitys.

Hevostilalliset ovat erimielisiä ympäristöhallinnon kanssa myös monista muista tosiasioista. Sananlasku kuuluu: Miljoona kärpästä ei voi olla väärässä. Kärpäset hakeutuvat sinne missä niiden mielestä on jotain kiinnostavaa. Jos niitä on naapurin asuintilalla, täytyy siellä olla jotain mikä niitä vetää puoleensa. Silloin kun hevostila on sijoittunut maa- ja metsätalousalueelle, edustaa se kaavanmukaista käyttöä ja hajutkin ovat pääsääntöisesti ympäristölle luonteenomaisia, eivätkä välttämättä poikkea alueelle tyypillisistä elinkeinoista oleellisesti. Lisäksi mietintö liioittelee hajuhaittoja yleistäessään niitä. Jarvan työryhmän mietintö (sivu 8, kohta 3 kappale 3) tukee myös Mussaaren ohjeen vaatimusta tilan aitaamiseksi, jotta eläinten karkaaminen estetään.

Asenteellista syrjintää edustaa myös se, että ympäristöministeriön virkamiehet ovat vuosikausia sitkeästi kieltäytyneet hyväksymästä kuivikelannan ja lietelannan eroa, eikä myöskään Jarvan mietintö mainitse tätä analysoidessaan miten hevostallit poikkeavat muista kotieläinsuojista (sivu 26, kohta 4.3 kappale 1). Tämä asia liittyy vuosikausia kestäneeseen lannanpolttokiistaan, jossa Suomen ympäristöministeriö ilmoittaa olevansa ainoa maa Euroopassa, joka tulkitsee EU-direktiivejä oikein.

7.3 Lannan polttokysymys
Lannanpolttokysymys on tyypillinen esimerkki hevosalan käytännönläheisen näkemyksen ja ympäristöhallinnon ideologisen näkemyksen välisestä ristiriidasta, joka liittyy myös jäljempänä käsiteltyyn parhaan käytännön periaatteeseen. Kysymys liittyy myös Suomen ympäristöhallinnon ideologiseen käsitykseen jätteestä yleensä. Periaatteessa kaikki puhtaista maa-aineksista, mullasta, hiekasta, kivistä lähtien muuttuu tämän näkemyksen mukaan jätteeksi heti kun ihminen siirtää sitä merkittävämmin paikasta toiseen. Monet luonnonmukaiset ja luonnonmukaisesti käyttäytyvät aineet ympäristöhallinto luokittelee ongelmajätteeksi. Onkin katsottu, että ympäristöhallinto käyttää jätelain tulkintaansa vallankäytön välineenä pyrkiessään ideologiseen tavoitteeseensa, joka on yhteiskunnan harjoittaman säätelyn lisääminen, eli valta. Hevosala on keskustellut aiheesta ympäristöministeriön kanssa pitkään, allekirjoittanutkin jälleen 10.4.2008 saamatta vastausta. Tässä esimerkkinä mainittu kysely:

7.4 Ympäristöministeriön tulkinta lannasta eläinperäisenä jätteenä, sekä tulkinta sahanpurusta ja kutterista ongelmajätteenä, sekä tulkinta näiden soveltumisesta hevosten kuivikkeeksi ja polttamisesta

7.4.1 EU-valtioiden tulkintaeroavaisuuksien kilpailua rajoittava vaikutus
Suomen ympäristöministeriön tulkinta lannasta eläinperäisenä jätteenä eroaa monista EU-valtioista, joissa lantaa pidetään kasvisperäisenä biomassana. Suomen ympäristöministeriö on tulkinnut lannan eläinperäiseksi jätteeksi, koska se tulee ulos eläimen peräpäästä. Tämän vuoksi lannan käsittely- ja hyötykäyttömahdollisuudet Suomessa ovat monia EU-maita huonommat, joka rajoittaa myös kilpailua näihin maihin verrattuna, samoin kuin kannattavuutta, tuottavuutta, työllisyyttä ja elintasoa. Lanta on uusiutuva luonnonvara ja sillä voidaan korvata osa fossiilisista poltto-aineista Suomen pyrkiessä täyttämään EU:n tässä suhteessa esittämät vaatimukset. Lisäksi tiettyjä uusiutuvia luonnonvaroja, kuten turvetta ja puuta sahanpurun tai kutterin muodossa voidaan hyötykäyttää kahteen kertaan, kun se ensin käytetään eläinten kuivikkeena ja toiseksi poltto- tai maanparannusaineena tai lannoitteena kuivikelannan muodossa.

Erityisesti viimeisen vuosikymmenen aikana hallintokäytäntö, ohjeet, lait ja asetukset, sekä tiedossa oleva valmisteilla olevat asetukset ovat muuttuneet monelta ja ratkaisevalta osin voimakkaasti siten, että sitä tapaa, miten eläimiä ja tässä tapauksessa erityisesti hevosia on pidetty vuosisatoja ja tuhansia, ei katsota enää sopivaksi. Totean että lantaa on poltettu perinteisesti ja poltetaan yhä monessa EU-valtiossa. Samoin eläimiä ja hevosia pidetään, edelleen samaan tapaan kuin ennenkin. Suomen viranomaisten nykyiset lannan polttoa sekä eläinten ja erityisesti hevostenpitoa koskevat vaatimukset poikkeavat siinä määrin muista EU-valtioista, että se on rajoittaa elinkeinotoimintamme vapaata kilpailu EU:n sisällä merkittävästi, samoin kansalaisten hevosharrastusmahdollisuuksia.

7.4.2 Biologisten vaikutusten määrittäminen kemiallisen koostumuksen perusteella
Aineen käyttäytymisen luonnossa määrää sen kemiallinen koostumus. Kasvissyöjien ruuansulatuskanavassa kasvisperäiset ravinteet hajoavat osittain ja imeytyvät pienimolekylaarisina, kuten sokereina ja aminohappoina suolistosta verenkiertoon. Elimistössä solujen sisäisen aineenvaihdunnan seurauksena nämä molekyylit sekä hajoavat vapauttaen energiaa elimistön käyttöön, että muuttuvat entsyymien katalysoimien ja säätelemien kemiallisten reaktioiden seurauksena toisiksi eläinperäisiksi molekyyleiksi ja näiden muodostamiksi suuremmiksi rakenteiksi. Vastaavia kemiallisia eläinperäisiä muutoksia ja synteesiä ei tapahdu ruuansulatuskanavan sisällä. Siellä kasvismassa ainoastaan hajoaa osittain ruuansulatuksen ja suoliston bakteeritoiminnan seurauksena. Tämän vuoksi, kun eläin syö kasveja ja käyttää niistä osan hyödykseen, niin jäljelle jäävä, peräpäästä ulos tuleva osa ei ole muuntunut eläinperäiseksi, vaan on ainoastaan osittain hajonnut ja on edelleen kasvisperäistä. Vastaavaa hajoamista tapahtuu myös luonnossa kasvien lakastuessa syksyisin ja maatuessa autolyysin, hitaan palamisen eli hapettumisen sekä bakteeri, sieni ja pieneliöstön toiminnan seurauksena.

7.4.3 Onko lanta jätelain tarkoittama jäte
Jätelain mukaan jätteellä tarkoitetaan ainetta tai esinettä, jonka sen haltija on poistanut tai aikoo poistaa käytöstä taikka on velvollinen poistamaan käytöstä. Hevosen kuivikelantaa on luvallista levittää mm. pelloille, eikä haltija siten ole velvollinen poistamaan sitä käytöstä vaan voi pitää sen, mukaan lukien mm. sen sisältämät ravinteet ja lannoitteet tilallaan normaalissa luonnon kiertokulussa tai antaa lannan vastikkeetta tai vastiketta vastaan toisen tilallisen tai elinkeinonharjoittaja tai yrittäjän johonkin hyötykäyttöön. Koska haltija ei poista, eikä aio poistaa, eikä ole velvollinen poistamaan lantaa käytöstä, vaan hyötykäyttää sitä edelleen, ei tarkkaan ottaen ole lainkaan kyseessä lain tarkoittama jäte, vaan maatilaan tai eläintilaan kuuluva aines, joka kiertää maatilan kasvien ja eläinten välillä tai laajemmassa hyötykäytössä, sitoen ja luovuttaen auringon energiaa tilan eläinten ja ihmisten hyötykäyttöön. Kyseessä on kasvisperäinen hyötykäyttöön käytettävissä oleva tuote. Jätettä siitä tulee vasta, jollei sitä käytetä hyötykäyttöön, eli jos se poistetaan tai aiotaan poistaa käytöstä. Näin ollen, mikäli lantaa aiotaan esimerkiksi polttaa, sitä ei aiota poistaa käytöstä. Tällöin ei näin ollen ole kyseessä jäte.

7.4.4 Veden, hengityskaasujen ja energian luonnonmukainen kierto
Sitoutuneen aurinkoenergian kannalta voidaan todeta, että se voi vapautua hitaasti eläinten hyötykäyttöön näiden hajottaessa ja polttaessa eli hapettaessa kasvien auringonvalon avulla syntetisoimia korkeaenergisiä yhdisteitä samoin kuin kasvien hajotessa luonnossa em. tavalla (toisen kappaleen lopussa). Vaihtoehtoisesti se voi vapautua nopeasti kasvisperäisen alkuperäisen tai eläimen osittain hyväksikäyttämän biomassan palaessa eli hapettuessa esimerkiksi lämpökeskuksen polttimessa. Sama pätee hiilidioksidiin ja veteen, joita kasvit sitovat ilmakehästä ja maaperästä, ja jotka vapautuvat hitaassa tai nopeassa palamisessa. Näiden kiertokulku on koko planeetan suuruinen ja toista ääripäätä edustaa maatilan suppeassa sisäisessä kiertokulussa oleva aine. Kyseessä ei ole ihmisen luoma keinotekoinen uusi ilmiö, vaan nykyisessä muodossaan vuosimiljoonia vuosia vanha maa-ainesten, veden, ilmakehän kaasujen, kasvisbiomassan ja auringon energian luonnollinen kierto. Sikälikin on keinotekoista nimetä tämän kiertokulun joku välituote jätteeksi, koska miljoonien vuosien kierto osoittaa, että jollei tätä kiertoa keinotekoisesti katkaista jostain kohtaa, ei siinä ole sellaista kohtaa, johon jatkuvasti kertyisi ainetta jätteen tapaan. Vuosimiljoonien aikana luonto on löytänyt tavan käyttää kaikkia tämän kierron välituotteita kaikissa muodoissaan ja sopeutua niihin. Tämän vuoksi kierron välituotteita ei ole mielekästä pyrkiä kieltämään ja poistamaan haitallisena jätteenä. Sen sijaan tulee pyrkiä huolehtimaan siitä, että tämä planeettamme orgaanisen luonnon eräs peruskierto jatkuu mahdollisimman katkeamattomana ja säätelemään sitä niin, että se valjastetaan ihmisen ja luonnon kannalta mahdollisimman hyödylliseen ja järkevään muotoon. Pitää pohtia hyötykäyttöä, ei kieltämistä.

7.4.5 Virheellisen laintulkinnan korjaus
Lanta ei siten ole eläinperäinen jäte, vaan maa- ja eläintilan hyötykäyttöön soveltuva kasvistuote, eikä siihen siten voida soveltaa jätelakia eikä varsinkaan eläinperäisen jätteen polttamista koskevilta osin. Se ei siten kuulu Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1774/2002 (sivutuoteasetus) soveltamisalaan siten, että poltto olisi tapahduttava sivutuoteasetuksen 12 artiklan mukaan direktiivin 2000/76/EY (ns. jätteenpolttodirektiivi) säännösten mukaisesti siten kuin eläinperäisen jätteen polttamisesta on säädetty. EU-säädöksen perusteella Suomessa on jätteen polttamisesta annettu valtioneuvoston asetus (362/2003). Edellä olevin perustein lanta on maa- ja eläintilan hyötykäyttöön tarkoitettu kasvistuote ja ympäristöministeriön tulee korjata virheellinen tulkintansa lannasta eläinperäisenä jätteenä ja samoin tämän mukaisesti edellä mainittujen asetusten virheellinen soveltamiskäytäntönsä hevosen kuivikelannan osalta.

7.4.6 Onko hevoskarsinan turvekuivitus ympäristöministeriön mukaan eläinrääkkäystä?
Ympäristöministeriössä ilmeisesti pohditaan sitä, että hevosten karsinoiden kuivittaminen turpeella olisi eläinrääkkäystä. Kysyn onko näin ja mihin tämä tulkinta perustuu?

7.4.7 Onko sahanpuru ja kutteri ongelmajäte
Ongelmajätteellä tarkoitetaan jätelain mukaan jätettä, joka kemiallisen tai muun ominaisuutensa takia voi aiheuttaa erityistä vaaraa tai haittaa terveydelle tai ympäristölle. Pitääkö ympäristöministeriö puuntuotannossa syntyvää sahanpurua ja kutteria ongelmajätteenä ja millä perusteilla? Kysymys koskee kyseistä tuotetta itseään, ei puuteollisuuden tuotantoprosesseihin liittyviä terveyshaittoja tai -vaaroja. Vastaavasti kuin lannan kohdalla, mikäli sahanpurua ja kutteria aiotaan käyttää edelleen, ei kyseessä ole jätelain tarkoittama jäte. Samoin vastaavasti kuin lannan kohdalla, on sahanpurun ja kutterin kohdalla kyseessä kemialliselta koostumukseltaan orgaanisen luonnon normaalissa kiertokulussa miljoonia vuosia ollut aines, joka käyttäytyy luonnossa kuten puuaines yleisesti.

7.4.8 Turve, sahanpuru ja kutteri hevosen kuivikkeena
Turvetta, sahanpurua ja kutteria on ollut jo pitkään tapana käyttää hevosten ja eläinten pitopaikoissa kuivikkeena. Edellä esitetyt kysymykset siitä, onko hevoskarsinoiden kuivittaminen turpeella eläinrääkkäystä ja onko sahanpuru ja kutteri ongelmajätettä, liittyy kysymykseen siitä, aikooko ympäristöministeriö pyrkiä kieltämään näiden käytön eläinten tai hevosten kuivikkeena. Samalla kysymys liittyy näiden osalta luonnollisesti kuivikelannan käyttö- ja polttomahdollisuuksiin.

7.4.9 Yhteenveto
Oheistan liitteeksi maa- ja metsätalousministeriön vastauksen 29.9.2006 lannan poltosta ja lannan tulkitsemisesta eläinperäiseksi jätteeksi lähettämääni kysymykseen. Tässä ministeriö toteaa lähettäneensä selvityspyynnön edelleen ympäristöministeriölle. Hallintolakiin ja julkisuuslakiin viitaten totean, että kansalaisen viranomaiselle osoittamaan kirjalliseen kyselyyn tulee vastata kirjallisesti ja viivytyksettä. Käsittääkseni ohjeellisena vastausaikana on pidetty 2 viikkoa ja mikäli viranomainen joutuu hankkimaan tarvittavia tietoja toiselta viranomaiselta voi vastausaika kohtuudella olla enintään 1 kuukausi.

Totean, että aiemmin ja tässä esittämieni kysymysten käsittely vaikuttaa merkittävästi harjoittamaani elinkeinotoimintaan ja toimintaedellytyksiini kotimaassa sekä kilpailukykyyni muiden EU-maiden elinkeinotoiminnan harjoittajiin verrattuna. Itseni lisäksi kysymys vaikuttaa vastaavasti ja laaja-alaisesti monen kansalaisen elinkeinotoimintaan Suomessa. Hevosalan taloudellinen ja yhteiskunnallinen merkitys kansalaisten elinkeinotoimintana ja harrastuksena kasvaa jatkuvasti.

Pyydän kohteliaimmin ympäristöministeriötä tutustumaan tässä esittämiini perusteluihin ja kysymyksiini, sekä vastamaan näihin, sekä samalla vastaamaan aikaisempaan samansisältöiseen suppeampaan kirjelmääni. Toistan kysymykseni: Onko hevosenlanta eläin- vai kasvisperäistä ja onko se jäte vai ei, sekä millä perusteilla? Onko turpeen käyttö hevosten kuivikkeena eläinrääkkäystä ja millä perusteilla? Onko puun sahanpuru ja kutteri ongelmajäte ja millä perusteilla? Aiotaanko turpeen, sahanpurun tai kutterin käyttöä hevosten kuivikkeena rajoittaa tai kieltää, ja millä perusteilla? Voidaanko hevosen kuivikelantaa polttaa ja millä perusteilla sekä edellytyksillä?

7.5 Uusien kuivikeratkaisujen tarve
Edellä todettuun perustuen on siis olemassa riski, että ympäristöhallinto käyttää Suomen hevosalan perinteisesti käyttämien kuivikkeiden kriminalisointia keinona rajoittaa hevosten pitoa. Tämän vuoksi MMM:n, MTK:n, MTT:n sekä hevosalan järjestöjen ja suurten toimijoiden kuten Ypäjän hevosopiston olisi hyvä selvittää ja tutkia jo ennakkoon vaihtoehtoisia kuivitusratkaisuja. Maailmalla käytetään tässä tarkoituksella menestyksekkäästi mm. pellavaa ja hamppua, jotka saattavat osoittautua jopa Suomen perinteisiä kuivikeratkaisuja paremmiksi monella tapaa. Tämä edellyttää ilmeisesti kuitenkin myös kyseisten kasvien laajempimittaista hyötykäyttöä. Vaikka tukijärjestelmä on olemassa, ei markkinoita ja jatkojalostusta riittävän suurissa volyymeissä ilmeisesti tällä hetkellä ole. Se, että hevosala käyttäisi hyödykseen kasvien hyödyttömiä osia kuivikkeena, saattaa lisätä näiden kasvien tuotannon ja jatkojalostuksen kannattavuutta.


8. KUNNALLISET YMPÄRISTÖNSUOJELU- JA RAKENNUSJÄRJESTYSMÄÄRÄYKSET

Kunnallisia määräyksiä koskevat konkreettiset kysymykset hevosalan tulevista toimintaedellytyksistä johtivat Jarvan työryhmän perustamiseen.

Kuten johdannossa on todettu, perustuslaillinen demokratia määrittää, että valtiovalta kuuluu kansalle ja lainsäädäntövalta on kansalaisten itseään edustamaan valitsemalla eduskunnalla. Kunnanvaltuustoille on annettu päätäntävaltaa vain valtakunnallisen lainsäädännön määräämissä rajoissa. Ei nimittäin ole tarkoitus, että meillä olisi yli 400 itsenäistä kuningaskuntaa, jotka voisivat säätää omat valtakunnallisesta poikkeavat lakinsa. Kunnilla ei ole käytettävissään tähän riittävää asiantuntemustakaan. Kuten tämä katsaus selkeästi osoittaa on käytetty hevosalan asiantuntemus kyseenalaista Suomessa valtakunnallisellakin tasolla. Laki ei siten anna kunnalle oikeutta päättää yleisistä määräyksistä, jotka ohittaisivat valtakunnallisen lainsäädännön.

Siitä kuinka kunnallista päätäntävaltaa on rajattu voidaan ottaa pari esimerkkiä : Hallituksen valmistelussa ympäristönsuojelulaiksi HE 84/1999 todetaan, että ympäristönsuojelumääräyksillä tarkennettaisiin yleisesti hyväksyttäviä velvoitteita tarpeettoman haitan ehkäisemiseksi. Ympäristönsuojelulain 19§ mukaisesti, kunnanvaltuusto voi antaa tämän lain täytäntöön panemiseksi tarpeellisia paikallisista olosuhteista johtuvia ympäristönsuojelumääräyksiä. Rakennusjärjestyksen osalta todetaan mm. laissa erikseen, ettei se saa rajoittaa maankäyttöä kohtuuttomasti (MRL 14§ 2 mom.). Kiistanalaisiksi nousseiden yksityiskohtien osalta kyseinen hallituksen esitys toteaa mm., että aikaprioriteetti periaate on edelleen voimassa muuttumattomana.

Länsimaisten sivistysvaltioiden oikeusperiaatteet ovat muotoutuneet vuosisatojen käytännön tarpeiden perusteella. Siksi vanhojen oikeusperiaatteiden harkitsematon muuttaminen on aina riskialtis yhteiskuntakokeilu, eikä etenkään ole hyväksyttävää, että yksittäiset virkamiehet muuttelisivat näitä mielensä mukaan. Lisäksi silloin kun oikeusperiaatteiden mukaiset oikeudet halutaan kieltää ainoastaan tietyltä kansanryhmältä, on kyseessä hallinnon harjoittama syrjintä, joka on aina hyvin vakava asia. Sen taustalta löytyy yleensä ideologinen ja asenteellinen, rasismin kaltainen väkivalta.

8.1 Jarvan mietinnön kaksimielisyys
Tiivistelmän kohta 3 käsittelee kyseisiä kunnallisia määräyksiä. Kuten todettiin Jarvan mietinnön käsittelyn alussa, edustavat kohdan kaksi ensimmäistä kappaletta hevosalan näkemystä perustuslaillisesta demokraattisesta kansanvallasta ja kaksi jälkimmäistä korostavat kunnan ja virkamiehen valtaoikeuksia. On selvää, että tällainen kaksimielisyys mahdollistaa hyvin moninaiset tulkinnat Jarvan mietinnön sisällöstä, mikä lienee ollut tarkoituskin. Tämä nimittäin jättää ympäristöhallinnon virkamiehille mahdollisimman vapaat kädet vaikuttaa kunnalliseen päätöksentekoon.

Käytännössä kunnanvaltuutetut nojautuvat usein päätöksissään virkamiehen asiantuntemukseen ja luottavat, että tämä on esittelijänä selvittänyt nimenomaan laillisuuskysymykset. Kun esimerkiksi Kirkkonummella hevosalan määräysten valmistelu on pidentynyt kohta 3-vuotiseksi, on esittelevä virkamies vaihtunut moneen otteeseen. Tällöin kunnan työryhmässä istuvat valtuutetut ovat hämmästyksekseen saaneet todeta jokaisen virkamiehen olleen useista kysymyksistä eri mieltä. Se mitä on pidetty ympäristöhallinnon asiantuntemuksena, onkin siis osoittautunut henkilökohtaiseksi mielipiteeksi. Kyseessä on siten viranomaismielivalta. Erityisesti juuri tämän vuoksi YM:n työryhmän asettaminen oli tarpeen.

Hevosalan kysymyksessä on kyseenalaista, missä määrin julkisen vallan käyttö perustuu tarkoin lakiin, kuten perustuslaki edellyttää. Sen lisäksi, että ympäristöhallinnon ideologinen linja on vaikeuttamassa hevosalan toimintaedellytyksiä ja heikentämässä kilpailukykyä muihin EU-maihin verrattuna hyvin voimakkaasti, se on saattamassa hevosihmiset eri kunnissa hyvin eriarvoiseen asemaan.

Ministeri asetti Jarvan työryhmän nimenomaan selvittämään virkamiesten ja hevosalan kansalaisten välille nousseita ristiriitoja ja etenkin juuri kunnallisen päätöksenteon osalta, kuten mm. Jarvan mietinnön toimeksiannosta selviää (sivu 10 kappale 2). Edellä on todettu Jarvan mietinnön tarkoituksella peittelevän tosiasioita väitettyjen haittojen ja perusteiden osalta ja siten harjoittavan Jarvan esille tuomaa ”vihersosialistista propagandaa”. Em. kunnallisia määräyksiä koskeva kaksimielisyys hämärtää tarkoituksella maassamme vallitsevien oikeusperiaatteiden ymmärtämistä myös sen osalta, millaisia kunnallisia määräyksiä saadaan antaa. Tämä edustaa samaista propaganda linjaa, kuten seuraavassa tarkemmin osoitetaan.

Se, että sama ristiriita hevosalan ja virkamiesten välillä, joka oli syynä Jarvan työryhmän perustamiseen, on nähtävissä edelleen työryhmän mietinnön kaikkein keskeisimmissäkin sisällöissä, osoittaa työryhmän työn epäonnistuneen ongelman ratkaisemisessa. Mietintöä ei voida hyväksyä tällä tavoin toimeksiantonsa kannalta keskeneräisenä ja tarkoituksellisesti epämääräisenä, vaan se tulee palauttaa työryhmään uuteen valmisteluun. Kaikki viittaa siihen, että työryhmän asiantuntemusta on voimakkaasti lisättävä, mikä edellyttänee sekä työryhmää johtavan virkamiehen, että siihen osallistuneiden YM:n asiantuntijavirkamiesten vaihdoksia.

8.2 Hevosten aiheuttamat rakennushaitat
8.2.1 Suojavyöhykemalli rakennusjärjestyksissä
Juuri suojavyöhykemalli on tiettyjen ympäristönsuojelumääräysten ohella kaikkein keskeisimpiä kiistakysymyksiä virkamiesten ja hevosalan välillä, sekä syy Jarvan työryhmän perustamiselle. Mallin kehitti tiettävästi eräs Kirkkonummen virkamies 3 vuotta sitten. Ympäristöhallinnon mukaan hevostila haittaa myös rakentamattoman naapuritilan mahdollista myöhempää rakentamista ja tämän takia hevostilan kaikille toiminnoille tulee asettaa kuntien rakennusjärjestyksiin vähimmäisetäisyysvaatimukset tilan omista rajoista. Toisin sanoen tulee muodostaa hevostilojen sisälle rajaa ympäri kiertävät suojavyöhykkeet.

Haitalla tarkoitetaan suojavyöhykemallissa eräistä naapuruussuhteista annetun lain tarkoittamaa naapurille aiheutuvaa kohtuutonta haittaa. Tätä on oikeuskäytännössä alkaen 1930-luvulta KHO:n päätöksiä myöten (esimerkiksi KHO KHO:1985-A-II-92, KHO:2006:24, KHO:2005:88, KHO:1984-A-II-92) torjuttu määrittämällä rakennusluvan käsittelyn yhteydessä tapauskohtaisesti tarvittava eläinsuojan vähimmäisetäisyys olemassa olevasta naapurin asuinrakennuksesta. Nyt ympäristöhallinto haluaa muuttaa tämän perinteisen oikeuskäytännön etäisyydeksi rajasta ja torjua tätä haittaa em. lain sijaan MRL ja MRA säädösten perusteella, sekä kirjata hevostiloja koskevat vähimmäisetäisyydet rajasta tarkkana metrimääräisenä vaatimuksena maamme kaikkien kuntien rakennusjärjestyksiin. MRL ja MRA haittakäsite muuttuisi samalla eräistä naapuruussuhteista annetun lain mukaiseksi ja rakennusten lisäksi tämä koskisi kaikkia hevostilojen toimintoja. Samalla yhdyskuntasuunnittelun periaatteet näiden säädösten osalta muuttuisivat laajemminkin. Ympäristöhallinto yritti ajaa hiukan toisenlaista suojavyöhykemallia metsäpuolelle 1990-luvulla, mutta huonolla menestyksellä.

8.2.2 Lainsäädännön ohittava valtakunnallinen rakennusjärjestys
Jarvan mietintö esittää väittämänsä hevosten aiheuttamista haitoista yleispätevinä, antaen ymmärtää, että kunnat voivat vapaasti liittää ympäristöhallinnon valtakunnallisesti esittämät määräykset mm. hevostilan toimintojen vähimmäisetäisyyksistä rajasta rakennusjärjestyksiinsä (kts. myös Mussaaren ohje-kohta edellä). HE 101/1998 toteaa rakennusjärjestystä yleisesti koskevan 14 § osalta, että ”sen 2 momentissa korostettaisiin paikallisten olojen merkitystä rakennusjärjestykseen otettavien määräysten tarpeellisuuden arvioinnissa.” Määräysten täytyy olla paikallisesti perusteltavissa. Samaan aikaan Jarvan työryhmä on tietoinen, ettei vastaavia määräyksiä voida antaa valtakunnallisessa lainsäädännössä. Tiivistelmässä sivun 7 viimeisessä kappaleessa Jarvan työryhmä toteaa: ”Työryhmän käsityksen mukaan ei ole mahdollista antaa valtakunnallisia normeja esimerkiksi tallien ja naapurikiinteistöjen sopivista etäisyyksistä." Tämäkin alue kuuluu YM:n toimialaan ja Jarvan työryhmä ovat varmasti tietoisia, ettei rakennusjärjestystä tule käyttää instrumenttina, jolla virkamiehet ohjaavat ja muuttavat hevostenpidon oikeusperiaatteita valtakunnallisesti ohi eduskunnan lainsäädäntövallan, kuten nyt on tapahtunut.

8.2.3 Rakennusjärjestysmääräysten kohtuuttomuus
Tietyt kunnat ovat asettaneet hevostiloille minimi koko vaatimuksia, esimerkiksi Kirkkonummi 2 ja 3 ha tallin koosta riippuen. Hallintokäytännössä on katsottu, että rajatulla alueella voidaan asuinrakennuspaikalle asettaa yhden hehtaarin vähimmäiskokoa koskeva vaatimus, muttei tätä suurempaa kuin poikkeusedellytyksin (He 101/1998, 116§). Hevostilalla sijaitsevat asuinrakennuksen lisäksi myös hevosten pitoon tarkoitetut rakennukset ja toiminnot. Osa hevosalan kansalaisista pitää mainittuja minimikoko vaatimuksia kohtuullisena, osa ei. Jarvan työryhmä tutustui myös määräyksiä merkittävästi pienempiin ja silti hyvin toimiviin hevostiloihin.

Edellä käsitelty Mussaaren ohje (UUS-2006-Y-593, 14 ja 19.12.2006) on Kirkkonummen virkamiehen uuden rakennusjärjestyskäytännön mukainen ja suosittaa kuntia ottamaan rakennusjärjestyksissään käyttöön 50 m suojavyöhykkeet. Muutama kunta on näin menetellytkin, hevostilojen minimikoon lisäksi. Kun tilat ovat usein pitkulaisia tai rikkonaisia, ei tämän kokoisilla suojavyöhykkeillä mainituista 2 ja 3 hehtaarin tiloista jää käytännössä useimmiten mitään hevostilan toimintojen käytettäväksi. Rakennusjärjestyksen suojavyöhykemääräysten kohtuuttomat rajoitukset ilmenevät mm. Mussaaren ohjeen esimerkki kuvista. Näistä kuvista puuttuvat kaivoihin, valtaojiin ja vesistöihin liittyvät ympäristönsuojelumääräysten rajoitukset, jotka siis usein käytännössä pienentävät esimerkkikuvissa käyttökelpoisia alueita edelleen merkittävästi.

8.2.4 Eriarvoisuus
Rakennusjärjestyksen suojavyöhykemääräykset yhdistettynä ympäristönsuojelumääräysten vastaaviin edellyttävätkin rakennusjärjestyksiin kirjattuja hevostilojen minimikokoja huomattavasti suurempia tiloja ja tällöinkin suuri osa tilan pinta-alasta on hevostilan toimintojen kannalta käyttökelvotonta tai käytettävissä vain rajoitetusti. Perinteisesti on kaikilla suomalaisilla ollut oikeus pitää hevosta. Nyt tämä mahdollisuus halutaan rajata käytännössä vain suuren maaomaisuuden haltijoille, mikä on mitä ilmeisimmin ollut myös määräysten alkuperäinen tarkoitus. Kansalaiset halutaan toisin sanoen saattaa varallisuutensa perusteella hyvin eriarvoiseen asemaan.

8.2.5 Kansalaisten vapauden rajoitukset
Kun tarkastellaan tilannetta tavallisen kansalaisen kannalta, jonka unelmana on oma hevostila, on suojavyöhyke eli vähimmäisetäisyys rajasta malli kiistatta täysin kohtuuton. Käytännössä se johtaa kohtuuttomiin rajoituksiin paitsi oman maan käytön, niin myös tilan koon ja sijainnin suhteen. Tiheään asuttujen alueiden läheisyydessä ei ole riittävää määrää suuria tiloja hevosalan käyttöön. Kansalaiselle tämä tarkoittaa suuria taloudellisia vaatimuksia, sekä rajoittaa voimakkaasti kansalaisen vapautta valita asuinpaikkansa vapaasti. Liikuntaharrastuksena hevosala on kasvamassa Suomessa voimakkaasti ja keskittyy luonnollisesti sinne minne ihmisetkin. Jarvan mietinnössä esitetty ympäristöhallinnon yhdyskuntapolitiikka muuttaa lisäksi oleellisesti hevosalan palvelurakennetta kaupungeissa ja taajamissa asuvan väestön osalta ja rajoittaa kansalaisten harrastusmahdollisuuksia.

8.2.6 Varmuuden vuoksi nollatoleranssi periaatteella
Hevosalan oikeuksia syrjivää ympäristöhallinnon asenteellisuutta ja määräyksen kohtuuttomuutta kuvastaa myös se, että naapuria suojaavaa vähimmäisetäisyysvaatimusta pidetään tarpeellisena, vaikkei kukaan koskaan rakentaisi hevostilan naapuriin. Samoin kohtuuttomuutta kuvastaa se, että suojavyöhyke on pyritty mitoittamaan niin, ettei toiminnasta aiheutuisi minkäänlaista haittaa. Tällaisessa perustelussa ei huomioida lainkaan mm. hallintolain suhteellisuusperiaatetta eikä ympäristönsuojelulain parhaan käytännön periaatetta, joiden mukaan rajoitukset on mitoitettava oikein suhteessa saavutettavaan hyötyyn.

8.2.7 Hevosalan kehitystä rajoittava vaikutus
Vähimmäisetäisyys rajasta, eli suojavyöhykemalli muuttaa hyvin merkittävästi yhdyskuntasuunnittelun periaatteita ja sillä on laajakantoiset vaikutukset koko hevosalaan sekä viimeisimpään maaseudun rakennemuutokseen, jossa pientilallisuuden uuden kasvun myötä maaseutu on jälleen elävöitynyt. Voimakkaampi hevosalan kehitys on niin Suomessa kuin muissakin Pohjois-Euroopan maissa riippuvainen tietystä kriittisestä massasta eli tiheydestä. Tällaisilla taajama-alueilla, jossa hevosharrastus on riittävän suurta, kysyntä ja tarjonta kohtaavat esimerkiksi vilkkaan ratsastuskilpailutoiminnan osalta. Tällaiset ydinalueet toimivat infrastruktuurin ja laajamittaisesti koko hevosalan moottoreina.

8.3 Jarvan mietinnön kohta 4.2 rakennuspaikkaa koskevia vaatimuksia
Jarvan mietintö toteaa: ”Kaavaan tai rakennusjärjestykseen otettavien rakennuspaikan vähimmäiskokoa koskevien määräysten tehtävänä on lähinnä varmistaa, että toiminta voidaan sijoittaa alueelle aiheuttamatta haittaa naapurille tai vaikeuttamatta naapurin mahdollisuuksia hyödyntää omaa maatansa rakentamistarkoituksiin. Sama tehtävä on kaavassa tai rakennusjärjestyksessä annettavilla määräyksillä, jotka koskevat rakennusten tai rakennelmien etäisyyttä rakennuspaikan rajasta” (sivu 25, kohta 4.2, kappale 2). Ympäristöhallinnon asenteellista mielivaltaa ja hevosalan syrjintää kuvastaa esimerkiksi ilmaisu: ”toiminta voidaan sijoittaa alueelle aiheuttamatta haittaa naapurille”. Toisin sanoen ensinnäkin puhutaan kaikesta toiminnasta, eikä ainoastaan eläinsuojasta. Toiseksi ilmaisu tarkoittaa, että nollatoleranssi periaatteen mukaisesti ympäristöhallinto ei siedä minkäänlaista hevostilan naapurille aiheuttamaa haittaa. Laki eräistä naapuruussuhteista kieltää aiheuttamasta ”kohtuutonta” haittaa naapurille. Ympäristöhallinnon perusteena käyttämät MRL ja MRA kohdat käsittelevät rakennusten etäisyyttä rajasta ja naapurin asuinrakennuksesta. Vähimmäisetäisyysmääräyksiä rajoista voidaan Jarvan mietinnön mukaan antaa rakennusten lisäksi kaikille hevostilan toiminnoille (kts. esim. tiivistelmä, sivu 8, kohta 3, kappale 3). Mietintö antaa ymmärtää, että nämä rajoitukset perustuvat vallitseviin oikeusperiaatteisiin ja niitä voidaan sisällyttää rakennusjärjestyksiin valtakunnallisesti hyvin vapaasti (kts. jäljempänä). Tosiasiassa Jarvan työryhmä on ympäristöhallinnon näkemyksen mukaisesti tietoisesti sotkenut eri lakien oikeusperiaatteita toisiinsa asiankuulumattomalla ja laissa erikseen kielletyllä tavalla. Nämä lait, MRL, MRA, ympäristönsuojelulaki ja siihen liittyvä laki eräistä naapuruussuhteista ovat YM:n ydinvastuualuetta. YM:n työryhmän ja varsinkin sen johtajan yliarkkitehti Anne Jarvan täytyy tuntea hyvin se, mitä lainsäätäjä on valtakunnallisilla ja kunnallisilla yhdyskuntasuunnittelutavoitteilla tarkoittanut ja mitä se on mm. mainittuihin lakeihin ja hallituksen esitykseen mm. rakennuslaiksi 101/1998 tästä kirjannut. Tosiasioiden peittelyä ja muuntelua on siten pidettävä tahallisena ja tarkoituksenmukaisena. Tämän sotkun selvittäminen vaatii seuraavassa esitetyn syvällisemmän tarkastelun.

8.3.1 Lain vastainen oikeuskäytännön muutos
Kuten yllä on todettu, vallitsevassa oikeuskäytännössä on naapurille aiheutuvaa kohtuutonta haittaa käsitelty eräistä naapuruussuhteista annetun lain perusteella. Tämän mukaisesti on katsottu, että eläinsuojan on oltava riittävän etäällä naapurin asuinrakennuksesta. Jarvan mietintö sen sijaan esittää ympäristöhallinnon ajaman uuden oikeuskäytännön mukaisesti, että tätä haittaa torjuttaisiin määräämällä rakennusjärjestyksissä toiminnalle vähimmäisetäisyys rajasta. Kuten edellä on osoitettu, tämä tarkoittaa, että hevostilalle ympäri sen rajaa perustetaan suojavyöhyke, joka edelleen johtaa täysin kohtuuttomiin maankäytön rajoituksiin. MRL 14 § 2 mom. toteaa erikseen, että ”rakennusjärjestysmääräykset eivät saa olla maanomistajalle tai muulle oikeudenhaltijalle kohtuuttomia”, kuten Jarvan mietintökin toteaa (sivu 17, kohta 3.1, kappale 2).

Jarvan mietinnön tukema, ympäristöhallinnon ajama uusi rakennusjärjestyskäytäntö on kohtuuttomana siis MRL:n vastainen. Lisäksi ei ole mitään syytä korvata tällä lainsäätäjän ja ylempien oikeusasteiden 1930-luvulta tähän päivään saakka noudattamaa vallitsevaa oikeuskäytäntöä, jolla eräistä naapuruussuhteista annetun lain tarkoittamaa naapurille aiheutuvaa kohtuutonta haittaa on torjuttu. Tämän mukaisesti eläinsuoja ei saa paikalliset olosuhteet huomioiden olla liian lähellä naapurin asuinrakennusta. Tässä perinteisessä oikeusperiaatteessa haitan torjunta kohdentuu täsmällisesti tarpeen mukaisesti. Ympäristöhallinnon ajama uusi oikeuskäytäntö ei kohdennu tarkkaan, vaan vaikuttaa epämääräisesti ympäri hevostilan, sielläkin missä on esimerkiksi metsää ja peltoa, järviä tai merta. Näillä alueilla ei voida katsoa eläinsuojan aiheuttavan naapurille kohtuutonta haittaa, minkä vuoksi näillä suunnilla ei ole perusteita esitetyille vähimmäisetäisyysrajoituksille. Virkamiesten ajaman etäisyys rajasta rajoitteen todellinen tarkoitus onkin aivan toinen kuin naapurille aiheutetun kohtuuttoman haitan torjunta.

8.3.2 Haitta naapurin asuinrakentamiselle
Toinen em. Jarvan mietinnön kohdan 4.2 esittämä vaatimus, jolla uutta oikeuskäytäntöä, eli toiminnan vähimmäisetäisyyttä rajasta on perusteltu, koskee naapurin mahdollisuuksia hyödyntää omaa maatansa rakentamistarkoituksiin (sivu 25, kohta 4.2, kappale 2). Jarvan työryhmä tukeutuu tässä kohden kaikkea rakentamista koskevaan MRL:iin ja MRA:een, mutta vain ympäristöhallinnon ideologiaan soveltuvilta osin siten, että jättää tarkoituksella oleellisia osia vallitsevista oikeusperiaatteista mainitsematta sekä muuttaa näitä. Kyseiset säädökset koskevat rakennuksen etäisyyttä rajasta, mutta Jarvan mietintö laajentaa ne ympäristöhallinnon tapaan koskemaan kaikkea hevostilan toimintaa (kts. esim. tiivistelmä sivu 8, kohta 3, kappale3).

Jarvan mietintö viittaa tässä ympäristöhallinnon esittämiin perusteisiin MRL 116 § ”Lisäksi rakennukset on voitava sijoittaa riittävälle etäisyydelle kiinteistön rajoista, yleisistä teistä ja naapurin maasta)”, sekä MRL 135 § ja 136 § ”rakennusta ei sijoiteta niin, että se tarpeettomasti haittaa naapuria tai vaikeuttaa naapurikiinteistön sopivaa rakentamista” (sivu 16, kohta 3.1, kappale 6), sekä MRA 57 §.

8.3.3 Rakennusluvan myöntämistä koskevat 135 ja 136 §
Viitatut 135 § ja 136 § eivät koske rakennusjärjestystä, vaan sen sijaan rakennuslupamenettelyä, eli ne on huomioitava yksittäistä rakennuslupaa myönnettäessä. Ensin mainittu pykälä koskee asemakaava-aluetta ja toinen sen ulkopuolista haja-asutusaluetta. Molemmissa on viitattu 116 § ja 117 § säädettyjen vaatimusten täyttymiseen. Hallituksen esitys 101/1998 rakennuslainsäädännön uudistamiseksi toteaa 135 § ja 136 § osalta: ”Näiden rakennuspaikkaa koskevien seikkojen lisäksi on rakennuslupamenettelyssä varmistettava, että rakennusta ei sijoiteta tai rakenneta niin, että se tarpeettomasti haittaa naapuria tai vaikeuttaa naapurikiinteistön sopivaa rakentamista.” Toisin sanoen, kun rakennustarkastaja käsittelee tietyn hevostilan rakennuslupaa, on hänen tilan rakennusten sijoittelussa huomioitava ympäröivien naapuritilojen maankäyttö. Lisäksi on jälleen huomattava, että niin HE 101/1998 kuin MRL 135 § ja 136 § käyttää ilmaisua ”tarpeettomasti haittaa tai vaikeuttaa”, kun taas Jarvan mietintö syrjii hevostiloja nollatoleranssi periaatteensa mukaisesti ilmaisulla ”haittaa tai vaikeuttaa” (kts. myös edellinen kohtuuton haitta kohta). Oleellisinta on kuitenkin, että hallituksen esityksen mukaisesti näitä säädöksiä ei ole tarkoitettu koskemaan rakennusjärjestystä. Jarvan työryhmä pyrkii kummallakin tavoin tietoisesti ja tarkoituksella muuntamaan totuutta, kuten tässä katsauksessa on lukuisissa kohdin muutoinkin osoitettu. Rakennusjärjestyksen osalta on tarkasteltava mitä MRL 116 §:ssä on tarkoitettu.

8.3.4 Rakennuspaikkaa koskeva 116 §
Rakennuksen sijoittamisesta suhteessa rajaan HE 101/1998 toteaa 116 § osalta: ”Rakennuksen etäisyydestä asemakaava-alueen ulkopuolella toisen omistamaan tai hallitsemaan maahan ja sillä olevaan rakennukseen säädettäisiin asetuksella. Tässä suhteessa asetettavaa vähimmäisvaatimusta kunta voisi tarkentaa nykykäytännön mukaisesti rakennusjärjestyksellä. Säännös ei myöskään estäisi yleisesti säätämästä tai määräämästä valoisuuden huomioon ottamiseksi tarvittavista asuntorakentamisen edellytyksistä.”

Jarvan mietintö mainitsee kyseisen asetuksen MRA 57 §, johon ensimmäinen lause viittaa, mutta jättää tarkoituksella kertomatta sen sisällön, mikä tietenkin on hyvin oleellinen, jotta voidaan ymmärtää mitä kyseisellä oikeusperiaatteella on tarkoitettu.

8.3.5 Paloturvallisuutta koskeva MRA 57 §
MRA 57 § 3 mom. säätää kyseisen MRL 116 § mukaisesti rakennuksen etäisyydestä rajaan seuraavasti: ”Rakennusta ei saa asemakaava-alueen ulkopuolella ilman asianomaisen suostumusta rakentaa viittä metriä lähemmäksi toisen omistamaa tai hallitsemaa maata eikä kymmentä metriä lähemmäksi rakennusta, joka on toisen omistamalla tai hallitsemalla maalla, ellei siihen ole erityistä syytä." Asetus koskee kaikkea rakentamista valtakunnallisesti, eikä ole peruste saattaa hevostilallisia eriarvoiseen asemaan. Määräys koskee ensisijaisesti paloturvallisuutta. Paloturvallisuuden vuoksi naapurirakennusten etäisyys asemakaava-alueen ulkopuolella on oltava vähintään kymmenen metriä. On katsottu, että on oikeudenmukaista vaatia, että kumpikin osapuoli vastaa tästä turvaetäisyydestä tasapuolisesti, jolla perusteella on katsottu, että rakentaminen viittä metriä lähemmäs rajaa haittaisi, vaikeuttaisi tai rajoittaisi naapurin rakentamista.

Suurempia etäisyysvaatimuksia on asetuksen 57 §:ssä 1 mom. vaadittu ainoastaan seuraavista syistä: ”Harkittaessa rakennushankkeen sijoittumista ja rakennuspaikan soveltuvuutta on huolehdittava vaarallisista aineista aiheutuvan suuronnettomuusvaaran torjumiseksi riittävistä suojaetäisyyksistä." ja 2 mom.: ”Palovaarallista rakennusta ei saa sijoittaa 15 metriä lähemmäksi toisen omistamaa tai hallitsemaa maata eikä 20 metriä lähemmäksi rakennusta, joka on toisen omistamalla tai hallitsemalla maalla.”

Jarvan mietintö viittaa mm. MRA 57 §, antaen ymmärtää, että hevostilojen kaikille toiminnoille voidaan vapaasti määrätä suuriakin vähimmäisetäisyyksiä rajasta (kts. esim. tiivistelmä sivu 8, kohta 3, kappale3 ja sivu 18, kohta 3.1, kappale 6). Tämä on selkeästi tietoista ja tarkoituksellista harhaanjohtamista.

8.3.6 MRL 116 § etäisyys rajasta määräys rakennusjärjestyksessä
Em. HE 101/1998 toinen lause toteaa 116 § viitaten, että: ”Tässä suhteessa asetettavaa vähimmäisvaatimusta kunta voisi tarkentaa nykykäytännön mukaisesti rakennusjärjestyksellä”. Kuten sanamuodostakin käy ilmi, ei rakennusjärjestykseen voida tässäkään suhteessa antaa mitä tahansa määräyksiä vapaasti ja irrallaan kaikesta muusta, vaan mm. suhteessa 116 §:ään. Siten, jotta voitaisiin ymmärtää millaisia vähimmäisetäisyysmääräyksiä rajaan voidaan rakennusjärjestyksessä antaa, on syytä tarkastella 116 § tarkoitusta lähemmin.

8.3.7 MRL 116 § suhde oikeusvaikutteiseen yleiskaavaan
He 101/1998 mukaan 116 § koskee rakennuspaikkaa koskevia vaatimuksia. ”Asemakaava-alueella rakennuspaikan sopivuus ratkaistaisiin asemakaavassa. Ehdotetut rakennuspaikkaa asemakaava-alueen ulkopuolella koskevat säännökset vastaavat voimassa olevan lain maaseutukuntien haja-asutusta koskevia säännöksiä eräin tarkistuksin ja täsmennyksin. Säännöksen 1 momentissa olevat yleiset maininnat rakennuspaikan tarkoitukseen soveltuvuudesta ja kelvollisuudesta rakentamiseen tarkoittavat sellaisia maankäytöstä, maasto-oloista ja ympäristöstä johtuvia olosuhteita, joita koskeva tosiseikasto voi sisältyä myös oikeusvaikutteiseen yleiskaavaan.”

Mainitun maaseutukuntien haja-asutuksen osalta todettakoon jälleen, että mm. hevostilojen sijoittumista maa- ja metsätalousalueille täytyy pitää kaavanmukaisena käyttönä, eikä sille siksi ole perusteltua asettaa lisärajoitteita. Rakennuspaikkaa koskevan 116 § osalta lainsäätäjä on tarkoittanut, että säännökset vastaavat oikeusvaikutteisen yleiskaavan määräyksiä. Tältä osin on tarkasteltava yleiskaavan tarkoitusperiä.

HE 101/1998 toteaa: ”Yleiskaavaa laadittaessa on ensinnä otettava huomioon maakuntakaava, joka on siis ohjeena laadittaessa ja muutettaessa yleiskaavaa. Maakuntakaavan kautta yleiskaavaa laadittaessa on otettava huomioon myös valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet."

Valtakunnallisista alueiden käyttötavoitteista HE 101/1998 toteaa mm: ”24 § On tärkeää, että valtion viranomaisten toiminta tukee ja edistää tavoitteiden toteutumista.”

Tämä tarkoittaa, että yhdyskuntasuunnittelun pääperiaate on, että se määräytyy ylhäältä valtakunnallisesta alueiden käyttötavoitteista alaspäin, siten että kunnallinen suunnittelu ja normisto edistävät valtakunnallisten ja maakuntakaavan alueiden käyttötavoitteiden toteutumista. On tärkeää, että mm. Jarvan työryhmä tukee ja edistää näiden tavoitteiden toteutumista.
Ruotsissa ratsastuksen suosion kasvun myötä, jo kaksi kolmasosaa hevosista ja kolme neljäsosaa hevostalleista sijaitsee taajama-alueiden tuntumassa. Suomessa puolet hevosista elää varsinaisilla maaseututalleilla ja tilanteen arvioidaan kehittyvän Ruotsin suuntaan. Valtakunnallisissa tavoitteissa on otettava huomioon hevosurheilussa ja -liikuntaharrastuksessa maassamme tapahtunut voimakas kasvu, joka Ruotsissa ja muissa Pohjois-Euroopan maissa tapahtuneeseen kehitykseen verrattuna tulee todennäköisesti jatkumaan voimakkaana. Siinä missä jääkiekko on eräs poikien pääharrastuksista, on ratsastus tyttöjen. Jo sukupuolten välisen tasa-arvonkin vuoksi mm. ratsastusharrastuksen kehitystä tulee pyrkiä valtakunnallisesti edistämään. Tavoitteena on oltava, että siihen panostetaan yhtä paljon kuin poikien vastaavaan jääkiekko harrastukseen on maassamme panostettu. Kuten johdannossa on osoitettu, hevosalalla on myös työllistävänä elinkeinotoimintana merkittävät kehitysmahdollisuudet. Samalla hevosala on vaikuttanut ratkaisevasti pientilallisuuden uuteen kasvuun sekä maaseudun elävöitymiseen ja sillä on merkittävä osuus valtakunnallisen yhdyskuntarakenteen kehityksessä.

Hevosala on välttämätöntä huomioida valtakunnallisissa alueidenkäyttötavoitteissa ja myös kunnan tulee huomioida tämä asemakaavoituksessaan ja asemaakaavan ulkopuolista yhdyskuntasuunnittelua koskevassa normistossaan. Jarvan mietintö ja ympäristöhallinnon ajama yhdyskuntasuunnittelupolitiikka ei palvele valtakunnallisia tavoitteita, eikä kansalaisten toiveita ja sen tavoitteena on selkeästi rajoittaa hevosalaa, eikä edistää, kuten pitäisi.

HE 101/1998 39 § toteaa yleiskaavan sisältövaatimuksista mm: ”Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet on otettava huomioon myös 24 §:n nojalla ja yleiskaavaa laadittaessakin tulee edistää niiden toteuttamista” ja ”Yleiskaavassa tulee sovittaa yhteen nämä vaatimukset ja pyrkiä optimaaliseen ratkaisuun näiden tekijöiden suhteen, jotka voivat olla osittain ristiriitaisiakin”, sekä lopuksi ”Yleiskaava samoin kuin maakuntakaava ei saa aiheuttaa maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle kohtuutonta haittaa.”

Rakennusjärjestyksen sisältövaatimukset mm. rakennuksen etäisyydestä rajaan ovat suhteessa MRL 116 §:ään sekä yleiskaavan sisältövaatimuksiin ja niiden on edistettävä valtakunnallisia alueidenkäyttötavoitteita myös hevosalan kannalta. Määräykset eivät voi olla hevostilalliselle kohtuuttomia, eivätkä ne voi saattaa hevostilallista naapureihin nähden eriarvoiseen asemaan. Vaikka vaatimukset ovat hevosalan toimintaedellytysten ja haja-asutusalueen asumisen suhteen osittain ristiriitaisiakin, tulee määräyksissä pyrkiä niiden yhteensovittamiseen ja optimaaliseen ratkaisuun. Jarvan mietinnön viittaaman MRL 116 § suhteen ympäristöhallinnon ajamat suuret kaikkia toimintoja koskevat vähimmäisetäisyysvaatimukset ovat selkeästi kohtuuttomia niin rakennusjärjestyksen, yleiskaavan kuin maakuntakaavankin suhteen, eikä ratkaisu ole optimaalinen. Jarvan mietintö on siten myös tältä osin lain vastainen.

8.3.8 Aikaprioriteetti periaatteen vastaisuus
Jarvan mietintö perustelee kaavaan tai rakennusjärjestykseen otettavia vähimmäisetäisyys vaatimuksia rajasta myös seuraavasti (sivu 25, kohta 4.2, kappale2): ”Määräykset suojaavat myös tallin omistajaa: naapurin mahdolliset uudisrakennukset jäävät riittävän kauas tallista ja siihen liittyvästä muusta toiminnasta, jolloin naapurin mahdollisuudet valittaa tallitoiminnasta aiheutuvista häiriöistä heikkenevät.” Määräys liittyy edellä käsiteltyyn rakennuslupamenettelyyn liittyviin MRL 135 § ja 136 §; ”naapurin mahdollisuuksiin hyödyntää omaa maatansa rakentamistarkoituksiin”, jota kuvastaa myös ilmaisu mahdolliset uudisrakennukset. Valitukset tallitoiminnasta aiheutuvista häiriöistä viittaavat eräistä naapuruussuhteista annetun lain tarkoittamaan kohtuuttomaan haittaan.

Jarvan mietintö on tältä osin nk. aikaprioriteetti periaatteen vastainen. Monet oikeusperiaatteet ovat muotoutuneet vuosisatojen tai tuhansien käytännön oikeudenmukaisuustarpeiden pohjalta. Esimerkiksi tierasite takaa jokaiselle pääsyn talolleen tietä pitkin. Aikaprioriteetti tarkoittaa, että sen joka tulee joelle ensiksi, ei tarvitse huomioida muita valitessaan vapaasti haluamansa onkipaikan, eikä hänen tarvitse väistää myöhemmin tulevia. Aikaprioriteetti on perinteisesti ollut voimassa myös rakentamisessa siten, että ensiksi tullut saa valita rakennuspaikkansa suhteellisen vapaasti, mutta myöhemmin tulleet joutuvat ottamaan huomioon aiemmin syntyneen maankäytön.

8.3.9 Aikaprioriteetti ja ympäristönsuojelulaki
Tietyt tahot ovat katsoneet, että vuonna 2000 voimaan tullut ympäristönsuojelulaki ja tässä erityisesti laki eräistä naapuruussuhteista annetun lain muuttamisesta, täytyy tulkita niin, että aikaprioriteettiperiaate on väistymässä, eikä sitä sen vuoksi tarvitse enää huomioida. Tämä tulkinta ei pidä paikkaansa. Hallituksen esitys 84/1999 ympäristönsuojelu- ja vesilainsäädännön uudistamiseksi toteaa sivulla 137, kohdassa 1.5 Laki eräistä naapuruussuhteista 17§ seuraavaa:

”Niin sanottua aikaprioriteettiperiaatetta ei sisältyisi ehdotettuun säännökseen, koska sen ehdoton soveltaminen voi johtaa kohtuuttomaan lopputulokseen tilanteissa, jolloin rasitus ilmenee epäsäännöllisesti, mutta kuitenkin riittävän voimakkaana ja pitkäaikaisena. Ehdotettu säännös vastaa ympäristövahinkolakia eikä periaatteen poistaminen ehdottomassa muodossa muuttaisi käytännössä olennaisesti nykyistä oikeustilaa. Voimassa olevan naapuruussuhdelain mukainen haitankärsijöiden suoja säilyisi nykyisen tasoisena. Naapuruussuhdelaki on toisaalta suojannut myös haittaa aiheuttavaa toiminnanharjoittajaa toiminnankieltämistä, haitan poistamista ja haittojen korvaamista koskevilta kanteilta. Myös tämä suoja säilyisi asiallisesti lain muutoksessa.”

Käytännössä tämä oikeusperiaate tarkoittaa, että hevostilalla, maatilalla tai yritystoiminnalla on oikeus asettua ja perustaa toimintansa sekä rakennuksensa tämänhetkisten olosuhteiden valossa sopivaan paikkaan. Tämän jälkeen toiminta nauttii aikaprioriteettiperiaatteen suomasta suojasta tämän oikeusperiaatteen mukaisesti, eikä sen tarvitse väistää ja siirtää toimintojaan tai rakennuksiaan, jos joku päättää myöhemmin rakentaa asuinrakennuksensa aivan näiden kylkeen. Tämän oikeusperiaatteen mukaisesti myöhemmin muuttaneella ei ole oikeutta valittaa haitasta. Jarvan työryhmä ja ympäristöhallinto perustelevat siten vähimmäisetäisyysvaatimukset valituksilla, joita lain mukaan ei voi esittää. Jarvan mietintö on jälleen tässäkin lain vastainen. Ympäristönsuojelulaki on Jarvan työryhmän YM:n asiantuntijajäsenten ydintoimialaa, jonka takia lain huomiotta jättämistä täytyy pitää tahallisena harhaanjohtamisena, varsinkin koska olen vaatinut työryhmää sen työskentelyn aikana kiinnittämään huomiota erityisesti tähän kohtaan.

Jarvan mietintö toteaa (sivulla 24, kohdassa 4.1, kappale 5): ”Kaavassa tai rakennusjärjestyksessä annettavilla määräyksillä voidaan paikallisten olosuhteiden niin vaatiessa varmistaa tallitoiminnan sekä nykyisen ja tulevan asuinrakentamisen riittävä etäisyys toisistaan.” Oikeusperiaatteet erottavat kuitenkin olemassa olevan ja tulevan rakentamisen toisistaan. Kuten edellä on todettu, on vallitsevassa oikeuskäytännössä edellytetty, että eläinsuoja perustetaan riittävän etäälle naapurin olemassa olevasta asuinrakennuksesta (kohtuuton haitta eräistä naapuruussuhteista annetun lain perusteella). Naapurin tulevan asuinrakentamisen osalta em. aikaprioriteettiperiaate edellyttää, että naapuri ottaa tältä osin huomioon aiemmin syntyneen hevostilan maankäytön. Olemassa olevien hevostilan toimintojen ei siis tarvitse väistää tulevaisuudessa tapahtuvaa naapurin asuinrakentamista. Määräysten on siten koskettava tältä osin naapuria eikä hevostilaa. Siten Jarvan mietinnön vaatimus edellyttää, että kaavaan ja rakennusjärjestykseen otettavien määräysten on asetettava naapurin asuinrakentamiselle vähimmäisetäisyysvaatimuksia siten, että turvataan sen sijoittuminen riittävän etäälle olemassa olevasta tallitoiminnasta. Oikeuskäytännössä on kuitenkin katsottu, että kylkeen muuttaja hyväksyy tietoisesti mahdollisen haitan, eikä hänellä siksi ole oikeutta valittaa siitä. Toisaalta on siis katsottu, että naapurilla on halutessaan oikeus altistaa itsensä haitalle. Siksi on kyseenalaista voidaanko ja tuleeko naapurin tulevaa asuinrakentamista säädellä tällä tavalla. Ehkä on syytä antaa naapurin itse päättä mille etäisyydelle haluaa hevostallin toiminnasta asettua, sen sijaan, että ympäristöhallinto säätelisi tätäkin. Joka tapauksessa on selvää, että mikäli naapurin tulevasta rakentamisesta säädetään kaavassa tai rakennusjärjestyksessä rajoituksin, tulee ne kohdistaa naapurin asuintilalliseen, eikä hevostilaan.

HE 84/1999 toteaa samassa kohdassa: ”Säännöksessä lueteltaisiin voimassa olevan lain tapaan erilaiset immissiotyypit, joita aiheuttamalla voitaisiin saada aikaan kohtuuton rasitus. Luettelo ei olisi tyhjentävä ja sillä tarkoitettaisiin yleisesti aineen tai energian siirtymistä päästölähteestä haittakohteeseen.” Toisin sanoen Jarvan työryhmän ja ympäristöhallinnon perusteena käyttämät haitat, kuten naapurin psyykkinen ärtymys tai se mitä naapuri näkee, eivät ole immissiotyyppisiä, eivätkä siksi lain tarkoittamia haittoja.

Edelleen HE 84/1999 toteaa kyseisessä kohdassa: ”Pykälän 2 momentissa täsmennettäisiin rasituksen kohtuuttomuuden arviointiperusteita. Säännös vastaisi osin voimassa olevan pykälän 2 momenttia sekä ympäristövahinkolain 4 §:n 1 momentin haitan kärsijän sietovelvollisuutta. Lähtökohtana rasituksen arvioinnille olisivat paikalliset olosuhteet ja rasituksen muu tavanomaisuus. Esimerkiksi alueen kaavan mukainen käyttö tarkoittaisi, että toiminnasta aiheutuva rasitus on alueella tavanomaista. Lisäksi tulisi kuitenkin aina ottaa huomioon rasituksen voimakkuus ja sen kesto sekä muut vastaavat seikat”. Esimerkiksi sietovelvollisuus vaikuttaa olevan Jarvan mietinnössä tuntematon käsite, samoin kuin rasituksen voimakkuuden huomioiminen. Hevostilan sijoittumista maa- ja metsätalous alueelle on pidettävä kaavanmukaisena käyttönä, jolloin ”tallitoiminnasta aiheutuvia häiriöitä” voidaan pitää tavanomaisina. Kaava-alueella hevosiin liittyvien harrastusmahdollisuuksien tarjonnasta tulee huolehtia asianmukaisella kaavoituksella siten, että toiminnasta aiheutuvaa rasitusta voidaan pitää täälläkin tavanomaisena.

Laki eräistä naapuruussuhteista liittyy ympäristönsuojelulakiin ja YM:n toimialaan. Varsinkaan oman asiantuntemuksensa alueella ei voida mitenkään hyväksyä, että ministeriön työryhmä antaa oikeusperiaatteista tietoisesti lainsäätäjän tarkoittamasta oleellisesti poikkeavan kuvan. Perustuslain 2§ nimenomaan erikseen määrää: ”Julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia”. Tämä tarkoittaa sitä, että silloin kun virkavallan käyttö ei perustu lakiin, vaan on virkamiehen oman mielen mukainen, on kyseessä viranomaismielivalta. Jarvan mietintö on tällä kohden mm. sekä MRL:n että perustuslain vastainen.

8.3.10 Yhteenveto ehdotetuista rakennusjärjestysmääräyksistä
Jarvan työryhmän ja Suomen ympäristöhallinnon visio hevosten pidosta poikkeaa Ruotsia lukuun ottamatta voimakkaasti muista EU-maista, samoin kuin siitä miten hevosia on menestyksellisesti pidetty vuosituhansia. Kuten yllä on todettu, on Ruotsissakin tapahtunut tietynlainen käänne. Mikä on se peruste, joka edellyttää näin radikaalia muutosta Suomen hevospolitiikassa? Kuten edellä on osoitettu, esitetyt perusteet ovat monelta osin luokkaa ”tuuli voi suhista puissa”. Todellinen syy on ideologinen. Jarvan mietintö osoittaa, että ympäristöhallinnolle hevosala on haitta, eikä määräysten tarkoituksena ei ole suinkaan parantaa sen toimintaedellytyksiä, vaan pikemminkin rajoittaa sitä.

Kuten edellä esitetystä selviää, Jarvan työryhmä syyllistyy tahalliseen, tarkoituksenmukaiseen asiantuntemattomuuteen ja tosiasioiden peittelyyn sekä oikeusperiaatteiden väärinkäytöksiin tavalla, joka on erikseen kielletty MRL:ssä: ”rakennusjärjestysmääräykset eivät saa olla maanomistajalle tai muulle oikeudenhaltijalle kohtuuttomia” ja hallituksen esityksessä tästä: ”Yleiskaava samoin kuin maakuntakaava ei saa aiheuttaa maanomistajalle tai muulle oikeuden haltijalle kohtuutonta haittaa.”

Ympäristöhallinnon virkamiesten valmistelemat Jarvan mietinnön näkemykset osoittavat selkeästi, ettei päätäntävaltaa pidä jättää virkamiesten käsiin. Kansalaisten mahdollisuudet hyvään ja haluamaansa elämään on varmistettava kansanvallan ja poliittisen päätöksenteon keinoin, kuten vallitsevat oikeusperiaatteet edellyttävät. Päätöksenteon on palveltava kansalaista, jotta hän voisi saavuttaa unelmansa, eikä estää näiden toteutumista. Siksi on ensisijaisesti kuunneltava kansalaista, eikä virkamiestä. Kansalaisen tarvitsemien rakennuslupien myöntäminen nopeasti ja asiantuntevasti kansalaista palvellen on tässä suhteessa eräs keskeisistä käytännön tekijöistä. On paradoksaalista, että Euroopan harvimmin asutussa maassa on pulaa asuinrakennuspaikoista. Yhtälailla selvää on, etteivät hevostilat ole tähän syynä. Sekä asuin-, että hevostilan rakentamisen kannalta ja niin kaavoitus-, kuin rakennusjärjestysmääräysten, samoin kuin niiden käytännön käsittelyn osalta on voimakas kehittämistarve siten, että se pikemmin edesauttaa, nopeuttaa ja helpottaa rakentamista kuin lisää rakentamisen esteitä.

9. HEVOSTEN AIHEUTTAMAT YMPÄRISTÖHAITAT

9.1 Hevosalan näkemys
” Sivulla 8, kohta 3, kappale 1 ja sivu 32 kohta 6.3.1 työryhmä toteaa, että määräysten tulee olla kunnan eri alueilla paikallisten erityistarpeiden mukaisesti erilaisia ja määräysten tulee olla perusteltuja ja maanomistajalle kohtuullisia. Näkemys vastaa em. ympäristösuojelulain 19 §, jossa on ajateltu, että kunnallisella tasolla tulee pyrkiä paikallisista olosuhteista johtuvien tarpeellisten määräysten antoon. Esimerkiksi vedenottamoiden tai tärkeiden pohjavesialueiden suojaamiseen, kuten ”ym:n hevostallityöryhmä” sivulla 19, kohta 3.2, kappaleessa 3 toteaa.

Saman kohdan kappaleessa 5 todetaan, että valtakunnallisten normien asettamaa tasoa tiukempien määräysten asettaminen, esimerkiksi siten että asetukseen tai direktiiviin sisältyvät ohjeelliset suositukset muutettaisiin sitoviksi velvoitteiksi, kuten esimerkiksi Kirkkonummen työryhmä esittää, edellyttää KHO:2006:58 mukaan, että otetaan huomioon määräysten tarpeellisuus ympäristönsuojelulain täytäntöönpanemiseksi paikallisissa olosuhteissa. Ei siis voida antaa koko kuntaa koskevia valtakunnallisesta lainsäädännöstä ja asetuksista poikkeavia määräyksiä, vaan ainoastaan paikallisista olosuhteista perustellusti johtuvia.

9.2 Virkavaltainen näkemys
Tiivistelmän kohdan 3 viimeisessä kappaleessa käsitellään erityisesti sitä, mitä ympäristönsuojelumääräykset voivat koskea. Kohdan alussa tulisi olla tarkennuksena esimerkiksi: ”Perustuen paikallisiin olosuhteisiin…” Ilman tätä saa viimeisestä kappaleesta sellaisen käsityksen, että koko kuntaan voidaan em. oikeusperiaatteiden vastaisesti antaa hevosia koskevia ympäristönsuojelumääräyksiä hyvin vapaasti. Tämä on ollut Jarvan työryhmän tarkoituskin. Tämä ilmenee sivulta 26 luvusta 4.3 Hevostalleista aiheutuvien ympäristövaikutusten hallinta. Tässä luetellaan jälleen itsestään selvinä perusteina runsaasti erilaisia haittoja mitä hevoset voivat mukamas aiheuttaa (kts. edellä) ja ladellaan hyvin kevyesti moninaisia rajoituksia ja velvoitteita hevostilallisille, välittämättä lainkaan siitä kuinka rajuja käytännön toimintaedellytysten ongelmia ja suuria kuluja määräykset aiheuttavat. Seuraavassa on esimerkein valotettu näiden käytännön ongelmien merkittävyyttä. On huomionarvoista, että edellä mainittujen oikeusperiaatteiden vastaisesti, Jarvan työryhmä ei mainitse paikallisia tarpeita koko luvussa sanallakaan.

9.3 Käytännön esimerkki Jarvan mietinnön antamasta kuvasta
Kunnat tulkitsevat mietintöä juuri Jarvan työryhmän virkamiesten esittämällä tavalla. Rajaton virkavalta johtaa helposti tilanteisiin, jossa se mikä virkamiehen silmin vaikuttaa ideologisesti hienolta, on kansalaisen mielestä käytännössä järjetöntä. Otetaan käytännön esimerkki.

Kirkkonummella asetettiin 19.6.2006 työryhmä valmistelemaan hevosia koskevia rakennusjärjestys- ja ympäristönsuojelumääräysten muutoksia. Juuri täällä kärjistyivät ristiriidat, jotka johtivat ensin Mussaren ohjeeseen ja sitten Jarvan työryhmän asettamiseen. Kunnan hallitus myönsikin työryhmälle lisäaikaa nimenomaisesti, jotta lopullisessa esityksessä voitaisiin huomioida Jarvan mietinnön antamat valtakunnalliset ministeriötason ohjeet. Näistä syistä onkin mielenkiintoista tarkastella sitä, kuinka Kirkkonummen valmisteleva virkamies on Jarvan mietinnön ymmärtänyt ja kuinka kunnan työryhmä on siihen reagoinut.

Ympäristönsuojelumääräysten lopullisessa esityksessä Kirkkonummen työryhmä on poiminut ulkotarhojen ja ratsastuskenttien vähimmäisetäisyys määräykset suoraan ympäristöministeriön hevostallien ympäristönsuojeluohjeesta ja muuttanut tässä esitetyt suositukset koko kunnan alueella sitoviksi määräyksiksi. Käytäntö on oikeusperiaatteiden vastainen, kuten tämän luvun alussa on todettu (kappale 3 ). Lisäksi suomalaisen tyypillisen virkavallan toimintatavan mukaisesti on ohjetta vielä terästetty muuttamalla valtaoja kokoomaojaksi. Lopputuloksena on määräys, jonka mukaisesti ulkotarhojen vähimmäisetäisyys kokoomaojasta on 20 m, purosta, joesta, järvestä tai merestä 100 m ja kaivosta 50 m. Allekirjoittanut on luonnollisesti esittänyt asiasta kunnanhallitukselle Jarvan mietintöön kirjatun hevosalan näkemyksen mukaisen valituksen. On selvää, että valtakunnallista ohjetta annettaessa on katsottu, ettei tässä ole perusteita rajoittaa kansalaisten vapautta sitovalla määräyksellä. Sen sijaan on annettu suositus, jonka suuntaisesti voidaan pyrkiä toimimaan ja joka voidaan mahdollisuuksien mukaan täyttää.

Jos asiaa tarkastellaan puhtaasti vesien mahdollisimman tehokkaan suojelun kannalta, saattavat monet määräykset kuulostaa ympäristöhallinnon virkamiehen silmin ideaalisilta. Määräyksiä valmisteltaessa on kuitenkin välttämätöntä ajatella myös niiden käytännön vaikutuksia kansalaisten arkielämän kannalta. Kansalaiselle aiheutetut kohtuuttomat vaikeudet ja kulut on syytä suhteuttaa saavutettuun hyötyyn sekä verrata aiottuja määräyksiä kevyemmin rajoittaviin vaihtoehtoihin. Koska asia liittyy paljolti viranomaisvalvontaan, voidaan tarkastella esimerkiksi He 72/2002 esitystä hallintolaiksi 2 luku ”hyvän hallinnon perusteet”: 6 § 6 mom. sisältää objektiviteetti periaatteen ja 1 mom. edellyttää tasapuolista kohtelua. Voidaanko nollatoleranssiin pyrkimistä spekulatiivisin perustein hevostilallisten kohdalla pitää tasapuolisena, kun asuinkiinteistöt saavat kuormittaa vesistöjä huomattavasti vapaammin. 7 mom. käsittelee suhteellisuusperiaatetta ja toteaa: ”Viranomaisen toimien on oltava oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden”. Parhaan käytännön periaatteeseen palataan jäljempänä.

Jottei irtaannuttaisi Jarvan mietinnön tapaan liikaa todellisuudesta ja tarkasteltaisi asiaa vain ympäristöhallinnon teoreettisen idealismin kannalta, on hyvä tarkastella käytännön vaikutuksia tämän esimerkin valossa hiukan tarkemmin.

9.4 Esimerkki käytännön vaikutuksista
9.4.1 Kaivon sijainti
Yhteistä kaikenlaisille eläintiloille on, että kaivo sijaitsee hyvin yleisesti eläinsuojan pihapiirissä. Samoin kokoomaojia sijaitsee yleisesti eläinsuojan ja tarhojen välittömässä läheisyydessä. Tarhat on usein pyritty sijoittamaan mahdollisimman lähelle tallia käytännön syistä. Tästä kaivon perinteisestä sijoittelusta ei ole pääsääntöisesti aiheutunut ongelmia.

9.4.2 Kaivon siirto
Ehdotetut ympäristönsuojelumääräykset johtavat siihen, että tähän päivään saakka eläinsuojaa moitteettomasti palvellut kaivo pitää siirtää parinsadan metrin päähän eläinsuojasta ja löytää reitti käyttövesiputkelle ja sähkösyötölle, jossa ne voidaan koko matkan kaivaa riittävän syvälle niin, ettei vesi jäädy (esim. 1½ m). Letkun vetämistä vaikeuttavat maasto-olosuhteiden, kuten kallioiden lisäksi mm. avo-ojat, rakennusten ja peltojen salaojat, tiet, viemärit, puhelin ja sähkönsyötön maakaapelit. Vastaavasti pitkä letku vaikeuttaa kaikkea myöhempää kaapelointia, salaojitusta jne. Pitkän etäisyyden vuoksi pumpun on oltava tehokas ja käyttövesiputken on oltava riittävän suuri (esim. 40 mm).

Jokainen ymmärtää, että tällaisen toimenpiteen kulut ovat huomattavan suuret. Sopivan kaivonpaikan löytyminen ei ole aivan yksinkertaista, eikä aina mahdollistakaan, varsinkaan pienillä tiloilla. Samoin on selvää, että määräys rajoittaa voimakkaasti tilan suunnittelua ja käyttöä kokonaisuudessaan.

Niissä tapauksissa, joissa lähdeveden, rengaskaivon tai porakaivon vedenlaadussa on ollut ongelmia, on tämä yleensä johtunut siitä, että pintavedet ovat päässeet valumaan käyttöveteen. Tämä ongelma koskee yhtälailla asuintiloja ja kaikkea käyttöveden ottoa riippumatta siitä pidetäänkö lähistöllä eläimiä vai ei. Kysymys on pääsääntöisesti kaivon ja sen lähi ympäristön oikeasta rakenteesta.

9.4.3 Ojituksen muutosjärjestely
Kokoomaojaksi kutsutaan mitä tahansa ojaa, johon muut ojat laskevat. Esimerkiksi eläinsuojan perustukset tulee nykyisten rakennusmääräysten mukaisesti salaojittaa ja yksittäiset salaojat yhtyvät yleensä viimeistään rakennuksen kulmalla tarkistuskaivon kautta vedet pois vievään salaojaan, jolloin kyseessä on kokoomasalaoja. Kokoomasalaoja tai rakennuksen yksittäiset salaojat laskevat yleensä lähistöllä avo-ojaan, joka on siten kokoomaoja. Vastaavasti pihojen, tarhojen, laidunten, peltojen salaojat ja avo-ojat kuten piiriojat ja sarkaojat yhtyvät toisiin, jolloin kyseessä on kokoomaoja. Käytännössä pienet kokoomaojat ovat veden laadun kannalta samanlaisia kuin ojat, jotka niihin yhtyvät. Suomi on täynnä pieniä kokoomaojia. Asutuilla alueilla, eläinsuojien lähistö mukaan lukien, se pinta-ala, joka on 20 metrin sisällä kokoomaojista, on erittäin suuri. On helppo ymmärtää, ettei ole järkevää pyrkiä järjestämään eläintilojen ojitusta siten, etteivät ojat yhtyisi toisiinsa. Samoin on helppo ymmärtää, että tästä tuskin olisi hyötyä vesistöjen suojelun kannalta.

Vesistöjen suojelun kannalta on mietittävä muita tehokkaampia keinoja, kuten esimerkiksi ehdotetun Kirkkonummen kunnan ympäristönsuojelumääräyksen 26§ 4 ja 5 mom. mainittuja selkeytysaltaita ja hiekkasuotimia. Lisäksi on todettava, että hyvin usein, kun on tutkittu hevostilalta laskevan veden laatua, on osoittautunut, että suurimmat vesistön kuormitukset ojissa ovatkin peräisin naapuruston asuintiloilta. Hevostiloilla taas muutamankin metrin vihervyöhyke tai laidunten ja tarhojen sijoittelu, tarhojen kylväminen ajoittain vihreäksi, sekä muut perinteisen maatalouden keinot ovat osoittautuneet sekä vesistöjen suojelun kannalta tehokkaiksi, että kustannustehokkaiksi.

9.4.4 Yhteenveto esimerkin valossa
Tässä katsauksessa on lukuisissa kohdin kerrottu ympäristöhallinnon aiheuttavan surutta määräyksillään kevein tai olemattomin perustein suuria kuluja ja rajoituksia hevostilallisille. Tässä esimerkissä on valotettu tarkemmin yhden kunnallisen määräyksen osalta tilanteen kohtuuttomuutta kansalaisen kannalta. Toivotaan, että tämä auttaa ymmärtämään virkavallan kansalaisille aiheuttamien ongelmien syvyyttä myös kaikkien niiden muiden mainintojen osalta, jotka on tilan säästämisen vuoksi voitu käsitellä tässä katsauksessa vain maininnalla. Monet näistä ovat jo yksistäänkin paljon aikaa, työtä ja ponnistuksia vaativia suuria projekteja, joiden kulut ja rajoitukset ovat kohtuuttomia ja hyöty usein kyseenalainen. On helppo kuvitella mikä vaikutus näillä on hevosalan toimintaedellytyksiin, kannattavuuteen ja kilpailukykyyn, kun ne sälytetään yksi toisensa jälkeen hevostilallisen kannettavaksi.

9.5 Jarvan mietinnön kohta 4.3 ”Hevostalleista aiheutuvien ympäristövaikutusten hallinta”
Suurin osa hevostilallisista ymmärtää varmasti, että ympäristönsuojelumääräykset ovat tietyissä olosuhteissa aiheellisia. Käsitys haitoista, päästöistä ja määräysten perusteista eroaa kuitenkin hevosalan ja ympäristöhallinnon välillä usein radikaalisti. Esimerkiksi Jarvan mietinnön kohta 4.3 alkaa lauseella: ”Hevosten, kuten muidenkin eläinten pito vaikuttaa ympäristöön”. Tämä yleistys on sitä luokkaa, että on vaikea ymmärtää mitä lauseella tarkoitetaan. Samalla se kuvaa hyvin Jarvan työryhmän ja ympäristöhallinnon virkamiesten lähestymistapaa. Lause on ymmärrettävä johtolauseena perusteeksi hevosten pitoon liittyvien kunnallisten ympäristönsuojelumääräysten antamiselle. Kaikki ihmisen toiminta vaikuttaa ympäristöön, samoin kaikki luonnon elollinen toiminta, eläimet ja kasvit, samoin kaikki eloton, kuten tuuli ja aallot, auringon valo ja kosminen säteily. Kaikki vaikuttaa ympäristöön. Kysymys onkin miten? Jarvan mietinnön perusteettomuutta on käsitelty edellä. Siksi todettakoon tässä vain lyhyesti, että Jarvan mietinnön harjoittama ympäristövaikutusten arviointi ja johtopäätösten teko määräysten tarpeellisuudesta on tässäkin kappaleessa yhtä kyseenalaista kuin ympäristöhallinnon hevosalan kohdalla harjoittama yleensäkin. Kuten edellä on osoitettu rakennusjärjestysmääräysten osalta, myös ympäristönsuojelumääräyksissä Jarvan mietintö suosittaa kunnille kevein perustein kohtuuttomasti rajoittavia määräyksiä ja määräykset pohjautuvat enemmän asenteeseen kuin tosiasioihin.

Kuten edellä on todettu, sen lisäksi, että perustelut ovat vähintäänkin kyseenalaisia, tämä kohta ei mainitse paikallisia tarpeita sanallakaan, mikä on maamme oikeusperiaatteiden vastaista (kts. tämän luvun 3 kappale HE 84/1999 ”tarpeettoman haitan ehkäisemiseksi”, ympäristönsuojelulain 19 § ”paikallisista olosuhteista johtuvia”, KHO:2006:58 ”tarpeellisuus paikallisissa olosuhteissa”). Vastaava hevosalan ja ympäristöhallinnon välinen ristiriita on kirjattu Jarvan mietinnön tiivistelmään (sivu 8, kohta 3), kuten edellä on todettu.

Kohdan 4.3 ensimmäisessä kappaleessa on analysoitu sitä, kuinka hevostallit poikkeavat muista eläinsuojista. Jarvan mietintö jättää jälleen tarkoituksella oleellisia tosiasioita mainitsematta; hevostila tuottaa kuivikelantaa kun esimerkiksi sikalat ja navetat tuottavat lietelantaa. Tämä on eräs oleellinen syy siihen, että hevostallille on oikeuskäytännössä asetettu pääsääntöisesti selvästi pienempi vähimmäisetäisyys vaatimus naapurin asuinrakennukseen kuin muille eläintiloille. Jos eläintiloja halutaan verrata keskenään, on oleellista todeta, että hevostilojen katsotaan aiheuttavan merkittävästi muita eläintiloja vähemmän haittaa naapurille.

Kuivikelantakiista tulee kuitenkin paljon tätä syvemmältä. Sekä hevosala, että MMM ovat kiistelleet YM:n kanssa asiasta vuosia, mutta ympäristöhallinnon virkamiehet kieltäytyvät ymmärtämästä kuivikelannan ja lietelannan eroa. Asia liittyy ennen kaikkea lannanpolttoon, jossa Suomen ympäristöhallinto ilmoittaa olevansa ainoa maa Euroopassa, joka tulkitsee EU-direktiivejä oikein. Suomessa lannan poltto on kielletty. Näkökantojen ero voidaan lyhyesti kiteyttää siten, että kaikki riippuu siitä mistä suunnasta asiaa katsoo. Suomen ympäristöhallinnon mielestä hevosen lanta on eläinperäistä, koska se tulee eläimen peräpäästä. Muu Eurooppa katsoo, että se on kasvisperäistä biomassaa sen mukaan mitä hevosen suusta menee sen syödessä sisään.

Lannanpolttoasiaa on tässä katsauksessa tarkasteltu tarkemmin edellä. Tässä on kuitenkin oleellista huomata jälleen kuinka Jarvan mietintö ympäristöhallinnon tapaan tarkoituksella peittelee tosiasioita. Tarkoituksena on antaa omien ideologisten tarkoitusperien mukainen vääristelty kuva hevosten haitallisuudesta, joka oikeuttaa hevostilojen muihin eläintiloihin verrattuna osin paljon kovempiin ympäristöhallinnon rajoituksiin. Tämä on jälleen Jarvan esille ottamaa ”vihersosialistista propagandaa”.

Jarvan mietintö mainitsee, että hevostilojen lukumäärä on jo muutama vuosi sitten ohittanut nautatilojen määrän, sekä että hevostilat ovat enimmäkseen pieniä. On syytä todeta, että Jarvan työryhmän toimeksianto (sivu 10) koskee nimenomaan näihin pieniin hevostiloihin liittyvää yhdyskuntasuunnittelua. Maaseutumme viimeisimmät rakennemuutokset liittyvät suurelta osin juuri hevosalaan. Suomessa urbanisaatio tapahtui nopeasti ja tähän liittyvää maaseudun autioitumista ja tilakoon kasvua seurasi EU-jäsenyyden kilpailukykyvaatimusten aiheuttama toinen vastaava aalto. Hevosala on yksi ratkaisevimmista tekijöistä, joka on osittain kääntänyt tämän kehityksen. Hevosen pitoon liittyvä pientilallisuuden uusi kasvu on eräs maaseudun jälleen elävöittämisen ja kantrielämäntavan merkittävimmistä tekijöistä. Ympäristöhallinnon pyrkimys varata maaseutu urbaanin elintavan käyttöön on keskeinen näkemysero ja syy koko käsitteillä olevaan virkamiesten ja hevostilallisten ristiriitaan, kuten tässä katsauksessa useaan otteeseen ilmenee.

Jarvan mietintö mainitsee kohdassa 4.3 ympäristöministeriön hevostallien ympäristönsuojeluohjeen suosituksen, johon mm. esimerkkimme Kirkkonummen ympäristönsuojelumääräys perustuu. Lisäksi tässä todetaan, että ympäristönsuojeluohjeita on myös tarhojen, kenttien ja muiden harjoittelualueiden pohjarakenteista sekä salaojituksesta ja laitumien hoidosta sekä viranomaismääräyksiä pölyävien alueiden kastelusta. Kuten MMM:n maisema-arkkitehtoonista asetusta käsittelevästä kappaleesta sekä muualtakin tästä katsauksesta ilmenee, ollaan myös näitä suosituksia muuttamassa sitoviksi valtakunnallisiksi määräyksiksi, rakenteista annettujen yksityiskohtaisten standardivaatimusten ohella. Jarvan mietintö toteaa, että ulkotarhojen lisäksi vastaavia määräyksiä etäisyyksistä voidaan antaa koskien lantalaa, ratsastuskenttää ja laitumia, samoin kuin määräyksiä naapuruston haju-, melu- ja pölyhaittojen sekä toiminnasta ja päästöstä aiheutuvien terveys- ja ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi. Erityismääräyksiä voidaan antaa rinnealueiden suojavyöhykkeistä. Määräyksiä voidaan antaa lannan siivoamisesta ulkotarhoista ja ratsastuskentiltä sekä pintamaan uusimisesta.

9.5.1 Virkavallan tuhoama kilpailukyky
Ehkä tässä kohden on edellä mainittujen esimerkkien valossa hyvä selvittää virkavallan aiheuttamia rakenteellisia kilpailukyvyn ongelmia. Suomi on kallis maa ja osaltaan tästä syystä köyhä maa. Vastoin hyvinvointivaltio propagandaa on Suomi monin mittarein, jotka mittaavat todellista ostovoimaa sekä varallisuutta edelleen eräs EU:n köyhimmistä maista, jollei entisiä itä-blokin satelliitteja oteta lukuun. Kymmenesosa suomalaisista on 1990-luvun lamasta alkaen elänyt köyhyysrajan alapuolella. Eräs merkittävä syy maatamme vaivaaviin rakenteellisiin ongelmiin on tässä kuvattu virkavallan toimintatapa, jolle kustannus-hyöty ja kustannustehokkuus ajattelu on monin paikoin täysin merkityksetöntä, kuten esimerkeistä ilmenee. Vaikka kansan luottamus politiikoihin on jo vuosikymmeniä ollut kyseenalainen, ponnistelee nykyinen Suomen hallitus, samoin kuin suuri osa kansanedustajista varmasti aidosti huolehtiakseen kansamme kilpailukyvystä, toimeentulosta ja työllisyydestä. Tässä katsauksessa esille tuotujen esimerkkien valossa on selvää, että nämä ponnistukset, samoin kuin verovaroin rahoitettujen tukijärjestelmien vaikutukset valuvat suurelta osin hukkaan virkamiesten toimien ansiosta. On paradoksaalista, että niin kansalaiset kuin poliitikot hyvin laajalti luottavat edelleen virkamiesten asiantuntemukseen lähes sokeasti. On kannattavampaa säästää tukitoimiin suunnatut verovarat ja kriittisesti arvioiden purkaa virkavallan synnyttämät tarpeettomat liiallisen säätelyn kilpailukyvylle aiheuttamat rajoitteet. Tämä on ratkaisevaa niin hevosalan, kuin monen muunkin alan kilpailukyvyn, työllisyyden ja kansalaisten elintason kannalta, elämisen laadusta puhumattakaan. Myös EU-tasolla ongelma on tiedostettu ja se on ottanut historiallisen ensiaskeleen tarpeettomien direktiivien purkamisessa kumotessaan ns. kurkkudirektiivin.

Suomalainen ympäristöhallinnon virkamies on tuskin ajatellut mihin ideologisesti hienot määräykset käytännössä johtavat. Kuten Jarvan mietinnön kohdasta 4.3 ilmenee, maassa, jossa liiallinen sade sekä märkyys ovat pikemminkin ongelmana ja kuivuus vaivaa harvoin, pitäisi hevostilalla olla golfkenttää vastaava sadetusjärjestelmä. On helppo ymmärtää, että jo vuosittainen pintamaan vaihto tarhoista ja ratsastuskentältä ajaa suuren osan hevostilallisia konkurssiin, lukemattomista muista vaateista puhumattakaan. Vaikka eläintenpidon ohjeistus kuuluu valtioneuvoston ohjesäännön 262/2003 19§ mukaisesti MMM:n toimialaan, on suurista tarhojen pinta-alavaatimuksista lisäksi olemassa YM:n ympäristönsuojeluohjeiden suositus, jota varmasti ollaan muun hallintokäytännön tapaan muuttamassa sitovaksi normiksi. Mihin poistettu pintamaa sitten sijoitettaisiin? Maanviljelijät eivät välttämättä ole halukkaita vastaanottamaan miljoonia tai kymmeniä miljoonia kuutioita hiekkaa pelloilleen vuosittain. Sitä ympäristöhallinto tuskin on tässäkään kohden sen tarkempaan normeja valmistellessaan pohtinut. Se on hevostilallisen ongelma. Suomen ympäristöhallinnon tulkinnan mukaan kaikki puhdaskin maa-aines on jätettä, heti kun sitä lähdetään siirtämään. Hiukankin käsiteltynä kaikki on jo ongelmajätettä, kuten esimerkiksi sahanpuru, vaikka se mätänee luonnossa yhtä lailla kuin metsässä omia aikojaan kaatuneet puut.

On huomattava, että Jarvan työryhmän näkemykseen ympäristönsuojelumääräyksistä yhtyvät rakennusjärjestysmääräysten rajoitukset sekä tässä katsauksessa mainitut ja mainitsemattomat lukuisat vallitsevat ja valmistella olevat valtakunnalliset sitovat normit, kuten asuinrakentamisen vaatimustason standardi tallirakenteissa, hevostilan pihojen ja tarhojen asfaltointi, turvekuivituksen kieltäminen karsinoissa, mutta edellyttäminen tarhoissa, vaaditut laidunten ja tarhojen katokset, urbaania rakentamista vastaava maanrakennus jne.


10. JARVAN MIETINNÖN MÄÄRÄYSTEN SUHDE YMPÄRISTÖNSUOJELULAKIIN

Periaatteessa rakennusjärjestysmääräykset perustuvat MRL, MRA ja eräistä naapuruussuhteista annettuun lakiin. Jarvan mietinnön ja ympäristöhallinnon ongelmallista suhdetta näihin oikeusperiaatteisiin on käsitelty edellä. Ympäristönsuojelumääräykset liittyvät sen sijaan ensisijaisesti ympäristönsuojelulakiin. Jarvan mietinnön ja ympäristöhallinnon ongelmallista suhdetta tähän lakiin on syytä käsitellä tässä.

10.1 Määräysten ja oikeusperiaatteiden ristiinkäyttö
Todettakoon ensiksi, että Jarvan mietintö suosittaa kunnallisten määräysten käyttämistä ristiin. Ympäristövaikutusten osalta todetaan: ”Naapurustoon kohdistuvia vaikutuksia voidaan pyrkiä ennaltaehkäisemään myös kaavoituksella ja rakennusjärjestyksen rakennuspaikan kokoa ja eri rakennusten ja rakenteiden etäisyyksiä koskevilla määräyksillä” (esim. sivu 26, kohta 4.3, kappale 2). Vastaavasti on todettu rakennusjärjestysmääräyksistä: ”Määräyksiä on perusteltu naapurien asumisolosuhteiden ja rakentamismahdollisuuksien säilyttämisellä sekä ympäristöhaittojen ehkäisyllä” (sivu 13, kohta 2.2, kappale 4). Ympäristöhallinnon käytännön tulkinta ympäristönsuojelulaista painottuu voimakkaasti asuinviihtyvyyteen liittyvään subjektiivisten haittojen ehkäisyyn (kts myös edellä). Jarvan mietinnössä kunnallisten määräysten perusteena olevat esiin tulleet ongelmat liittyvät samoin pääosin tähän kysymykseen: ”Kuntien ja valtion ympäristöviranomaisiin on otettu yhteyttä ja valitettu erityisesti lantaloihin ja lannankäsittelyyn liittyvistä asioista, kuten lantakasoista, hajuista ja vesien pilaantumisesta. Myös tarhojen epäsiistiin ulkonäköön on kiinnitetty huomiota” (sivu 13, kohta 2.2, kappale 2). Naapurin subjektiivista haittakokemusta on vastaavasti käytetty ympäristönsuojelumääräysten perusteena: ”Tallitoiminta voi aiheuttaa haju-, melu ja pölyhaittoja naapurustoon” (sivu 26, kohta 4.3, kappale 2). Kunnallisten määräysten ohella oikeusperiaatteita on käytetty ristiin ja erityisesti ympäristönsuojelulain ja eräistä naapuruussuhteista annetun lain käyttö on Jarvan mietinnössä ympäristöhallinnon linjan mukaisesti paljolti päällekkäistä.

Ympäristönsuojelulain terveyshaitta määritelmää on yhteneväinen terveydensuojelulain kanssa ja Jarvan työryhmän ongelmallista suhdetta tähän on käsitelty edellä muutamassa kohdassa, sekä itse määritelmää Mussaari kohdassa. Jarvan mietinnön ja ympäristöhallinnon ongelmallista haitta- ja päästökäsitystä on samoin käsitelty edellä, sekä tähän liittyen MRL, MRA ja eräistä naapuruussuhteista annettuja lakeja ja näiden määrittämistä oikeusperiaatteista poikkeamista.

10.2 Parhaan käytännön periaate
Vesistöjensuojelu on perusteltua, niin suhteessa nitraatti-asetukseen, kuin käyttöveden laatuun. Tästä ollaan pitkälti yksimiellisiä. Mutta siitä, mitkä ovat sopivia keinoja, ollaankin jo erimielisiä. Edellä esitetyt käytännön esimerkit osoittavat millaisiin ongelmiin ajaudutaan, kun ei ole ajateltu ideatasolla hienolta vaikuttavien määräysten vaikutusta käytännön tasolla. Jarvan mietinnöstä haluaa antaa sen kuvan, että kunta voi vapaasti antaa millaisia määräyksiä haluaa. Tämä ei pidä paikkansa. Jarvan työryhmän asiantuntijoiden täytyy olla tietoisia esimerkiksi ympäristönsuojelulain ”parhaan käytännön periaatteesta”, joka liittyy nimenomaan esimerkkimme määräysten kohtuullisuuteen ja kustannustehokkuuteen, taloudelliseen toteuttamiskelpoisuuteen ja valinnaisten toimintatapojen on käsittelyyn.

HE 84/1999 ympäristönsuojelulaiksi toteaa parhaan käytännön periaatteesta seuraavaa: ”4 §. Yleiset periaatteet. Ympäristön kannalta parhaan käytännön periaate on tarkoitettu huomioon otettavaksi erityisesti hajapäästöjä aiheuttavien toimintojen sääntelyssä kun taas parhaan käyttökelpoisen tekniikan periaate liittyisi teollisuuden pistekuormituksen hallintaan. Ympäristön kannalta parhaan käytännön periaate liittyy toiminnan kokonaisuuden hallintaan, kuten työmenetelmiin ja työn suunnitteluun. Ympäristön kannalta parhaaseen käytäntöön kuuluu lisäksi, että raaka-aineiden valinnassa kiinnitetään huomiota käytettävissä oleviin vaihtoehtoihin ja niiden ympäristövaikutuksiin, energiaa sekä raaka- ja polttoaineita käytetään mahdollisimman tehokkaasti, vältetään käyttämästä vaarallisia ja haitallisia aineita, tuotetaan mahdollisimman vähän jätteitä, etenkin ongelmajätteitä, ja otetaan huomioon jätteiden ympäristövaikutukset sekä tuotteista syntyvien jätteiden käsittely ja hyödyntäminen."

Ensimmäisen kappaleen osalta voidaan todeta, että hevosalalla parhaan käytännön periaate toteutuu hyvin pitkälle, eikä ympäristöhallinnon ideologian mukaiselle eläintenpidon uudistamistarpeelle ole perusteita. Ehdotetut uudistukset ovat sen sijaan monelta osin räikeästi tämän periaatteen vastaisia. Perinteisestä hevostenpitotavasta voidaan todeta seuraavaa: Kokonaisuus on hallittu. Kustannus syistä työmenetelmiin, työn suunnitteluun, käytettävissä oleviin vaihtoehtoihin sekä niiden ympäristövaikutuksiin on kiinnitetty huomiota. Energiaa sekä rehuja ja kuivikkeita käytetään kustannussyistä mahdollisimman tehokkaasti. Hyvin yleisesti luonnossa esiintyvinä tuotteina näitä ei voi luokitella vaarallisiksi ja haitallisiksi aineiksi. Jälleen kustannussyistä tuotetaan mahdollisimman vähän jätteitä, etenkin ongelmajätteitä. Maatalouden toimintatavoissa on käytännössä koetellut ja optimaalisiksi muovautuneet vuosituhantiset perinteet, joka on osoitus siitä, että ne ovat kestävän kehityksen mukaisia. Ympäristönsuojelu on maataloudessa viety pitemmälle kuin monella toisella alalla. Hevosalalla on syytä noudattaa maataloudessa perinteisesti noudatettuja periaatteita, nykyiset määräykset huomioon ottaen. Tällöin voidaan katsoa, että ”otetaan huomioon jätteiden ympäristövaikutukset sekä tuotteista syntyvien jätteiden käsittely ja hyödyntäminen” parhaan käytön periaatteen mukaisesti.

HE 84/1999 toteaa edelleen kohdassa 4 §. Yleiset periaatteet: ”Periaatetta sovellettaessa otettaisiin huomioon kustannustehokkuus, eri toimien yhdistelmien taloudellinen toteuttamiskelpoisuus ja käytännön mahdollisuudet toisenlaisten toimintatapojen valintaan, kuten esimerkiksi mahdollisuudet käyttää toista raaka-ainetta. Parhaan käytännön tärkeä kriteeri olisi myös, että menettely on todettu käytännössä toimivaksi ratkaisuksi.” Juuri näitä kysymyksiä on käsitelty
edellä kohdassa 9.4 käsitellyissä esimerkeissä ympäristönsuojelumääräysten käytännön vaikutuksista. Hevostilallisten perinteiset toimintatavat ovat juuri tällä tapaa parhaan käytännön periaatteen mukaisia, mutta virkamiesten näihin esittämät uudistukset sen vastaisia.

HE 84/1999 jatkaa edelleen kohdassa 4 §. Yleiset periaatteet: ”Parhaan käytännön periaate vaikuttaisi erityisesti ympäristönsuojelulain nojalla annettaviin valtioneuvoston asetuksiin ja kuntien ympäristönsuojelumääräyksiin. Periaate voisi tulla huomioon otetuksi esimerkiksi meluntorjunnassa siten, että kunta voisi perustella ympäristönsuojelumääräykseen otettavaa rakentamisen työtapojen sääntelyä ympäristön kannalta parhaalla käytännöllä. Yksittäistapauksissa lain ennakkovalvontamenettelyissä periaate otettaisiin huomioon kuitenkin ainoastaan tulkintaelementtinä muiden periaatteiden tapaan.”

Esitettyihin käytännön vaikutuksiin viitaten, ympäristönsuojelulaki siis velvoittaa kuntia huomioimaan mm. parhaan käytön periaatteen ympäristönsuojelumääräyksissään. Jarvan mietintö ei tarkoituksella mainitse oikeusperiaatteiden asettamia velvoitteita myöskään tältä osin lainkaan. Jarvan työryhmä on työskentelyaikanaan tutustunut myös kyseisiin käytännön esimerkkeihin. Työryhmän asiantuntijavirkamiesten täytyy myös olla tietoisia ympäristönsuojelulain periaatteista. Esimerkiksi kyseisessä kohdassa 4.3 ”Hevostalleista aiheutuvien ympäristövaikutusten hallinta” tai kohdassa 3.2 ”Ympäristönsuojelu laki” Jarvan mietintö luettelee mistä kaikesta voidaan antaa kunnallisia ympäristönsuojelumääräyksiä ja haluaa antaa kuvan, että kunta voi vapaasti antaa erilaisiin seikkoihin liittyen minkälaisia ympäristönsuojelumääräyksiä tahansa. On ongelmallista, että Jarvan mietintö haluaa asettaa virkamiehet tällä tavoin oikeusperiaatteiden yläpuolelle.

10.3 Immission sijaan psykologiset perusteet
Kuten todettu, Jarvan mietinnössä korostuu naapurin asuinviihtyvyys ja tähän liittyvien hevostilan aiheuttamien haittojen ja päästöjen torjunta. Päästöjen ympäristövaikutukset liittyvät ympäristönsuojelulakiin ja kohtuuton haitta eräistä naapuruussuhteista annettuun lakiin. Naapuruussuhdelakia vastaten myös ympäristönsuojelulaki (HE 84/1999, 3§ määritelmät) tarkoittaa ympäristön pilaantumisella immissiopohjaisten, eli aineen ja energian päästöjen seurauksena aiheutuvaa haittaa. Suomen ympäristönsuojelulain soveltamisalaa on haluttu laajentaa EU:n IPPC-direktiivin 2 artiklan 2 kohdan määritelmää ja direktiiviä joiltakin osin laajemmaksi. Tämä on yleinen käytäntö suomalaisessa hallinnossa, joka sen lisäksi, että haluaa toimia malli oppilaana, haluaa Ruotsin tavoin näyttää EU:lle edistyksellistä esimerkkiä sälyttämällä kansan kannettavaksi vielä EU:takin kovempia rajoitteita. Valoa, hajua ja säteilyä ei mainita direktiivissä erikseen päästöinä. Valo ja säteily ovat energiaa, jossa etenkin jälkimmäisen kohdalla on merkityksellistä haittakohteen annosvaikutus. Haju taas poikkeaa immissioperusteesta täysin, koska tässä haittaa määritellään aistifysiologisin perustein, kuten meillä käytännössä valonkin osalta. Mm. katuvaloja on määrätty sammutettavaksi, koska ne häiritsevät jonkun nukkumista. Hevosille ympäristöhallinto taas vaatii yövalon. Suomen ympäristöhallinnon halua laajentaa ympäristönsuojelun käsitettä psykologiseen suuntaan kuvastaa mm. maakuntakaavojen määritelmä hiljaisista alueista: ”Melua voidaan mitata mutta hiljaisuus on hyvin suhteellinen ja subjektiivinen, kokijasta riippuva käsite.” Direktiivin pilaantumiskäsitteeseen eivät myöskään kuulu vaikutukset kulttuuriarvoihin, eikä käsitteessä ole eritelty yksityisen tai yleisen edun loukkausta. Mitattavissa olevat immissiopohjaiset tekijät kohtelevat kansalaisia tasapuolisesti ja objektiivisesti. Pyrkimys laajentaa ympäristönsuojelu psykologisiin käsitteisiin, jotka eivät ole immissiopohjaisesti mitattavissa, mahdollistaa subjektiivisen ideologisen asenteellisuuden ja yhteiskunnallisen eriarvostamisen sekä mielivaltaisuuden, kuten tässä katsauksessa on edellä useammassa kohdassa todettu.

10.4 Haittaa aiheuttava kokonaisuus
Direktiivin 2 artiklan 3 kohdan mukaan yhdeksi tekniseksi kokonaisuudeksi tulee tulkita myös useampi toiminta, jos niitä harjoitetaan samassa paikassa ja jos ne vaikuttavat päästöihin ja pilaantumiseen. Siten hevostilan koko toimintaa on käsiteltävä kokonaisuutena, johon on luettava mukaan myös lannan levitys pelloille tai hevosten ulkoillessa laitumille ja tarhoihin kertyvä lanta ja virtsa. Määritelmän mukaan naapurin kokemien ympäristöhaittojen kannalta pilaantumisen tulisi aiheutua päästöistä päästölähteen ulkopuoliseen naapurin fyysiseen ympäristöön. Tässä suhteessa tulee tarkastella hevostilan fyysiselle ympäristölleen eli naapurustolle aiheutuvia haittoja, eikä tarkasteltavan päästölähteen sisäisiä prosesseja tai tämän välituotteita, kuten lantaa prosessin sisällä. Haittatason on esimerkiksi mainitun terveyshaitan osalta oltava siten merkityksellinen, että haittana pidetään sairauden oiretta tai patologista muutosta tai epidemiologisen tutkimuksen osoittamaa riskiä tällaisesta. Vastoin uudenmaan ympäristökeskuksen väittämää voi esimerkiksi hevosen hirnahdus tai kavioiden kopse kuultuna naapurin asuinrakennuksen sisällä tuskin tällaista aiheuttaa. Jarvan työryhmä perustaa mietintönsä pitkälti naapureiden valituksiin ja ärtymykseen, jotka liittyvät väitettyyn ympäristön pilaantumiseen hevostilan sisällä. Jarvan mietintö ei ole tältä osin perusteiltaan ympäristönsuojelulain mukainen.

10.5 Prosessin sisäisiin tekijöihin puuttuminen
Direktiivin vastaisesti ja urbaanihenkisten naapuriasuintilojen tapaan, virkamiehet haluavat siis mieltää maa-, metsä- ja hevostilan naapureiden elinympäristöksi ja tarkastella päästölähteen sisäisiä yksityiskohtia. Seurauksena on runsas puuttuminen mm. kaikkeen hevostilan sisäiseen toimintaan ja kuten tunnettua tätä koskevat runsaat valitukset. Ympäristöhallinnon, kuntien rakennusvalvonnan ja jopa eläinsuojeluvalvonnan pääpaino ympäristönsuojelussa on nykyään voimakkaasti maisema-arkkitehtuurin puolella. Hevostilan visuaaliset ja muut vastaavat haitat eivät siis ole ympäristönsuojelulain ja naapuruussuhdelain tarkoittamia immissiopohjaisia haittoja, eivätkä ne myöskään koske päästölähteen ulkopuolista fyysistä ympäristöä, vaan kysymys on usein naapuruston aistifysiologisista ja psykologisista haitoista hevostilan sisällä. Kuten esimerkkien maisema-arkkitehtuuri kohdassa 2.3 edellä todetaan, ympäristönsuojelulla tarkoitettaisiin laissa pilaantumisen ehkäisemistä yleiskieltä suppeammassa merkityksessä. Ympäristönsuojeluun ei kuulu tässä merkityksessä luonnonsuojelu, suoranaisesti kulttuuriarvojen suojelu tai maiseman suojelu. Naapurilla ei ole oikeutta valittaa haitoista tai päästöistä oikeusperiaatteiden vastaisesti, eikä Jarvan työryhmän pidä käyttää tällaisia perusteinaan. Liikutaan hyvin asenteellisella alueella, jota ei ole tarkoituskaan mitata tasapuolisesti ja puhutaan haitoissa, päästöistä ja pilaantumisesta, jotka eivät perustu lakiin, vastoin ympäristöhallinnon esittämää. Todellinen motiivi on siten asenteellinen ja ideologinen. Maa-, metsä ja hevostalouden harjoittajat kokevat tällaisen kaikkeen toimintaansa puuttumisen perusteettomaksi yksityisyyden ja kotirauhan rikkomiseksi. On myös kysyttävä missä kulkee kiusaamisen raja. Tätä kysymystä on tarkasteltu lähemmin pohdinnassa.

10.6 Nitraatti asetus
Nitraatti asetus on eräs kaikkein selkeimmin perusteltuja vesistöjen ja ympäristönsuojelun periaatteita. Käytännössä vesistöjä suojellaan liiallisen typen ja fosforin aiheuttamalta rehevöitymiseltä. On selvää, että maatalous ja hevostenpito kuormittavat vesistöjä, kuten moni muukin ihmisten toiminta asumisesta alkaen. Hevosen kuivikelannan käsittelyn osalta periaatteet ovat selkeitä. Kuitenkin ympäristöhallinnon näkemykseen tästä liittyy epämääräisyyksiä, jotka herättävät kysymyksiä.

Maatalous on ympäristönsuojelun kannalta eräs voimakkaimmin säädeltyjä yhteiskunnan aloja, ja silti juuri se ala, jota ympäristöhallinto syyttää edelleen voimakkaimmin vesistöjen rehevöitymisestä. Tähän liittyen Sailaksen mietintö toteaa, että maatalous on käyttänyt viimeisten kahden vuosikymmenen ajan lannoituksessaan selvästi pienempiä typpi- ja fosforimääriä. Sailas toteaa, ettei vähennyksen vaikutus vielä näy vesistöjen tilan parantumisena, ja ehdottaa tällä perusteella maataloudelle lisää rajoituksia. Saattaa olla, ettei paranemista näy tulevaisuudessakaan, mikäli osoittautuu, että vesistöjen rehevöityminen johtuu pääasiassa muusta kuin maataloudesta ja eläintenpidosta ja haukutaan väärää puuta. Rehevöitymisen alkuvaiheessa, oli ilmakuvissa nähtävissä, että ilmiö keskittyi suurten kaupunkien ympäristöön. Kaupunkien jätevesijärjestelmien kehityksen vaikutus näkyi aikoinaan selvästi jo muutamassa vuodessa. On laskettu, että tällä hetkellä maatalouden ja eläintenpidon osuus vesistöjen kuormituksesta on noin 1/3. Se, ettei maatalouden lannoituksen voimakkaan vähenemisen ja muiden parannustoimien vaikutus vieläkään näy vesistöissä, saattaa viitata siihen, että muun 2/3 osan vaikutus onkin todellisuudessa oletettua suurempi.

Hevosalalla on usein jo silmämääräisesti nähtävissä, että ne avo-ojat, joita myös naapuruston asuintilat kuormittavat, ovat selvästi rehevöityneempiä. Vastaavasti kun ympäristöviranomaiset ovat selvittäneet hevostiloista tehtyjä valituksia, ovat myös mittaukset usein vahvistaneet, että suurimpia kuormittajia ovatkin olleet naapuruston asuinrakennukset. Koko maan laajuisesti näitä on määrällisesti huomattavasti hevostiloja enemmän. Haja-asutuksen jätevesijärjestelmien uudistamisvaatimuksesta vuoteen 2014 mennessä ollaan nyt ehkä joustamassa. Suomessa on ehkä hiukan yli 70 000 hevosta (Ruotsissa 280 000). Näiden lannan ja virtsan päästöt sitoutuvat suurelta osin paikalliseen maaperään, josta kasvit voivat käyttää ne hyödykseen ravinteina. Tämä luonnonmukainen kierto on eri hevostiloilla enemmän tai vähemmän onnistuneesti järjestetty. Jos katsotaan tilannetta koko Itämeren kannalta, laskee Suomen hevosmäärään verrattuna ainakin tuhatkertainen määrä ihmisiä ilmeisesti kaikki jätöksensä suhteellisen suoraan mereen. Ilmakuvista onkin nähtävissä mm. merkittävä Pietarin edustalta pitkin Suomen rannikkoa länttä kohden kulkeutuva kuormitus, Itämeren veden kiertosuunnan mukaisesti. Suomalaiset ovat osallistuneet jätevesipuhdistamojen rakentamiseen, jotka käsittelevät vain osan kuormituksesta. Tämäkin on näkynyt vedenlaadun parantumisena Pietarin edustalla jo vuoden parin sisällä.

Maatalouden tai hevostilojen kuormitusta tai toimenpiteiden tarpeellisuutta ei tietenkään tule väheksyä. Mutta tosiasioiden valossa niitä ei myöskään pidä propagandatarkoituksessa suhteettomasti suurennella, eikä liioin asettaa näille yliampuvan kohtuuttomia ja taloudellisesti mahdottomia rajoituksia. Kuten edellä on todettu, se ettei Sailaksen työryhmä näe maatalouden ja eläintenpidon tapahtuneista toimenpiteistä huolimatta odotettua parantumista vesistöjen tilassa saattaa johtua siitä, että on katsottu läpi sormien todellista pääkuormituksen aiheuttajaa. On selvää, että toimenpiteet pitää suunnata voimakkaimpina pääaiheuttajaan ja täältä on odotettavissa selkeämpiä vaikutuksia varsinkin, jos käyttämätöntä runsasta parannusvaraa voidaan kustannustehokkaasti hyödyntää.

10.6.1 Hevoslaitumet
Jokainen hevostilallinen tietää, ettei se määrä lantaa ja virtsaa, jonka hevoslauma laitumelle jättää sinä aikana, kun se syö laitumen puhtaaksi, riitä alkuunkaan laitumen kunnolliseen uuteen kasvuun. Tämä vaatii apulannoitusta. Tosin lannoituksen on oltava huomattavasti ympäristömääräysten sallimaa kevyempää, sillä liian voimakkaasti lannoitettu nurmi ei maistu hevoselle. Tällä perusteella on epätodennäköistä, että hevoslaitumet olisivat mitenkään ensisijaisia vesistöjen kuormittajia, eikä niille pidä siksi asettaa ympäristöhallinnon ajamia erityisrajoitteita. Mikäli lantaa kerätään laitumilta, kannattaa se tehdä, jotta vähennettäisiin hevosten matokuormitusta. Vesistöjen kuormituksen kannalta tässä suhteessa saatu hyöty on suhteellisen pieni tai olematon.

10.6.2 Tarhan koon vaikutus huuhtoutumiin ja strategiaan
Hevostarhoissa hevoset oleskelevat pitempiä aikoja ja suhteessa pienemmällä alalla kuin laitumilla. Virtsan sekä lannan kertymät ovat merkittävästi suurempia. Tarhoissa ei ole yleensä merkittävässä määrin tai ollenkaan kasvillisuutta joka käyttäisi ravinteet hyödykseen. Toisaalta osa hevostilallisista siivoaa lantaa tehokkaasti pois tarhoista ja levittää ne kasvukautena lannoitteena pelloille. Jarvan mietinnön siteeraamista MTT:n Janssonin pariskunnan et al. tutkimuksista voidaan tarhojen vesistökuormituksista vetää muutamia karkeita johtopäätöksiä. Typpi haihtuu pääsääntöisesti ilmaan, josta sitä muutoinkin on 4/5 osaa. Tämä ei aiheuta ongelmia. Sama ilmiö on todettavissa osittain myös lantaloissa. Vesistöjen kuormituksen kannalta hevostarhojen ongelma koskee fosfaatteja. Nämä sitoutuvat voimakkaasti pintamaahan. Tästä on seurauksena, että tarhan koolla suhteessa hevosmäärään on ratkaiseva merkitys parhaan käytännön periaatteen kannalta.

10.6.3 Suuret vihertarhat
Mikäli esimerkiksi puolen kymmentä hevosta oleilee laidunkausia lukuun ottamatta isossa yhden hehtaarin tarhassa kestää pintamaan fosfaattisaturaation saavuttaminen muutamia vuosia, jonka ajan loppua kohden tarhan ulkopuolelle valumien kanssa kulkeutuva fosfaatti alkaa lisääntyä. Suuressa tarhassa suhteellisesti suurempi osa fosfaattivalumista pysyy pitempään tarhan sisällä. Luonnollisesti maaperä ja maastolliset tekijät vaikuttavat. Parhaan käytännön kannalta eräs järkevä ja suositeltava vaihtoehto on järjestää tarhaaminen niin, että tällainen alue voidaan kylvää vihreäksi muutaman vuoden välein, jolloin kasvit käyttävät maaperään sitoutuneen fosfaatin. Tällöin saatetaan pärjätä pitkälle käyttäen fosfaatitonta typpi-kalium lannoitusta.

10.6.4 Lähitarhat
Ns. lähitarha on tallin läheisyydessä sijaitseva pieni hiekkapohjainen ulkoilutarha, jota suositellaan erityisesti kelirikkoaikoina ja josta lanta kerätään mahdollisuuksien mukaan pois. Suomen sääoloissa, esimerkiksi jäätynyttä lantaa ei ole mahdollista aina kerätä pois. Se pidetäänkö hevosta lähitarhassa ulkona ympäri vuoden koko valoisan ajan, vai lyhyempiä jaksoja vai talvisin lyhyempään vai Eurooppalaiseen tapaan huonolla säällä tai talvikautena ei ollenkaan, vaihtelee hevosen ja eläimenpitäjän tottumusten mukaan (kts.myös eläinsuojelumääräykset). Tämä vaikuttaa myös tarhan fosfaattikuormituksen määrään. Samoin se, kuinka tehokkaasti lanta kerätään pois. Pienissä tarhoissa fosfaattisaturaatio saavutetaan nopeasti ja tarhan ulkopuolelle huuhtoutuva osuus on muutoinkin suurempi. Ympäristöhallinnon kaikenkokoisille tarhoille ja ratsastuskentille kaavailema laaja-alainen vuosittainen hevostilojen pintamaiden vaihto on tuskin parhaan käytännön periaatteen mukainen. Kymmenien tai satojen miljoonien kuutioiden pintamaiden vaihto-operaatio on taloudellisesti kannattamaton ja kohtuuton vaatimus hevostiloille. Maanviljelijät eivät välttämättä ole valmiita ottamaan tällaista määrää hiekkaa pelloilleen, vaikka se sisältääkin Suomessa kullan arvoiseksi noussutta fosfaattia. Parhaan käytännön periaatteen mukaisesti paras vaihtoehto lienee lähitarhojen valumavesien kerääminen piiriojista jonkinasteiseen puhdistukseen. Kuten todettu, pienessä lähitarhassa maaperä saavuttaa pian fosfaattisaturaation, eikä sillä ole välttämättä merkitystä, kerätäänkö fosfaattipitoiset valumavedet pintavalumista vai salaojaputkistosta.

10.6.5 Keskikokoiset vihertarhat
Vihertarhoissa, jotka ovat suhteessa kuormitukseen lähitarhan ja suurten tarhojen väliltä voidaan käyttää myös suurten tarhojen mallia kylvää ne vihreäksi. Nopeammin saavutettavan pintamaan fosfaattisaturaation vuoksi ne tulisi joko kylvää vuosittain tai niiden ympärillä tulee olla vihervyöhyke, joka käyttää tarhasta valuvat fosfaatit mahdollisimman suurelta osin tai sekä että. Luonnollisesti mahdollisen piiriojan täytyy sijaita vihervyöhykkeen takana. Vihervyöhykkeen tarve pienenee vihertarhan koon kasvaessa suhteessa sen kuormitukseen.

10.6.6 Ratsastuskenttä ja maneesi
Ratsastuskenttä on periaatteessa maasuodin, eikä kentällä ole juurikaan kuormitusta, jollei sitä käytetä tarhana. Ratsastuskentiltä on enimmäkseen tapana kerätä lanta välittömästi pois. Sama koskee maneesia, jossa valumia ei käytännössä esiinny muutoinkaan, koska ratsastusalue on katettu. Ympäristöhallinnon haluttomuus ymmärtää näitä tosiasioita on yhtä uppiniskaista kuin kuivikelannan ja lietelannan eron ymmärtämisen vaikeus ja lannanpolton kieltämisestä kiinnipitäminen.

10.6.7 Salaojitus ja tarhan rakenne
Ympäristöhallinto kaavailee määräyksiä, joissa hevostilojen tarhoille edellytettäisiin standardirakennetta, joka vastaa tiheältä salaojitukseltaan ja sepeli, kalliomurska sekä hiekkakerroksiltaan, sekä pinnan pito, jousto ym. ominaisuuksiltaan ratsastuskenttää. Jopa kumirouhetta tai haketta on tutkittu tässä mielessä. Ympäristö hallinto kaavailee myös tarhojen määräämistä asfaltoitaviksi. Tiheä salaojakuivitus ja asfaltointi ovat vesistöjen suojelun kannalta periaatteiltaan täysin vastakkaisia ratkaisuja. Kustannuksiltaan ja perusteiltaan aiotut standardien mukaiset normit ovat hevostilallisen kannalta kohtuuttomia ja parhaan käytännön periaatteen vastaisia.

Silloin kun fosfaatti kerätään valumavesien mukana jonkinasteiseen vedenpuhdistukseen, ei käytännössä juurikaan ole merkitystä tuleeko se pintavesien mukana vai salaojista. Silloin kun halutaan ympäröivien viheralueiden hyödyntävän tarhasta huuhtoutuvan fosfaatin, estää esimerkiksi savipohjainen tarha liiallisen läpäisyn. Tällöin mahdollisen salaojituksen on sijaittava riittävän syvällä, niin että fosfaatit eivät kulkeudu tätä kautta vesistöön. Suurissa vihertarhoissa tarkoituksenmukaisinta on, että fosfaatti jää mahdollisimman suuressa määrin myöhemmin kylvettävän nurmen tai muun kasvuston hyödynnettäväksi tarhan sisään. Maaperä ja maasto pitää huomioida strategiassa ja mahdollinen salaojitus olla sopiva siten, että sekä fosfaattivalumat suoraan vesistöön, että salaojien kautta sinne kulkeutuva fosfaatti määrä pysyvät mahdollisimman pieninä.

10.6.8 Fosfaatin puhdistusjärjestelmät
Mikäli jäte- ja valumavedet hoidetaan huonosti, kuormittaa yksi hevonen saman verran vesistöjä kuin yksi keskiverto kansalainen. Silloin kun fosfaattia ei saada hyödynnettyä kasvien käyttöön ja se huuhtoutuu merkittävissä määrin ojaan, on syytä käyttää jonkinlaista puhdistusjärjestelmää. Tämän valintaan vaikuttaa mm. fosfaatin pitoisuus hevostilan piiriojista kerättävässä vedessä, sekä valumien määrä. Tämän mukaisesti esimerkiksi lähitarhoille saattaa olla aiheellista tehdä muusta toiminnasta erillinen oma piirioja ja puhdistusjärjestelmä. Tässä saavutetaan korkea fosfaattipitoisuus ja valuma on tarkoitus pitää suhteellisen pienenä. Suurille valumamäärille ja pienille pitoisuuksille saattaa sakoaltaiden ja hiekkasuodinten käyttö olla optimaalisempaa.

MTT:n tutkijat Janssonit et al. ovat selvittäneet mahdollisuuksia saostaa hevostarhojen fosfaattipäästöt ferrisulfaatilla. He toteavat, että saostus vaatii yli 1 pH laskun ollakseen tehokas. Siten sen hyötysuhde on huono laimeita fosfaattipitoisia valumavesiä puhdistettaessa, kuten maatalouden pelloilta tulevia vesiä. Hevostarhoissa riittäviä korkeita pitoisuuksia tavataan etenkin pienistä tarhoista piiriojiin valuvissa vesissä. Tällöin päästään parhaillaan yli 90 prosentin puhdistumaan. Keskikokoisissa ja tarhoissa saatetaan päästä hyvään hyötysuhteeseen, mutta siitä huolimatta saostettu fosfaatti saattaa olla vain 10% hevosten todellisesta tuotoksesta. Toisin sanoen suurin osa fosfaatista jää tarhan pintakerrokseen. Suurissa tarhoissa valumavedet saattavat olla tehokkaaseen saostukseen jo liian laimeita ja pääosa jää joka tapauksessa tarhan pintakerrokseen.

Ferrisulfaattisaostuksen ongelma lienee, etteivät MTT:n tutkijat ole analysoineet sen tarkemmin saatua sakkaa altaan pohjalta tai hiekkasuotimista. On kuitenkin todennäköistä, ettei se ole biologisesti kovin käyttökelpoisessa muodossa. Fosfaattia ei kannata saostaa muotoon, jossa siitä tulee jäte, eli aines jota on vaikea hyötykäyttää. Ferrisulfaattisakan jatkokäyttö vaatii lisäselvityksiä, kuten myös vaihtoehtoisen saostusmenetelmän selvittäminen, joka olisi jatkokäytön kannalta mahdollisesti optimaalisempi.

10.6.9 Yhteenveto fosfaattipäästöjen hallinnasta
Vesistöjen fosfaattikuormituksen kannalta tarhan optimaalinen rakenne ja mahdollinen salaojitus ovat suhteessa sen suhteelliseen kokoon kuormitukseen nähden, ympäröiviin vihervyöhykkeisiin, vihreäksi kylvämiseen, sekä fosfaatin keräämiseen puhdistusta varten piiriojajärjestelmästä. Vähintään yhtä oleellisia ovat tarhan ominaisuudet sen käytön, eli hevostenpidon kannalta. Parhaan käytännön periaatteen mukaista ei ole esittää yhtä kaikkialla samanlaisena vaadittavaa standardiratkaisua. Periaatteen mukaisesti valitut strategiat määräytyvät sen sijaan yksilöllisesti tilan paikallisten olosuhteiden asettamien käytännön realiteettien perusteella. Silloin kun valumavesien fosfaattipitoisuus edellyttää jonkinasteista puhdistusta voidaan edellyttää sakoaltaita ja hiekkasuotimia. Silloin kun pitoisuudet ovat korkeita ja tarvittaisiin tehokkaampaa puhdistusta, on ongelmana, että nykytietämyksen ja tutkimustulosten perusteella meillä ei vielä ole riittävästi tietoa puhdistusmenetelmistä, jolla puhdistuksessa kerätty fosfaatti olisi helposti jatkokäytettävissä. Tähän tutkimukseen pitäisi pikaisesti suunnata voimavaroja siten, että vaihtoehtoiset menetelmät saadaan kehitettyä parhaan käytännön periaatteen mukaisiksi.

10.7 Tarhan rakenne hevosenpidon kannalta
Ympäristöhallinto kaavailee määräyksiä, joilla hevostilalliset edellytettäisiin perustamaan tarhansa ratsastuskentän rakennetta vastaavalla tavalla. Tämä ratkaisu ei ole parhaan käytännön periaatteen mukainen. Ratkaisu on monissa olosuhteissa suhteettoman kallis. Se ei ole välttämättä paras vaihtoehto joka tilanteessa (kts.edellä fosfaattikohdat), eikä varmasti ainut hyväksyttävissä oleva. Paikalliset olosuhteet tulee huomioida, eikä voida edellyttää yhtä standardiratkaisua. Eläimenpitäjillä on oltava myös vapaus tehdä haluamiaan valintoja yksilöllisesti.

Jokaisessa tarharatkaisussa on omat hyvät ja huonot puolensa, eikä asiaa pidä ajatella ensisijaisesti naapuri asuintilallisen tai urbaanin siisteysihanteen kannalta, vaikka nämäkin seikat on syytä huomioida mikäli mahdollista. Tarha on ensisijaisesti hevosta varten, jotta se voi ulkoilla sopivassa määrin. Ympäristöhallinto on vaatinut siistejä hiekkatarhoja, jotka ovatkin yleistyneet sillä seurauksella, että hiekkaähky on lisääntynyt siinä määrin, että vakuutusyhtiöt harkitsevat sen poistamista korvausperusteistaan. Varsinkin hiekkaähkyn akuuttihoito on kallista ja tauti voi olla myös tappava. Kaatuminen hiekkatarhassa, varsinkin silloin kun se on siisteimmillään, eli kova tai jäässä, on kuin kaatuisi rosoiselle kalliolle. Ns. asfaltti-ihottuma ja haavat ovat yleisiä. Samoin luunmurtumariski kasvaa huomattavasti pehmeään savitarhaan verrattuna. Tässäkin hoito on kallista ja vamma johtaa usein hevosen lopettamiseen. Hevoset kaatuvat leikkiessään, nuoret oriit eniten ja ne painivat muutenkin polvillaan. Vanhat pian varsovat siitostammat ovat varovaisimpia, mutta kaatuminen kovalla alustalla voi olla sitäkin kohtalokkaampaa. Ympäristöhallinnon kaavailema vaatimus asfalttitarhoista on monessa suhteessa vielä ongelmallisempi ja lisäksi liukas. Se olisi hyvä ratkaisu ainoastaan ympäristöhallinnon maisema-arkkitehtuuriin liittyvien urbaanien siisteysihanteiden kannalta. Maaseutua ei pidä tietenkään asfaltoida urbaanin virkamiehen pihan ja autojen pysäköintipaikan tapaiseksi. Liioin ei tule kieltää mitään tarhatyyppiä, kuten hiekkatarhaa. Ratkaisujen tulee olla perinteisten paikallisten maaseudun olosuhteiden mukaisia ja valinta vaihtoehtojen suhteen pitää jättää eläimenpitäjälle.


11. YMPÄRISTÖHALLINNON OLOSUHDEPERUSTEET

Olosuhdeperusteissa kulminoituu nyky-ympäristöhallinnon toimintatapa sillä tällä kohtaa risteävät sen aatemaailman erilaiset tuulet ja oikeusperiaatteet. Siten olosuhdeperusteet ovat hyvin ristiriitainen kokonaisuus, joka kuvaa koko ympäristöhallintoa hyvin. Olosuhdeperusteet esitetään paljolti tekopyhästi eläinsuojelun ja ympäristön suojelun nimissä, mutta kuten tässä katsauksessa ilmenee ovat perusteet näissä suhteissa usein heikot tai olemattomat. Sen sijaan todellisuudessa kyse on usein eräänlaisesta risteytymästä, jossa sellaiset pyrkimykset kuten urbaanista maisema-arkkitehtuuri ja eläinten elintasokilpa palvelee toisiinsa sekoittuvia idealistisia päämääriä. Nämä eivät perustu todelliseen asiantuntemukseen ja esimerkiksi oikeusperiaatteiden määrittämiin toimintatapoihin tai eläinten todelliseen tarvehierarkiaan ja hyvinvointiin. Objektiivisuuden ja asiantuntemuksen sijaan pyritään kohden subjektiivisuutta ja MUTU-perusteita (musta tuntuu asiantuntemus). Esimerkiksi eläimen tarpeet inhimillistetään ihmisen tarvehierarkian ja ideologian mukaisiksi.

11.1 Hevosalan asiantuntemus
Lähtökohtaisesti kansanvallassa ei pidä rajoittaa kansalaisen vapautta missään suhteessa, jollei se ole ehdottoman perustellusti tarpeen. Määräysten on luonnollisesti perustuttava todelliseen laaja-alaiseen alan ja yksityiskohtien asiantuntemukseen sekä tarkkaan harkintaan asian kaikki puolet huomioiden. Perinteisissä hevosmaissa, kuten Englannissa sanotaan hevosmiestaidosta, että hevosmies voi olla vasta kolmannessa sukupolvessa. Englantilaisen käsityksen mukaan kunnollista pätevyyttä ei saavuta yhden elämän aikana toimimalla täysipäivätoimisesti hevosalalla. Se täytyy lisäksi periä äidinmaidossa usean sukupolven ajalta. Kulttuuri ero Suomen ympäristöhallinnon ja periteisten Euroopan hevosmaiden välillä on asiantuntemuksessa suuri. Suomessa tulisi siksi kiinnittää erityistä huomiota parhaan saatavissa olevan asiantuntemuksen käyttöön.

11.2 Idealismin ristiveto tarhassa
Hevosten tarhat ovat esimerkki moniulotteisesta kysymyksestä, jota ympäristöhallinto haluaa erityisesti säädellä. Edellä on tarkasteltu asiaa nitraatti-asetuksen ja hevostenpidon kannalta sekä aiemmin tässä katsauksessa maisema-arkkitehtuurin kannalta. Ympäristöhallinnon kasvavassa normiviidakossa kohtaavat monet erisuuntaiset idealistiset näkemykset, joiden seurauksena on yhtälö, joka ei voi toteutua todellisuudessa. Tarhassa kohtaa elintarvikevalvonta ideologia ja urbaani maisema-arkkitehtooninen siisteysihanne luonnonsuojelijoiden ideaalikuvan hevosen luonnonmukaisten halujen tyydyttämisestä villinä ja vapaana. Tässä katsauksessa on käsitelty monia pääasioita, joissa ympäristöhallinnon asiantuntemattomuus on riittämätön. On mahdotonta käsitellä tässä kaikkia niitä yksityiskohtia, joista ympäristö hallinto haluaa yhä pikkutarkemmassa normistossaan yksioikoisesti määrätä.

11.3 Hevosen käyttäytyminen tarhassa
Esimerkiksi, jos hevonen seisoo alasti tarhassa, se saattaa johtua siitä, että se repii päältään loimen jota se ei katso tarvitsevansa, eikä halua. On totta, että tuulen ja sääolojen vaikutusta hevosen todellisiin tarpeisiin ei aina ole helppoa arvioida. Juuri tästä syystä se myös usein vaatii enemmän asiantuntemusta kuin valituksen tehneellä sivullisella välttämättä asiasta on. Tarhassa, jossa on kuiva hiekka-alue, seisoo hevonen kuitenkin usein vuohisia myöten kaikkein liejuisimmassa kohdassa sekä valitsee tämän kohdan myös silloin kun tulee se hetki päivästä, että tekee mieli piehtaroida, eli maata ja pyöriä kurassa. Se, että hevonen toteuttaa mielihalujaan on kuitenkin sekä urbaanin siisteysihanteen, että eläinsuojelulain ja asetuksen vastainen. Normit edellyttävät, että tarha on perustettava niin, että se on voitava pitää kuivana, eikä se saa olla liukas ja eläimen tarpeeton likaantuminen on voitava estää. Suomen syyssateiset ja talviset sääolosuhteet uhmaavat ympäristöhallinnon määräyksiä. Samoin hevonen, mikä saattaa myös koitua sen parhaaksi ja ylläpitää sen terveyttä. Esimerkiksi lupaavasti alkanut kilpakausi saattaa katketa kavion halkeamiseen, jonka paraneminen on pitkäaikainen prosessi, eikä tietenkään niin hevosen, kuin ratsastajan tai omistajankaan eduksi. Kavion kasvaminen ylhäältä alas kestää noin vuoden. Monet ravitallit seisottavat kavioiden kunnon takia kuivana aikana ravureitaan käytävällä jalat liejupaljuissa. Kuka on oikeassa sitovien määräysten sisällöstä, ympäristöhallinto, valvova elintarvikevalvoja tai eläinsuojeluviranomainen, omistaja, valmentaja vai hevonen? Kuten kansan viisaus ja sananlasku sanoo: ”Kaikki ei ole sitä, miltä puusta katsoen näyttää”. On selvää, että normiston ei pidä olla ristiriidassa itsensä, eikä todellisuuden kanssa ja hevosalan normisto on tässä suhteessa käytävä kokonaisuudessaan läpi ja korjattava tarkoituksenmukaiseksi.

11.4 Yliampuva inhimillistäminen
On monia ympäristöhallinnon olosuhdeperusteita, joilla urbaanit valvovat kunnan- ja läänineläinlääkärit sekä eläinsuojelutarkastajat sakottavat hevosenpitäjiä ja syyttävät näitä eläinsuojelurikkomuksista. Rangaistukset perustuvat usein naapureiden valituksiin tai nimettömiin ilmiantoihin, nk. maaseudun kutsumaan viherstasi valvoo periaatteeseen. Rangaistuksia annetaan alkaen siitä, että hevoset käyvät läpi alueella esiintyvän virusripulin. Lastensuojelun puolella ei ole menty vielä niin pitkälle, että vanhemmat saisivat syytteen ja rangaistuksen jos lapsi sairastuu flunssaan. Ihmisille ei myöskään vaadita yövaloja huoneisiin, eikä pimeässä näkyviä aitoja, ei ulkoilukatoksia, pakollisia ulkoiluaikoja, makuulepomahdollisuuksia kesken työpäivän, juomaa ja ruokaa vuorokauden jokaisena hetkenä, rehukirjanpitoa, autolla liikkumisen satelliittipaikannusta, rauhaa ja hiljaisuutta ym. kuten hevosille. Monet määräyksistä perustuvat hevosten inhimillistämiseen ja maaseudusta vieraantumiseen liittyvään idealistiseen kuvaan sen eläimistä.

11.5 Idealistinen hevoskuva
Eläinlääkäreitä ja eläintenpitonormistoa myöten on myös virkamiehillä vallalla stereotyyppinen mielikuva hevoslaumasta laukkaamassa suurilla viheriöivillä aukeilla. Todellisuudessa savannin kavio ja sorkkaeläimet vaeltavat TV-ruudulla ruuan perässä selvitäkseen hengissä tai laukkaavat petoja karkuun. Ihanteellisessa tilassa lauma ei juuri liiku, vaan oleilee vehreällä reviirillään, eikä tarvitse suurta liikuntatilaa. Ihmisen seuraksi hakeutuneet ja kesyyntyneet kotieläimet nauttivat ihmisten tapaan sivilisaation suomasta varmasta ravinnosta ja suojasta petoja ja julmaa luontoa vastaan. Kotieläin hevonen on elänyt ihmisen tapaan. Aamuisin se on lähtenyt töihin ihmisen kanssa hankkimaan yhteistä elantoa ja yöt ja vapaapäivät viettänyt pilttuussaan lepäillen. Kesäisin on lomailtu vihreillä laitumilla ja talvet ovat menneet lehmien tapaan sisällä eläinsuojassa. Nykyään on paljon hevosia, jotka eivät joidenkin ihmisten tapaan enää tee töitä lainkaan. On paljon hevosia, joiden elämä onkin helpompaa ja mukavampaa kuin tavallisen kansalaisen. Monet ovat samanlaisia sohvaperunoita kuin osa ihmisistäkin ja liikkuvat pääsääntöisesti ainoastaan hätätilanteessa muussa askellajissa kuin käynnissä. Silti hevosen tarvehierarkia sekä sitä kautta motiivit poikkeavat ihmisestä ja vaaditaan hevosmiestaitoa (kts. edellä), jotta voi ymmärtää tätä ja valita oikeat vuorovaikutustavat näiden kahden lajin välisessä yhteistyössä.

Edelleenkin suuri osa keskieurooppalaisista pitää hevosensa talvella sisällä Suomen eläinsuojelunormiston vastaisesti. On jopa hevosia, jotka elävät suurimman osan elämästään sisätiloissa siistissä loimessa karsinoissa ja harrastavat liikuntaa urheiluhalleissa urbaanin ihmisen tapaan. On hevosia joille autoon ja lentokoneeseen meno ei ole mikään ongelma, mutta jalan pistäminen kuraiseen tarhaan tai sateella ulos meno on. Maalaishevosserkkua taas ei koiranilma haittaa ja se rypee alasti savessa kuin porsas tai likaa loimensa kuin lapsi kurahaalarinsa. On myös sairaita, raihnaisia tai vanhoja hevosia, joilla on elämänhalu tallella siinä missä ihmisilläkin. On monta tapaa pitää hevosta ja syytä yhdenkin hevosen kohdalla pitää välillä eri tavoin, eikä pidä ”Besser Wisserinä” mennä puuttumaan toisten ”perhe-elämään”, niin kuin yhä useampi naapuri, ohikulkija tai suomalainen valvova eläinlääkäri tai eläinsuojeluvalvoja mielellään nykyään tekee. Ympäristöhallinnon stereotyyppiseen mielikuvaan pohjautuvat yksioikoiset määräykset edustavat vieraantuneisuutta maaseudun eläintenpidon todellisuudesta. Nämä mielikuvat täytyy korjata todellisuuden mukaisiksi, jotta määräykset voidaan korjata tarkoituksenmukaisiksi. Käytännössä tämä tarkoittaa, että on ratkaisevaa perustuvatko määräykset loppujen lopuksi urbaaniin yleiseen mielipiteeseen ja tätä edustavien virkamiesten näkemykseen vai maaseudun eläimenpitäjiin ja heitä edustavien todellisten asiantuntijoiden näkemyksiin.

11.6 Idealistinen petokuva
Ympäristöhallinnolla on ideologinen kuva myös petoeläimistä, mikä vaikuttaa tuotantoeläintenpidon ja hevosalan toimintaedellytyksiin. Eläimiä jalostavat tietävät, että emältä ja laumalta opitun sosiaalisen perimän lisäksi eläimen luonnetta ja käyttäytymistä voidaan muokata jalostamalla, eli geneettisellä valinnalla. Näihin kumpaankin voidaan sukupolvien saatossa vaikuttaa. Eläinten käyttäytymisestä saa paremman kuvan niitä päivittäin käsittelemällä, kuin silloin tällöin kiikarin linssien läpi tarkkailemalla tai kirjoja lukemalla ja luontodokumentteja katsomalla. Eläinten käyttäytymiseen liittyvissä kysymyksissä on siksi syytä käyttää hyväksi todellisia käytännön asiantuntijoita, eläintenpitäjiä. Ihmisen lisäksi muutkin eläimet ovat sopeutumiskykyisiä ja siten kesyyntyvät ja myös urbanisoituvat. Petotutkijat tietävät, että suurpetojen osittainenkin kesyyntyminen aiheuttaa vakavia ongelmia ja pahimmillaan pedot ovat tappaneet ihmisiä myös nyky-yhteiskunnissa. Useimmiten hakeutuminen ihmisten läheisyyteen vaarantaa kuitenkin ensisijaisesti kotieläintenpidon ja 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa oli tavallista, että karhu raateli tai vei lehmiä. Pienemmät pedot, susi ja ilves vievät tänä päivänäkin pienempiä kotieläimiä. Ampumalla kaikki liian lähellä asutusta ja kotieläimiä viihtyvät suurpedot, voidaan huolehtia siitä, ettei petojen sosiaalinen ja geneettinen perimä muutu ongelmalliseen suuntaan. Kotimaisten ongelmayksilöiden karsinta ei vaaranna näiden lajien olemassaoloa, sillä petojemme yhtenäinen geenipooli on maapallon suurin ulottuen runsaana meiltä Siperian läpi Japanin meren rantaan. Sama pätee moniin muihin suojeltuihin eläimiin ja kasveihin. Eläimet eivät tietenkään kunnioita valtioiden rajoja, eivätkä ole välttämättä edes tietoisia näistä. Asia liittyy myös käsitteillä olevaan ideologiseen asenneongelmaan, jonka mukaisesti virkamiehistä on hienoa, että suurpedot levittäytyvät jopa suurkaupunkien liepeille, mutta paradoksaalisesti hevoset pitäisi karkottaa haitallisina ja vaarallisina kauas susirajan taakse. Petokantojen huolto ja ongelmayksilöiden poisto edellä kuvatuin periaattein on välttämätöntä sekä eläintenpidon edellytysten ja eläintenpitäjien oikeusturvan, että kansalaisten turvallisuuden kannalta. Siihen on helpompi puuttua varhaisessa vaiheessa yksilöiden kohdalla, kun vasta siinä vaiheessa jolloin ongelmapopulaatio on kasvanut suureksi.

12. ELÄINSUOJELU

Alkajaisiksi on ymmärrettävä kuinka ympäristöhallinnon ajama uusi eläinsuojelukäsite poikkeaa perinteisestä. Se sisältää kaksi täysin eriluonteista asiaa. Ensimmäinen on perinteinen eläinrääkkäyksen torjunta. Tässä katsauksessa ei ole tarpeellista käsitellä tätä yleisesti hyvin tärkeäksi tunnustettua ja kiistatonta aihetta. Sen sijaan käsitellään eläinaktivistien ja ympäristöhallinnon esittämiä eläinten elintasovaatimuksia ja olosuhdeperusteita, joilla on todellisen eläinsuojelun kanssa yhtä vähän tekemistä kuin ihmisten elintasokilvalla on ihmisten suojelun kanssa. Onkin tekopyhää liittää näitä asioita toisiinsa ja kuten jäljempää ilmenee, ympäristöhallinto sotkee ne tarkoituksella toisiinsa lähinnä propagandasyistä.

12.1 Eläinsuojelu ja eläintenpito ympäristöhallinnon intressinä
Jarvan mietintö käsittelee eläinsuojelua kohdassa 3.3 kokonaisen sivun verran (sivu 21). Lisäksi sivulla 20 todetaan ympäristöministeriön hevostallien ympäristönsuojeluohjeen sisältävän eläinsuojelusääntelyä. Ympäristöhallinnossa ja myös YM:n sisällä on tahoja, jotka haluaisivat päättää sekä suojelusäännöstön sisällöstä, että eläintenpidosta yleensäkin. Nämä tahot katsovat eläinten olevan osa luontoa ja kuuluvan ympäristöön, minkä takia eläintenpito ja -suojelu kuuluisivat luontevammin YM:n toimialan ja asiantuntemuksen piiriin. Perinteisesti on katsottu, että eläinten pitoa, terveyttä ja hyvinvointia koskeva ohjeistuksen anto kuuluu Maa- ja metsätalousministeriön toimialaan (valtioneuvoston ohjesääntö 262/2003, toimivallan jako ministeriöiden välillä 19§). Tietyt eläinaktivisti- ja vasemmistotahot katsovat, että tällöin on pukki kaalimaan vartijana. Heidän mielestään MMM:n toiminnassa on eturistiriita, koska sen toimialaa ovat toisaalta elintarvikkeiden tuotannon ja kannattavuuden kehittäminen sekä maksimointi, jossa eläimiä riistetään ja käytetään taloudellisesti hyväksi sekä toisaalta eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen. MMM:n, MTK:n ja eläintenpitäjien mielestä ristiriitaa ei ole, vaan pikemminkin päinvastoin: Tuotantoeläimestä voidaan saada maksimaalinen hyöty vain jos sen hyvinvoinnista huolehditaan parhaalla mahdollisella tavalla. Vastaavalla pukki kaalimaan vartijana päättelyllä voitaisiin väittää kaikenlaista. Esimerkiksi, että ympäristöhallinnon tavoitteena on mahdollisimman hyvän elinympäristön luominen ja YVA (ympäristövaikutusten arviointi) on tämän tavoitteen kanssa ristiriidassa, sillä todettujen päästöjen ympäristövaikutukset ovat tavoitteen vastaisia ja siksi YVA pitäisi siirtää Hippoksen tehtäväksi.

Eläinsuojelu kuuluu MMM:n vastuualueeseen. On luonnollista, että ministeriön tehtäväksi on annettu valvoa omaa hallinnon alaansa. Tässä ei ole mitään ristiriitaa. Maatalousväestö on kutistunut vähemmistön asemaan. Samoin hevosihmiset ovat edelleen voimaton vähemmistö voimakkaasta kasvustaan huolimatta. On tärkeää, että MMM ja MTK, sekä Hippos ja SRL (Suomen ratsastajainliitto) valvovat kukin omalla vastuualueellaan näiden kansalaisten etua. Myös siksi eläinsuojelua ei pidä siirtää YM:n vastuualueelle, vaan tärkeää on pikemminkin estää ympäristöhallinnon vaikutusvallan kasvu MMM:n sisällä (kts. 2.2).

12.2 Viherfasismi vihersosialismin ääri-ilmiönä
Tässä katsauksessa on lukuisin esimerkein osoitettu ympäristöhallinnon asenteellinen, ideologinen lähestymistapa, joka värittää sen kannanottoja kaikkiin kysymyksiin. Kuten edellä on osoitettu, ympäristöhallinnon harjoittama tosiasioiden peittely ja suoranainen harhaanjohtaminen on tahallista, niin että voidaan puhua yliarkkitehti Jarvan esille ottamasta propagandasta. Maaseudulla tätä propagandaa pidetään vihersosialistisena (kts. termin kuvaaman kokonaisuuden tarkempi määritelmä pohdinnassa). Eläinsuojelun kohdalla kyse on enemmän kuin propagandasta, sillä juuri tällä kohden ideologia yltyy kaikkein selkeimmin väkivaltaiseksi toiminnaksi. Tavoitteena on puhdistusten avulla pyrkiä puhdasoppineisuuteen, kuten uskonnollis-ideologisilla liikkeillä on fundamentalistisimmillaan tapana. Väitetään, että ”kettutytöt” hakeutuvat valvovan virkamiehen asemaan siinä missä pedofiilit hakeutuvat lastentarhoihin ja kouluihin. Paikoitellen ympäristöhallinnon toiminta täyttää monien mielestä terrorin kriteerit, niin että puhdistuksissa voidaan jo puhua viherfasismista (kts. termin kuvaaman kokonaisuuden tarkempi määritelmä pohdinnassa). Valtataistelu ja oman puhtaan opin levittäminen sekä tähän liittyvä terrori ovat ihmislajille niin nykyhetkeä kuin historiallisesti tarkastellen luonteenomaisia. Poliisi on juuri aloittanut viimeisimmän terrori-iskun tutkinnan, jossa närpiöläisessä munituskanalassa kuoli tuhansia kanoja. Erilaiset kiihkouskonnolliset terrori-iskut, joissa kuolee kymmeniä ja satoja ihmisiä ovat uutisissa maailmalla viikoittain. SRL:n tuore puheenjohtaja Jukka-Pekka Leskinen pohtii hevosen asemaa Hevosurheilulehdessä 28.11.2008: ”Hevosurheilun asema ylipäätään tuntuu huolestuttavalta asenneilmastossa, jossa eläinaktivistien mielipiteitä kuunnellaan yhä herkemmällä korvalla”. Leskinen toteaa, että tämä trendi johtaisi siihen, ettei hevosia enää saisi käyttää, vaan ainoastaan pitää laitumella.

12.3 Viheredunvalvonta viherfasismin perustana
Vaikka esimerkiksi luonnonsuojeluliiton (pelkästään kattojärjestössä on yli 50 työntekijää) palkat rahoitetaan osittain (16%) ilmeisesti pääosin opetusministeriön momentilta, on tiedossa, että eläinaktivistien ja luonnonsuojelijoiden vaikutusvalta on hyvin suuri juuri ympäristöhallinnossa, jossa monet virkamiehet kuuluvat itsekin näihin. Vihersosialistiseen ympäristöhallintoon tiiviisti kytköksissä oleva fundamentalistinen laita katsookin, ettei eläimiä ylipäätään saisi hyväksikäyttää, omistaa tai pitää. Ympäristöhallinnon voimakkaiden valtapyrkimysten vuoksi nämä ideologis-uskonnolliset äärivaikutteet korostuvat yhteiskunnassamme ongelmallisella tavalla, kuten tässä katsauksessa useissa kohdin ilmenee. Vihersosialistisessa ideologiassa yhdistyy vanha vasemmistolainen aatetausta uudempaan vihreään uskontoon. Eläinten ammattiyhdistysliike lähtee siitä ajatuksesta, että eläintenpitäjä riistää eläintä kuten työnantaja työntekijää ja eläinten hyvinvointia täytyy kohottaa eläinaktivistien vaatimuksilla. Ympäristöhallinnon ajama eläinsuojelu ei enää liitykään perinteiseen eläinrääkkäyksen torjuntaan, vaan tämän varjolla ajetaan ”eläinten hyvinvointiyhteiskuntaa”. Tässä on tavoitteena rajoittaa eläinten pitoa ja käyttöä sekä lisätä niiden elintasovaatimuksia, kuten tässä katsauksessa on edellä ja jäljempänä on useaan otteeseen osoitettu. Seurauksen on kulurakenteen räjähtäminen, siten että eläintenpito muuttuu nopeasti yhä kalliimmaksi ja säännösten täyttämisen kannalta vaikeammaksi. Ongelmallista on myös länsimaisiin sivistysvaltioihin oleellisesti kuuluvien yksilönoikeuksien kyseenalaistaminen, kuten eläinten omistusoikeuden heikentyminen ja hallintaoikeuden sekä eläintenpitotapaa koskevan päätäntävallan siirtyminen enenevässä määrin ympäristöhallinnolle ja eläimenpitäjän rankaiseminen olosuhdeperustein sekä eläinten haltuunotto ja tappaminen. Fundamentalistisimmillaan ympäristöhallinnon tekopyhyys tulee juuri tässä esiin. Kun vihersosialismi saavuttaa viherfasismin asteen, eläinten hyvinvointia ajetaan eläimiä tappamalla. Viimeistään tässä vaiheessa jokaisen pitäisi ymmärtää, että toiminnan todelliset ideologiset motiivit ovat muualla. Siitä, että todelliset motiivit ovat muualla, sekä siitä, etteivät vihersosialistit oikeasti välitä eläimistä siten kuin esimerkiksi hevosenpitäjät, seuraa myös ympäristöhallinnon ongelmallinen eläintenpidon urbaani asiantuntemattomuus, johon tässäkin katsauksessa yhä uudelleen törmätään. Kysymys on vihersosialistisen ympäristöhallinnon ideologis-uskonnollisesta maailmankuvasta, johon pyrkivä olosuhdeperusteinen säännöstö kulminoituu eläintenpidon osalta tässä viherfasismin nimellä kuvattuihin puhdistuksiin. Ympäristöhallinnon viime vuosikymmeninä koulutuksessaan levittämän olosuhdeperusteisen opin eräs kulmakivi on, että eläintilan yleisestä siisteydestä voi päätellä miten myös eläimiä pidetään. Tähän liittyy myös urbaanin siisteysihanteen mukainen eläinten inhimillistäminen ja harhakuva tarvehierarkioiden yhteneväisyydestä. Lukuisat esimerkit osoittavat kuinka olematon eläimenpitäjän oikeusturva on, kun vastassa on ympäristöhallinnon viranomaismielivalta. Pohdinnassa on ilmiötä tarkasteltu myös suhteessa suomalaisen ”hyvinvointiyhteiskunnan” poikkeuksellisen runsaaseen väkivaltaisuuteen ja kiusaamiseen.

Suomalainen yhteiskunta ei pysty takaamaan kansalaisilleenkaan huippuelintasoa. Kymmenesosa on 1990-luvun lamasta alkaen elänyt köyhyysrajan alapuolella. On erikoista, että määräyksiä valmistelevat virkamiehet ja valvontaa harjoittavat eläinlääkärit katsovat, että eläintenpitäjiltä voidaan kuitenkin vaatia huippuelintason tarjoamista hevosille ja toinen toistaan kalliimpia olosuhderatkaisuja. Tyypillisesti valvovat eläinlääkärit haluavat muuttaa korkealaatuista eläintenpitotapaa kuvaavat suositukset minimivaatimusmääräyksiksi ja esiintyvät ikään kuin eläinten etuja ajavan ammattiliiton edustajina. Kohtuuttomien vaatimusten taustalla esiintyy myös muun alan virkamiesten tapaan halua rajoittaa eläintenpitoa ja tietyt läänin- ja kunnaneläinlääkärit myös mielellään esittävät tällaisia rajoituksia.

12.4 Funktionalismi vastaan totalitarismi
Ruotsissa on ympäristöhallinnon mielivaltaa käsitelty runsaasti usean vuoden ajan ja jonkinlainen poliittinen käänne on ehkä tapahtunut myös valtionvallan asenteissa kohden funktionalismia. Tämän ajattelutavan mukaan lopputulos on tärkeämpi kuin viranomaismääräysten kirjaimellinen täyttäminen viimeistä pilkkua myöten. Viranomaismääräysten täyttäminen ei voi olla itsetarkoitus, sillä määräyksiä annetaan tavoitteiden vuoksi ja siksi tavoitteiden täyttyminen on tärkeämpää kuin määräysten. Hevosen todellinen hyvinvointi on tärkeämpää kuin se, onko hevosenpitäjä noudattanut satoja ympäristöhallinnon ainoiksi oikeiksi eläintenpitotavoiksi julistamia säädösten yksityiskohtia oikeaoppisella tavalla. Tämä mahdollinen käänne ei kuitenkaan vielä tarjoa juurikaan suojaa hevosenpitäjälle Ruotsissa, eikä varsinkaan sen perässä hiihtävässä Suomessa. Virkamies voi tulkita oikeusperiaatteita mielivaltaisesti haluamallaan tavalla. Käytännössä kukaan ei valvo häntä. Virkamiehet tukevat virkavallan kasvua ja toisiaan, kuten Jarvan mietintökin osoittaa. Seuraavassa on tarkasteltu käytännön esimerkein Ruotsi-Suomen ympäristöhallinnon ideologian erästä aggressiivisimmista muodoista, jota on tässä katsauksessa kutsuttu viherfasismiksi ja joka on ehkä em. vihersosialistisen viranomaismielivallan vakavin muoto.

12.5 Eläinsuojeluviranomaisten lupa tappaa – ”kuolema ei ole eläimelle kärsimys”
Skandinaavisissa ihanneyhteiskunnissa on kuviteltu, että valtion virkamiehen lupa tappaa on vain James Bond elokuvissa agentilla 007. Näin ei todellisuudessa kuitenkaan ole. Ympäristöhallinnon eläintenpidon uudistamis-ideologiaa ja tähän liittyviä hallintotavan totalitaarisia piirteitä on helpointa käsitellä ja ymmärtää käytännön esimerkin valossa. Esimerkiksi Ridsport 13/2008, sivu 7 uutisoi aiheesta jälleen kerran otsikolla: ”Terveitä hevosia lopetettiin”.

Huhtikuun 17 Ruotsin Södermanlandin lääninhallitus päätti nimettömän ilmiannon ja 7 päivää aiemmin tehdyn tarkastuksen perusteella, että pari eläintä pitäisi haltuunottaa. Samana päivänä virkaatekevä läänineläinlääkäri Sissel Brenna ja eläinsuojelutarkastaja Monika Ängehult menivät poliisien kanssa paikalle. Ensin mainittu arvioi, etteivät eläimet olleet kuljetettavassa kunnossa ja määräsi kaikki 13 tervettä, hyvinvoivaa eläintä, mukaan lukien 7 hevosta välittömästi lopetettavaksi. Virka-apua antava poliisi lopetti eläimet pulttipistoolilla ja laski näistä veret maahan sekä vei ruumiinavaukseen vietävää hevosta ja kahta tuotantoeläintä lukuun ottamatta ruhot tuhottaviksi. Eläimiä pitäneen miehen poliisit veivät psykiatriseen päivystykseen.

Eläintenpitäjä pariskunta oli yli 20 vuoden ajan ollut ympäristöhallinnon virkamiesten ”tarkastusten kohteena”. Koskaan pariskunta ei ollut saanut huomautusta eläinten terveydestä. Viranomaisasiakirjoissa todettiin usein, että eläimet voivat hyvin. Sen sijaan pariskunnalle on vuosikymmenten kuluessa toistuvasti huomautettu olosuhdeperusteista, eli siitä miltä tilalla näyttää. On löytynyt piikkilankaa tarhoista, huonosti rakennettuja tuulensuojia, vääriä mittoja talleissa ja on ollut rapistunutta ylipäätänsä.

Mutta viikkoa ennen lopetusta oli eläinsuojelutarkastaja Monika Ängehultin mukaan eläinten terveyden suhteen aivan toisin: ”Se ei ollut hyvä, sen voin ilolla sanoa”, toteaa hän. ”Oli kyllä nyt niin, etteivät eläimet olleet saaneet riittävästi ruokaan talven aikana”. Sekä hevoslehdistön muiden vastaavien artikkelien, että eläintenpitäjien kokemusten perusteella, tämä on virkamiesten eräs vakioväittämä lopetusperusteissa. Ympäristövirkamiesten normaalin käytännön tapaan, ruumiin avaukseen lähetettiin se vanha vahingoittunut hevonen. Ruumiinavauspöytäkirjasta ilmenee kuitenkin, että tämäkin oli keskinkertaisessa ravitsemustilassa. Ristiriidat virkamiesten näkemysten ja eläintenpitäjien käsitysten välillä ovat myös tässä suhteessa yleisiä ja on tavanomaista, että ruumiinavauslöydökset tukevat eläintenpitäjien arviota eläintensä ravitsemustilasta. Ängehult myöntää, että kaksi 6-vuotiasta hevosta olivat erittäin hienoja, mutta niitä ei oltu koskaan käsitelty ja siksi nekin piti lopettaa. ”Lastaaminen olisi ollut niille suuri kärsimys. Eläimelle kuolema ei ole mikään kärsimys ja ajatelkaa mikä trauma uudelleen sijoittaminen olisi ollut niille”. Usein tämäntyyppiset virkamiehet eivät ole itse hevosihmisiä, eivätkä osaa käsitellä niitä lastaamisesta puhumattakaan ja usein itse asiassa pelkäävät hevosia. Ängehult toteaa, että Svenska Hästars Värn:in kanssa oli yritetty uudelleen sijoittamista joskus aikaisemmin, mutta tämä ei ollut onnistunut. Hän katsoo, että useimmissa tapauksissa, kun ihmiset ottavat hoitaakseen haltuunotettuja hevosia, tämä epäonnistuu osaamattomuuden vuoksi. ”Liikkumaan pystyi vain suurella vaikeudella ja vaivalla ja saappaista piti pitää kiinni, etteivät ne tarttuisi”, sanoo Ängehult siitä miltä pihamaalla näytti. Televisiokanava SVT kuvasi lyhyen otoksen suljetun alueen ulkopuolelta. Dokumentissa vaikuttavat sekä hevonen, että sen taluttaja kuitenkin liikkuvan vaivattomasti (kts. dokumentti www.svt.se, sök kohtaan: ”Flen och hästar” ja valitse ”Hästarna avlivas”).

Eläimiä pitänyt mies on nostanut syytteen virkamiesten väärinkäytöksestä, mutta tämä tutkimus on lopetettu. Sen sijaan pariskuntaa syytetään eläinrääkkäyksestä ja syytettä ajaa yleinen syyttäjä.

12.6 Viherfasistinen Orwellin ”isoveli-valvoo poliisivaltio”
Jokainen ymmärtää, että esimerkissämme on jotain pahasti vialla, tai ainakin pitäisi ymmärtää. Tapausta ei pidä ohittaa olankohautuksella, sillä se ei ole poikkeus tai yksittäisen virkamiehen virhearvio. Vastaavia, vakavuudeltaan eri asteisia tapauksia on lukuisia ja ne edustavat ympäristöhallinnon säännönmukaista ideologista linjaa. Kuva on suoraan George Orwellin romaanissaan ”1984” ennustamasta ”isoveli-valvoo poliisivaltiosta”. Ympäristöhallinnon virkamiehet valvovat ensin kansalaista yli 20-vuotta ja ilmestyvät sitten eräänä päivänä pihaan ja tappavat poliisivoimien tukemana tilan kaikki terveet, hyvinvoivat eläimet. Perusteet ovat tekaistuja ja törmäämme jälleen ympäristöhallinnon tosiasioiden peittelyyn, harhaanjohtamiseen ja tahalliseen asiantuntemattomuuteen, vihersosialistiseen propagandaan. Lääninhallitus luottaa päätöksessään virkamiesten asiantuntemukseen ja virkamiehet siihen, että he voivat omavaltaisesti muuttaa parin eläimen haltuunoton saman tien kaikkien lopetukseksi. Kansalaisella ei ole todellisuudessa mitään valtaa, valitusoikeutta tai oikeusturvaa tässä prosessissa. Ruumiinavauspöytäkirja osoittaa kiistatta, että virkamiesten väittämää eläinrääkkäystä ja aliravitsemusta ei ole. Tämä näkyy myös televisiokanava SVT:n kuvaamasta videosta, vaikka se on lyhyt ja kuvattu kaukaa. Silti tutkinta ympäristöhallinnon virkamiesten väärinkäytöksistä lopetettiin alkuunsa. Sen sijaan on ilmeistä, että kun kyseiset virkamiehet saapuvat todistamaan eläinrääkkäyksestä oikeudessa, saa eläintenpitäjä pariskunta näytön puutteesta huolimatta tuomion ja eläintenpitokiellon.

Esimerkkimme on kuvaus puhdasverisestä viherfasismista. Viherfasismilla tarkoitetaan tässä katsauksessa väkivaltaisia puhdistuksia, jolla pyyhitään kokonaan pois kaikki toiminta, joka ei vastaa ympäristöhallinnon määräämää normistoa ja maailmankuvaa (vrt. holocaust). On ilmeistä, että niin eläinten lopetuspäätöksen, kuin eläintilan yli 20-vuotta kestäneen valvonnan todellinen motiivi on eläintenpidon olosuhdeperusteissa, joka on osa ympäristöhallinnon ideologista kuvaa ihannevaltiosta. Esimerkkitapauksen eläinsuojeluvirkamiehet ovat saaneet tämän ideologian mukaisen koulutuksen. He uskovat varmasti toimineensa oikein ja tehneensä hyvän teon lakkauttaessaan ympäristöhallinnon normien vastaisen, laittoman toiminnan. Näin uskoo myös Jarvan työryhmä suojellessaan naapuria esimerkiksi hevostilan autojen pysäköintipaikan pölypäästöilta, tallitoiminnan melun aiheuttamilta terveyshaitoilta tai perheen autoliikenteen aiheuttamalta ärtymykseltä, sekä näiden haittojen aiheuttamilta rajoituksilta koskien mahdollista tulevaisuuden rakentamista.

12.7 Hallintopäätösten suhteettomuus
Ympäristöhallinnon toiminnan mielivaltaisuus liittyy ennen kaikkea suhteettomuuteen. Kansalaisen omistamat eläimet voidaan ottaa haltuun tai tappaa, tila tehdä käyttökelvottomaksi peittämällä se erilaisiin suojavyöhykkeisiin tai toiminta tehdä taloudellisesti mahdottomaksi hukuttamalla kansalainen yhä uusiin olosuhdevaatimuksiin. Kansalaisen elämä voidaan tuhota asiantuntemattomin, kevein ja kyseenalaisin tavoittein ja perustein. Eläinpitäjä pariskunta saa todennäköisesti tuomion eläinrääkkäyksestä ja eläintenpitokiellon, koska ei pystynyt täyttämään ympäristöhallinnon olosuhdevaatimuksia kyseisten virkamiesten tulkinnan mukaan riittävällä tavalla. Mutta he saavat myös sosiaalisen stigman otsaansa. Vaikeinta kaikessa on varmasti heidän omistamiensa eläinten elämän väkivaltainen ja surkea loppu. Eläintenpitäjät elävät eläintensä parissa ihmis- ja eläinsukupolvesta toiseen, huolehtivat niistä ja kantavat vastuuta niiden hyvinvoinnista ja varsinkin perinteisillä pientiloilla rakastavat eläimiään kuin omia perheenjäseniään. Kyseinen pariskunta tulee tuskin toipumaan tästä tragediasta koskaan. Tsunamin, maanjäristyksen tai hirmumyrskyn kohdatessa ihminen voi ymmärtää voimattomuuden luonnonvoimien armoilla. Paljon vaikeampaa on ymmärtää tragediaa, joka johtuu vallanhimoisten ihmisten halusta hallita ja määrätä väkivalloin toisen ihmisen ainoasta oikeasta elämäntavasta ja yksityiselämän yksityiskohdista. Kuten hyvin kuitenkin tiedämme, niin nykypäivän kuin historiankin valossa vallanhimo ja väkivalta sekä näihin liittyvä moralisointi ja tekopyhyys ovat tyypillisiä ilmiöitä ihmiskunnassa. Mika Waltarin juhlavuoden kunniaksi Sinuhe egyptiläistä lainatakseni, ”näin on aina ollut, ja näin on aina oleva”. Tämä on eräs syy, miksi yksilön oikeudet ovat niin keskeisiä länsimaisissa sivistysvaltioissa ja niiden tehtävänä on suojella yksilöitä myös viranomaismielivallalta. Yksilön vapauteen ja oikeuksiin perustuva yhteiskuntajärjestys takaa parhaiten ihmisten hyvän elämän yhteiskunnassa. Ei pidä sulkea silmiä ja kuvitella, että elämme täällä Skandinaviassa ihanneyhteiskunnissa, joissa viranomaismielivaltaa ei voi esiintyä. Tällaisten kuvitelmien esittäminen on propagandaa, joka estää todellisten ongelmien tunnistamisen ja niihin reagoinnin.

12.8 Päättäjien vastuu virkamiehien toiminnasta
Todellinen kansanvalta edellyttää, että kansa saa tietää mitä yhteiskunnassa todella tapahtuu. Siksi vapaa, objektiivinen, tutkiva tiedotusvälineistö on länsimaisen demokratian toteutumisen edellytys. Vastuu virkamiesten toiminnasta on kuitenkin viimekädessä poliittisilla päättäjillä. Valtiovalta on kansalla perustuslain 2 § mukaisesti ja kansan itseään edustamaan valitsemat poliittiset päättäjät ohjaavat hallinnon toimintaa, jonka on tarkoitus palvella kansalaisia. Tässä esimerkki tapauksessa hallinto ei palvele kansalaisia vaan omia ideologisia päämääriään ja pakonomaista pyrkimystä uudistaa eläintenpito tämän vihersosialistisen ihanteen mukaiseksi. Koko tämä katsaus käsittelee itse asiassa tätä aihetta ja siihen liittyvien lukemattomien säännösten yhä kasvavaa viidakkoa sekä tähän perustuvaa valvontaa ja kansalaisen yksilönoikeuksien asemaa tämän kehityksen keskellä.

12.9 Eläimenpitäjän puolustuskyvyttömyys
Eläimen pitäjällä ei ole usein mitään mahdollisuuksia puolustaa ja suojella vastuullaan olevaa eläintä viranomaismielivallalta. Paitsi, että valitusmahdollisuudet ovat käytännössä olemattomat, terve, hyvinvoiva hevonen saatetaan lopetetaan myös omistajan poissa ollessa pelkän nimettömän ilmiannon perusteella (esim. Ridsport 8/2008). Tapana on myös ollut tehdä ennalta ilmoittamatonta valvontaa (Ridsport 3/2007). Mm. tässä tapauksessa hevonen lopetettiin omistajan poissa ollessa huonokuntoisuuden, aliravitsemuksen ja ihottuman takia, joka ruumiinavauksessa paljastui tällä hevosrodulla tavanomaiseksi iho-oireeksi. Väitettyjä sairauksia tai aliravitsemusta ei avauksessa myöskään voitu todeta. Kuten tavallista, tässäkin tapauksessa eläimenpitäjälle annettiin mielivaltaisen lyhyt 9 päivän määräaika merkittävän laajuisten korjausten tekemiseen, jotka vaativat mm. rakennusluvan. Suomessa on ilmeisesti yleisintä, että omistajien poissa ollessa on lopetettu koiria. Eräs tyypillinen olosuhdeperuste on, että juomakuppi on tarkastushetkellä ollut tyhjä.

Tyypillistä ympäristöhallinnon olosuhdeperusteille on myös niiden ehdoton kirjaimellisen noudattamisen vaatimus. Ei voida soveltaa mitään muuta tapaa, vaikka sillä päästäisiin samaan tarkoitukseen. Jos eläin repii korvansa metsätarhassa, ei korvamerkkiä voi korvata niskan mikrosirulla tai polttomerkillä, vaan on parempi ampua poliisivoimin lammaslauma tai 35 nautaa, takavarikoida naapurin traktorikaivuri ja komentaa naapurin isäntä pakkotöihin hautaamaan ne.

Suomen Eläinlääkäriliitto valitsi Vuoden eläinlääkäreiksi 2008 kaksi nimenomaan eläinten hyvinvoinnin edistämiseksi työtä tehnyttä eläinlääkäriä, Tuija Saaren ja Aila Rauatmaan. Televisio haastattelussa nämä kertoivat ihailevansa myös muiden virkamiesten päättäväisyyttä ottaa tarvittaessa eläimet haltuun myös omistajan poissa ollessa. Palkittujen eläinlääkäreiden mielestä siis kuka tahansa virkamies on pätevä arvioimaan eläinsuojelutoimenpiteiden tarpeellisuutta ja tekemään tarvittavat päätökset, eikä omistajan kantaa tarvitse tässä prosessissa huomioida. Kuten lastensuojelussakin, myös haltuunotettuja eläimiä on usein vaikea saada palautettua omistajalleen, lopetettujen osalta se on mahdotonta.

12.10 Eläinlääketieteellinen etiikka
Niin esimerkkitapauksemme, kuin ilmapiiri Suomen eläinlääkäriliitossa kuvastaa kehitystä, jossa eläinlääkäreiden koulutus on muuttunut kohden yhä suurempaa ympäristöhallinnon ideologian olosuhdeperusteiden mukaista kansalaisten valvontaa ja autoritaarista virkavaltaa. SRL:n tuoreen puheenjohtajan Jukka-Pekka Leskisen huoli hevosurheilun asemasta ”asenneilmastossa, jossa eläinaktivistien mielipiteitä kuunnellaan yhä herkemmällä korvalla” on myös tässä suhteessa aiheellinen. Suomen eläinlääkärikoulutus on aikaisemminkin poikennut yleiseurooppalaisesta siinä, että meillä eläinlääkäriä on koulutettu merkittävässä määrin myös elintarvikevalvojaksi. Muualla Euroopassa eläinlääkärin tehtävä ja etiikka on yhteneväinen ihmislääkäreiden harjoittaman toiminnan kanssa. Tätä etiikkaa kuvastaa Hippokrateen vala, jonka lääkärit ovat vannoneet perinteisesti viimeisen 2000 vuoden ajan tai tähän pohjautuva suomalaisten lääkärien vapaaehtoisesti vannoma lääkärin vala. Näiden eettinen sisältö on suojella elämää, ennaltaehkäistä ja hoitaa sairauksia, lievittää näiden synnyttämiä kärsimyksiä sekä pitäytyä kaikesta mikä voi olla vahingoksi ja vääryydeksi sekä kieltäytyä osallistumasta tappamiseen. Eläinten elintasokilvan ammattiyhdistysvalvojana toimiminen eivät ole aivan sitä, mitä näillä eettisillä ohjeilla on tarkoitettu. Pyövelinä tai kuolemantuomioiden langettajana toimimista ei voida mitenkään pitää tämän etiikan mukaisena. Tämän etiikan mukaisena ei voida pitää eläimen tappamista sillä tarkoituksella, että sitä suojeltaisiin ympäristöhallinnon normeista poikkeavilta eläintenpidon olosuhteilta, jotka ideologisen opin mukaan tuottavat sille kärsimystä tai vaarantavat sen terveyden. Elintasopoliisina toimivan valvovan virkaeläinlääkärin sekä toimenkuva, että etiikka poikkeavatkin täysin perinteisestä hoitavasta eläinlääkäristä. Eläimenpitäjän kannalta terveysneuvonnan ja hoidon vastaanottaminen on vapaaehtoista, valvonnan ei. Eläinlääkärikunnan on syytä tiedostaa, ettei näitä kahta toisistaan täysin poikkeavaa toimenkuvaa pidä sotkea toisiinsa. Todettakoon, että siitä ei ole kauaa kun myös ihmislääkäreitä Ruotsissa ja Saksassa kutsuttiin ”biologisiksi sotilaiksi” ja vielä 1970-luvulla lääkärit todella myös toimivat Ruotsissa tässä tehtävässä. Tämä yhteiskuntakokeilujen vaihe ajoittuu molemmissa maissa aikaan, jolloin sosialismi oli valtansa huipulla. Tämän ilmiön yhteyttä nykykehitykseen on tarkasteltu tarkemmin jäljempänä pohdinnassa.

12.11 Eläinlääkärin toimenkuvan kahtia jakaantuminen
Vaikuttaa siltä, että eläinaktivistien mielipiteiden lisääntyvä huomioiminen ja ympäristöhallinnon olosuhdeperusteiden opettaminen eläinlääkäreiden koulutuksessa sekä lisääntyvät määräykset ja valvonta on johtanut yhä selvemmin eläinlääkärikunnan jakaantumiseen kahtia eläimiä hoitaviin eläinlääkäreihin ja valvontaan suuntautuneisiin virkaeläinlääkäreihin. Eläinlääketieteen toimiala on laaja ja hyvä ammattitaito edellyttää erikoistumista. Meillä on edelleen kiitettävän kyvykkäitä ja motivoituneita hevoseläinlääkäreitä. Kuitenkin maaseudun tuotantoeläimiin ja hevosiin suuntautuneiden eläinlääkäreiden suhteellinen osuus on ilmeisesti vähenemässä ja yhä suurempi osa valmistuvista eläinlääkäreistä on painottunut urbaaniin kissojen, koirien ja pieneläinten hoitoon. Erityisesti valvontaan jo opiskeluvaiheessa suuntautuneilta eläinlääkäreiltä vaikuttaa puuttuvan sekä motivaatiota, asiantuntemusta ja taitoa hoitaa maaseudun tuotantoeläimiä ja hevosia. Asenne maaseudun kissoihin ja koiriinkin on usein selvästi urbaani. Korostunut autoritaarinen valvontainto yhdistyneenä asiantuntemattomuuteen sekä äärimmillään ”kettutyttömäiseen” aggressiiviseen pyrkimykseen jopa lopettaa eläimiä on luonnollisesti sekä eläinten että kansalaisten oikeuksien kannalta huono yhdistelmä.

12.12 Valvojien ammattitaidottomuus
Käytäntö osoittaa, että maaseudusta vieraantuneen urbaanin maallikon tapaan kiinnittyy kokemattoman eläinlääkärin huomio toisarvoisiin sivuseikkoihin, kuten takkuiseen talvikarvaan ja kuivuneeseen saveen vuohisissa tai eläimen kyljessä, kun edessä seisoo elämänsä pihatossa kavereidensa kanssa temmeltänyt onnellinen ja terve varsa. Kokonaiskuvan kannalta oleellinen henkinen vireys ja hyvä lihaskunto jäävät ammattitaidottomalta eläinlääkäriltä huomaamatta, kun huomio kiinnittyy urbaanin siisteysihanteeseen ja eläinten ammattiyhdistystoiminnan elintasovaatimuksiin tai elintarvikeketjun valvontaan. Jo eläimenpitäjän likaantunut haalari ja kuraiset saappaat riittävät herättämään urbanisoituneessa valvojassa pahennusta.

Kansalaisen oikeusturva on vakavasti vaarassa kun valvova kunnaneläinlääkäri ei tiedä mikä on pihatto, vaatii linnun lopetettavaksi, koska ei tiedä mikä on sulkasato, tai sika on lihava. Hevonen ehdotetaan lopetettavaksi, koska eläinlääkäri pitää erivärisen karvoituksen ja ihopigmentin kohtaa ihottumana samoin kuin islanninhevosten normaalia läiskittäistä talvikarvanlähtöä. Monen läänin- ja kunnaneläinlääkärin mielestä eläin ei saa olla raihnainen, sairas tai vanha. Eläin ei saa edes piehtaroida, sillä silloin se on likainen ja hoitamaton. Sama eläinten elintason ja eläintenpitäjien valvonnassa kunnostautunut eläinlääkäri jättää oman hoitomotivaationsa puutteellisuuden vuoksi varsan heitteille kuolemaan tuskallisesti ähkyyn. Tämä kuvastaa eläinlääkärikunnassa kasvavaa suuntautuneisuutta ideologiseen eläinten olosuhdeperusteiseen elintasovalvontaan, hoitomotivaation ja asiantuntemuksen sijaan. Muutos etiikassa on merkittävä.

Urbanisaatioon liittyvä vieraantuminen maaseudusta näkyy asiantuntemuksen puutteena myös eläinsuojeluvalvojien ja niiden muiden valvontaan osallistuvien viranomaisten toiminnassa, jotka ovat eläinlääketieteellisen asiantuntemuksen kannalta maallikoita. Esimerkiksi poliisikuulustelussa saattaa eläimenpitäjältä mennä ½ tuntia vakuuttaa, ettei kyseessä ole naapurin ilmiantama eläinrääkkäys, vaan kukoilla on tapana kiekua aamuisin.

12.13 Hevosten elintarvikevalvonta
Eläinten lopetusherkkyys liittyy osaltaan elintarvikevalvontaan. Jos elintarvikeketjun eläin on joka tapauksessa pian menossa teuraaksi, saattaa sen hoito olla taloudellisesti kannattamatonta ja elintarvike lääkejäämien kannalta haitallista, jolloin lopetuskynnys matala. Muu maatalous myös hyväksyy nuristen valvonnan, koska se saa maataloustukiaisensa sen perusteella. Kasvavaan hevosmäärään ei kuitenkaan voida soveltaa suoraan maatalouden elintarvikevalvontaa ja lopetuskäytäntöjä, sillä niitä kasvateta elintarvikeketjun tarpeisiin eivätkä ne ole vastaavasti maataloustuen ja tehotuotannon piirissä. Teurastamot eivät ole Suomessa ottaneet hevosia vastaan, muutamaa harvinaista poikkeusta lukuun ottamatta. Kaikkien erilaisista lähtökohdista olevien normien lateleminen päällekkäin hevosalan kannettavaksi ja niiden virkaintoinen tulkinta johtaa järjettömiin vaateisiin, kuten olosuhde kohdassa 11 on todettu. Elintarvikevalvontaan liittyy myös se, että virkamiehet soveltavat rehulakia hevosiin, vaikka laki erikseen toteaa, ettei se koske niitä jotka eivät ole elintarvikeketjun tuottajia. Elintarvike valvontaa perusteena käyttäen halutaan myös poistaa hevostenpitäjien oikeus hoitaa ja lääkitä hevosiaan ja säilyttää matolääkkeistä alkaen mitään lääkkeitä, sekä siirtää kaikki hoito ainoastaan eläinlääkärin oikeudeksi. Eläintenpitäjien valvontaa on tältä osin lisätty ja tämän helpottamiseksi kaikki lääkkeet sekä hoidot halutaan merkittäväksi passiin. Valvovat eläinlääkärit kannattavat tätä, mutta hoitavat eläinlääkärit vastustavat, koska on tärkeämpää käyttää rajalliset resurssit hoitoon kuin byrokratiaan. TRACES järjestelmä on esimerkki EU-tasolla, jossa ”parhaan käytännön periaatteita” ei ole huomioitu ja jonka menettelytapaa merkittävä osa EU-oriasemista vastustaa.

12.14 Liikkumisen valvonta
Vuoden 2008 alusta saatettiin voimaan hevosenkuljetuslupa, jossa virallisen näkemyksen omaksuminen varmistetaan pakollisella opintojaksolla, tutkinnon hyväksytyllä suorittamisella ja luvan anomisella. Tämäkin EU-direktiivi tähtäsi alun perin tiettyjen toimijoiden laittomien teuraskuljetusten valvonnan tehostamiseen Etelä-Euroopassa. Se on kuitenkin pyritty ulottamaan koskemaan kaikkia kansalaisia ja kaikkea hevosten kuljetusta. Tähän liittyen näytettiin televisiossa dokumentti mainituista Etelä-Euroopan laittomista teuraskuljetuksista. Suomessa tietyt virkamiehet ovat halunneet kehittää lupamenettelyä edelleen niin, että muutaman vuoden kuluttua tavallisen kansalaisen harraste- ja kilpahevosen kanssa liikkumista seurataan myös oman maan sisällä satelliittipaikantimella. Vastaavilla perusteilla voitaisiin näyttää televisiossa dokumentti Italian mafiasta ja laittaa sillä perusteella kaikkien suomalaisten kännykät kuunteluun. Mm. Ruotsissa hevosalan liittojen juristit kehottivat vuoden alussa kansalaisia toistaiseksi pidättymään tutkinnon suorittamisesta. Kunniallisten kansalaisten perusteeton valvonta ei ole länsimaisten sivistysvaltioiden periaatteiden mukaista. Se kuuluu pikemmin Orwellin romaaniin ”1984”.

12.15 Virkavaltaisuus normiston valmistelussa
Kaikki tämä osoittaa ympäristöhallinnon ideologian suurta vaikutusta niin lainsäädäntöön kuin virkamiesten, kuten valvovien eläinlääkärien koulutukseen. Vihersosialistinen propaganda pyrkii vaikuttamaan voimallisesti myös yleisiin asenteisiin. On sanottu, että ¾ osaa lainsäännöstöstämme on nykyisin lähtöisin EU:n byrokraateilta. Tämän katsauksen valossa on ilmeistä, että lopusta ¼ osasta suuri osa on lähtöisin suomalaisilta virkamiehiltä ja etenkin ympäristöhallinto pyrkii laajentamaan vaikutusvaltaansa tässä suhteessa voimakkaasti. Kuten todettua tämä virkavalta ei ole perustuslain mukaista ja onkin kyseenalaista missä määrin kansanvalta todella toteutuu Suomessa. Tämä vaatii luonnollisesti kansalaisilta aktivoitumista ja osallistumista. Tämä koskee myös hevosalaa, joka on elänyt kuin pellossa omissa oloissaan. Vastaavasti niiden eläinlääkäreiden, joilla on hevosalan todellista asiantuntemusta, on pyrittävä vaikuttamaan alansa kehitykseen. Kansanvallan toteutumisen kannalta on oleellista, että etujärjestöt ilmaantuvat paikalle puolustamaan jäsenistönsä etua poliittisessa päätöksenteossa. Kaikkein oleellisinta on kuitenkin, että sekä etujärjestöt, että poliittiset päättäjät kuuntelevat ja noudattavat kansalaisten, eivätkä virkamiesten tahtoa. Poliittisen päätöksenteon ja hallinnon on palveltava kansalaisia, eikä päinvastoin, niin että kaikki palvelisi virkamiesten ideologisten päämäärien täyttymistä.


13. YMPÄRISTÖHALLINNON VIRKAVALLAN YKSITYISILLE KANSALAISILLE AIHEUTTAMAT ONGELMAT

13.1 Maaseudun kantaväestön ahdinko
Monet maanviljelijät, eläintenpitäjät sekä hevos- ja koiraihmiset elävät ahdingossa virkamiesten määräysten, valvonnan ja naapureiden ilmiantojen paineessa. Kansalaiset elävät peläten seuraavaa virkamiehen valvontakäyntiä, joka voi mielivaltaisin perustein pahimmillaan tuhota hänen ja edellisten sukupolvien koko elämäntyön. Ruotsi-Suomessa on takavarikoitu tai lopetettu eläimiä kyseenalaisin perustein ja jopa omistajan poissa ollessa. Tulevaisuudessa hevosenpidosta voi sakkojen lisäksi ehkä saada rikosrekisterin ja vankilatuomion. Osaa eläintenpitäjistä virkamiehet ahdistelevat niin, että yllättävän moni on muuttanut lopulta maanpakoon pois omasta synnyinmaastaan. Osa kärsii kroonisesta masennuksesta toimintakyvyn laskuineen. Kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu tämän olevan yleinen reaktiotapa totalitaristisissa järjestelmissä, joissa kansalainen kokee olevansa voimaton viranomaismielivallan edessä. Esimerkiksi viimesyksyinen ”eläinaktivistien videokampanja” johti Ypäjällä ilmeisesti sikafarmarin itsemurhaan, vaikkei seuranneessa viranomaistarkastuksessa mitään poikkeavaa hänen tilaltaan löytynytkään. Kansalaiset kokevat kotirauhansa rikotuksi, sillä juuri mikään ei ole enää maaseudun eläimen- tai hevosenpitäjän yksityisasia ja valvovat kunnaneläinlääkärit tunkeutuvat jopa kansalaisten asuntoihin arvostelemaan epäsiisteyttä (kts 12.3).

13.2 Epävirallinen 72 valvontakäynnin Suomenennätys
Epävirallinen ennätys on 72 eri viranomaisen valvontakäyntiä yhdellä hevostilalla yhden kesän aikana. Kyseinen hevostilallinen kertoo, että viimeisen 8 vuoden aikana häneltä on kulunut 52 000 euroa virkamiesten perusteettomien valvontatoimien, määräyksien ja mielivaltaisten pakkotoimien ja näihin liittyvien oikeudenkäyntien vuoksi. Nämä rahat, kaiken sen työn ja ajan olisi voinut paremmin käyttää tilan elinkeinotoiminnan kehittämiseen. Todellinen syy kiistoihin on kunnan intressi osoittaa kyseinen tila asuinrakentamiseen. Vain poikkeuksellisen kyvykäs ja sinnikäs kansalainen on pystynyt puolustamaan länsimaiseen sivistysvaltioon kuuluvia yksilönoikeuksiaan virkamiesjärjestelmää ja tuomioistuinta vastaan näin pitkään.

Moni muu on antanut periksi. Paljon vaatimattomammatkin viranomaistarkastusmapit ovat mitättömistä ja kiistanalaisista löydöksistä huolimatta maksaneet myös veronmaksajille toistakymmentä tuhatta euroa hevostilaa kohden. Naapureiden valitukset kuormittavat muitakin kuin valvontaviranomaisia. Tyypillisesti poliisipartio on ajanut 22 km vain nostaakseen yhden lapiollisen hevosen tai lampaan lantaa rajan oikealle puolelle.

13.3 Oikeus elää omassa maassaan
Suomi on Norjan ohella Euroopan harvimmin asuttu maa ja keskimääräinen asukastiheys on esimerkiksi Saksaan verrattuna 6,5%. Asuinkäytössä on Suomen pinta-alasta noin 4% ja lähes 4/5 osaa on metsää. Paradoksaalista on, että Suomessa on käytännössä pulaa rakennuspaikoista, samoin kuin se, että virkamiehet ovat enemmänkin huolissaan siitä, ettei pilata maata tulevia sukupolvia ajatellen. Tästä yhtälöstä ei voi vetää muuta johtopäätöstä kuin, että asunto- ja rakennuspaikkapula johtuu ainoastaan virkamiesten ja poliittisten päättäjien toiminnasta. Kyseessä on ideologinen asenteellisuus, jolla pyritään rajoittamaan ja säätelemään oman maan käyttöä ja kansalaisten vapautta elää omassa maassaan. Tässä suhteessa hevonen on erityisesti ympäristöhallinnon hampaissa, kuten tästä katsauksesta ilmenee.

13.4 Omakohtaiset kokemukset
Monella hevosalan kansalaisella on henkilökohtaista kokemusta siitä, että virkamiehet tarkoituksella rajoittavat ja jarruttavat hevosalan rakentamista aivan erityisesti. Se mitä julkisesti ei myönnetä, myönnetään kyllä toisinaan kahdenkeskisessä keskustelussa. Tavoitteena on hevosmäärän rajoittaminen ja vähentäminen. Allekirjoittanutkin on odottanut 2 vuotta, että rakennusvalvonta määrittäisi lopullisen kantansa olemassa olevien hevostallirakennuslupien muutokseen. Suunnitellut rakennukset sijaitsevat yleiskaavan maa- ja metsätalousalueella, maatilan maatilakeskuksen alueella, toista sataa metriä rajoista ja vielä kauempana naapurien asuinrakennuksista. Tähän asti on vaadittu lisäselvityksiä ja toimenpiteitä, jonka jälkeen ehdotukset on lopulta tyrmätty. Tätä ennen kaikkien rakentamiseen liittyvien lupien saaminen kesti 3 vuotta. Vuosikausien tarkoituksen mukainen viivyttely haittaa luonnollisesti elinkeinotoimintaa merkittävästi sekä myös estää täyttämästä toisten virkamiesten yhä lisääntyviä vaatimuksia, eikä näiden mahdollisia rangaistustoimenpiteitä ole mahdollista välttää.

Lisäksi vuonna 2006 kunta sijoitti ekologisen käytävän kulkemaan tilani päästä päähän, yli maatilakeskuksen ja rakennusten, sekä peltojen ja aidattujen laitumien ja tarhojen. Yleensä tämä villieläinten kulkemiseen tarkoitettu käytävä kulkee metsäalueilla kaukana asunnoista, mutta tässä käytävä tunkeutuu alueelle naapureiden pihapiirien välistä parinkymmenen metrin levyisestä metsäkaistaleesta. Onko sattumaa, että kunta sijoitti ekologisen käytävän tähän pian sen jälkeen, kun jätin kuntalaismielipiteen ehdotetuista hevosalaa kohtuuttomasti rajoittavista rakennusjärjestys- ja ympäristönsuojelumääräyksistä? Vastaavan ekologisen käytävän ja jopa vanhentuneen sellaisen perusteella eräältä naapuri hevostilalta evättiin rakennusluvat ja hevostilalliset olivat pakotettuja muuttamaan muualle. Ekologisella käytävällään liikkumisen lisäksi hirvet kiersivät heidän tilansa enimmäkseen alueen takana sijaitsevan suon kautta, vaikkei tähän oltu merkitty ekologista käytävää. Ja tietenkin hirvet ja peurat liikkuvat muutoinkin kaikkialla käytävien ulkopuolella mm. asuinrakennusten piha-alueilla kolistellen seiniä nauttiessaan niistä antimista mitä kukkapenkeistä ja muista istutuksista on jäljellä. Kansalaisten ohella siis myös villieläimillä on vaikeuksia ymmärtää virkamiesten asenteellisideologisia hallintopäätöksiä.

13.5 Ympäristöhallinto ei palvele kansalaista vaan omaa ideologiaansa
On selvää, ettei ympäristöhallinnon virkamiesten toiminta monelta osin palvele kansalaisia niin kuin pitäisi. Sen sijaan se palvelee asenteellista ideologiaa, jonka tavoitteena on rajoittaa hevostenpitoa ja tässä suhteessa tarkoituksella viivyttää tai estää kansalaista toteuttamasta toiveitaan ja tarpeitaan. Luonnollisesti käytännössä on suuria eroja kuntien ja virkamiesten välillä. Oikeusperiaatteiden pitäisi kuitenkin kyetä takaamaan yhtäläiset oikeudet kaikille kansalaisille. EU:n periaatteet pyrkivät takaamaan vapaan liikkumisen ja asuin- sekä elinkeinonharjoittamispaikan valinnan EU-kansalaisille alueen sisällä. On kohtuullista edellyttää, että Suomen valtio pystyy samaan Suomen rajojen sisällä.


III POHDINTA

Tässä katsauksessa on osoitettu Jarvan mietinnön käsittelevän monenlaisia tosiasioita tarkoituksella harhaanjohtavasti, josta tässä on käytetty nimitystä ”vihersosialistinen propaganda”. Jarvan mietintö tukee ympäristöhallinnon näkemyksiä ja osoittaa, ettei näissä ole kyseessä yksittäisen virkamiehen hairahdus vaan laaja-alaisempi ideologinen linja. Tässä pohdinnassa on yritetty hahmottaa tämän ideologian sisältöä sekä sitä, mistä se on lähtöisin.

Maaseudun tulevaisuus kirjoitti 3.1.2007: ”Miksi ympäristöhallinnon kuva on huono, varsinkin maaseudulla. Ihmiset eivät luota ympäristöhallinnon kykyyn kuunnella kansalaisia ja toimia kansalaisyhteiskunnan pelinsääntöjä kunnioittaen. Natura ohjelman koppava toteutus, maaseudun rakentamismääräysten byrokraattinen ohjailu, ympäristölupien sattumanvaraisuus, jopa suoranainen hallinnon mielivalta ovat rapistaneet koko ympäristöhallinnon luotettavuutta. Ympäristöhallinto on niin tärkeä hallinnon haara, että sen tulisi olla etulinjassa kansalaisten palvelijana. Nyt koko hallinnon ala koetaan enemmän tsaarismin linnakkeeksi kuin palvelulaitokseksi. ” Näin kuvaa lehti ympäristöhallinnon pyrkimystä kansanvallan vastaiseen autonomiseen virkavaltaan, viranomaismielivaltaan ja hallinnon totalitaarisia piirteitä.

Kuten ”Hästhysteri” kohdassa 5 hevos-Apartheid-politiikan synnystä tässä katsauksessa todetaan,
virkamiesten harjoittaman hevosalan etnisen syrjinnän voidaan ehkä katsoa alkaneen virallisesti siitä, kun Ruotsin valtakunnallinen virallinen raportti 1989 allergisista sairauksista ja riskitekijöistä suositti 500m suojaetäisyyttä hevostallista naapurin asuntoon ja kouluihin, suojellakseen allergeenikkoja hevosallergeenilta. Tämän kehityksen juuret ovat Ruotsin sosialidemokraattien pitkässä valtakaudessa. Tämän aatetaustan historiaa on tarkasteltu alla, sekä sen suhdetta Ruotsi-Suomen ympäristöhallinnon nykyisiin pakonomaisiin ja jopa väkivaltaisiin toimiin hevosalalla, jotka eivät sovi yksilön vapautta ja oikeuksia korostavaan länsimaiseen demokratiaan. On tarkasteltu myös tämän viranomaismielivallan suhdetta suomalaisessa yhteiskunnassa yleisesti ilmenevään väkivaltaan ja kiusaamiseen.

Tähän aatetaustaan on viime vuosikymmeninä sekoittunut voimistuva vihreä luonnonsuojeluaate ja eläinaktivismitoiminta. Tästä ristisiitoksesta kumpuaa ympäristöhallinnon viimevuosikymmenten halu uudistaa eläimenpitoa ja maaseutua virkamiesten omien ideologisten tavoitteiden mukaiseksi. Tätä kuvaa SRL:n tuore puheenjohtaja Jukka-Pekka Leskinen pohtiessaan hevosen asemaa Hevosurheilulehdessä 28.11.2008: ”Hevosurheilun asema ylipäätään tuntuu huolestuttavalta asenneilmastossa, jossa eläinaktivistien mielipiteitä kuunnellaan yhä herkemmällä korvalla”.


14. MÄÄRITELMÄT

14.1 Vihersosialismi
Yllä mainitut sitaatit kuvaavat maaseudun väestön ympäristöhallinnosta käyttämää termiä ”vihersosialismi”. Tällä tarkoitetaan pyrkimystä toteuttaa piilososialismia käyttäen luonnon-, eläinten- ja ympäristönsuojelua tekosyynä. Tässä omaisuuden, kuten oman maan ja eläinten hallintaoikeus erotetaan niiden omistusoikeudesta ja oman elinympäristön hallinta siirretään enenevässä määrin keskusjohtoisen viranomaisjärjestelmän säätelemäksi ja valvomaksi. Myös vihreän liikkeen vaikutuksen kasvu viimeisen 30-vuoden aikana on vaikuttanut ympäristöhallinnon ideologiaan voimakkaasti. Tämä ei kuitenkaan kaiketi ole varsinaisesti Euroopan Vihreiden puolueiden poliittisen linjan mukainen, mutta muistuttaa ehkä jossain määrin vihreän Eco-Sosialismin Skandinaavista versiota. Ideologian hahmottamista vaikeuttaa se, että virkamiehet yleensä kieltävät sellaisen olemassa olon. Tämän hallintotavan totalitaarisia lähtökohtia on pyritty karkeasti hahmottamaan tässä pohdinnassa.

Piilososialismia on käsitelty Skandinaavisen sosialidemokratian synnyn yhteydessä alla.

14.2 Viherfasismi
Vihersosialismin fundamentalistisinta mielivaltaa ja väkivaltaa voidaan kutsua ”viherfasismiksi”. Se tähtää painostukseen ja puhdistuksiin, jossa tavalla tai toisella poistetaan eläintilat, jotka eivät täytä ympäristöhallinnon ideologisia olosuhdeperusteita virkamiesten asettamassa aikataulussa ja mieleisellä tavalla (vrt. holocaust). Mussolini toimi sosiaalidemokraattisen fasci-ryhmän aktiivina, mistä nimitys hänen myöhemmin johtamalleen liikkeelle tuli. Kaikille fasismin muodoille yhteisiä piirteitä on katsottu olevan kansallisuusaate, vahvan valtion olemus, vallan keskittyminen, korporaatioperiaate ja voimakas tekniikan, voiman ja väkivallan ihannointi. Oleellista fasismissa oli myös yksilön velvollisuus uhrautua kansallisten päämäärien hyväksi.

14.3 Totalitarismi
Eräs ”totalitarismin” määritelmä on, että virallisen ideologian, propagandan ja terrorin avulla kansalainen alistetaan palvelemaan järjestelmää, joka päättää kansalaisen yksityiselämän pienimmistäkin yksityiskohdista ajatuksia ja asenteita myöten.

14.4 Viherstasi valvoo
Termillä ”viherstasi valvoo” tarkoitetaan lisääntyvää ympäristöhallinnon vihersosialistisen ideologian mukaisten olosuhdeperusteiden valvontaa, joka poikkeaa perinteisestä eläinrääkkäyksen torjunnasta. Olosuhdeperusteilla ajetaan eläinten urbaaneja elintasovaatimuksia, sekä halutaan rajoittaa eläinten pitoa ja käyttöä. Eläinsuojelurikkomukset, eläintenpitokiellot, huostaanotot ja jopa terveiden, hyvinvoivien eläinten lopetukset eutanasia perustein ovat kasvaneet voimakkaasti yhdessä tiukentuvien ideologian mukaisten olosuhde- ja elintasovaatimusten sekä lisääntyvän valvonnan ja naapureiden ilmiannon kanssa.

14.5 Orwellin ”isoveli-valvoo poliisivaltio”
George Orwell (oik. Eric Arthur Blair, 1903-1950) ruoti esseessään ”Miksi kirjoitan” (1946) kirjallisia motiivejaan: ”suoranaisesti tai välillisesti totalitarismia vastaan ja demokraattisen sosialismin puolesta”. Hänen kaksi tunnetuita klassikkoaan ovat ”Eläinten vallankumous”(1945), jossa kritiikin kohteena oli Venäjän vallankumous ja Neuvostoliitto, sekä ”1984” (1949), joka maalasi klassikoksi muodostuneen dystopian tulevaisuuden totalitaarisesta tarkkailuyhteiskunnasta, jota johtaa myyttinen Isoveli. (Utopia kuvaa tulevaisuuden ihanneyhteiskuntaa, jossa kaikki on hyvin ja dystopia päinvastaista asiantilaa). (Wikipedia)

14.6 Ympäristöhallinto
”Ympäristöhallintoa” on tässä katsauksessa käsitelty laajemmassa mielessä kuin ministeriön alaista osaa hallinnosta. Laajassa mielessä tällä tarkoitetaan tässä virkamieskuntaa, joiden toimia suoraan YM:n alainen ympäristöhallinto pyrkii voimakkaasti ohjaamaan ja myös liittämään kiinteämmin hallintaansa, kuten esimerkiksi kuntien ympäristötarkastajien lisäksi rakennusvalvontaa ja eläintenpitoa ja eläinsuojeluvalvontaa. Ympäristöhallinto on kiinteässä yhteydessä luonnonsuojelujärjestöihin ja eläinaktivisteihin, ja monet virkamiehet ovat itse alan harrastajia. Näitä yhteyksiä kansalaiset tarkoittavat puhuessaan ”vihermafiasta”, tarkoittaen, etteivät ympäristöhallinnon toimet pohjaudu koko kansan tahtoon. Näiden yhdistysten ja osin epävirallistenkin järjestöjen vaikutusvalta on ympäristöhallinnossa suuri. Laajassa mielessä ympäristöhallinnon raja tähän suuntaan on sikäli epämääräinen, että mm. Suomen luonnonsuojeluliitto saa osan rahoituksestaan valtion budjetista. Pelkästään kattojärjestön toimihenkilöitä on yli 50. Tietyt tahot katsovat eläinten olevan osa luontoa ja kuuluvan ympäristöön, minkä takia eläintenpito ja -suojelu kuuluisivat luontevammin YM:n toimialan ja asiantuntemuksen piiriin. Näistä ideologioista kumpuavat ne virkamiesten ja eläintenpitäjien erimielisyydet, joiden takia Jarvan työryhmä asetettiin ja joita tässä katsauksessa on käsitelty. Ideologisesti myös monet Suomen kansalaiset mieltävät ympäristöhallintoon liittyvät ongelmat tässä epämääräisen laajassa mielessä (kts. esim. http://arvoposti.blogspot.com/2007/10/luonto-liitto-valehtelee.html).

15. TALONPOIKIEN JA YMPÄRISTÖHALLINNON RISTIRIITOJEN JUURET

Jarvan työryhmä asetettiin käsittelemään hevosalan ja ympäristöhallinnon virkamiesten välisiä ristiriitoja, joita tämäkin katsaus käsittelee. Samoin siteerattu Maaseudun tulevaisuuden artikkeli kiinnittää huomiota maaseudun väestön ja ympäristöhallinnon ristiriitoihin. Kuten todettua, virkamiesten harjoittama hevos-Apartheid-politiikka alkaa Ruotsin sosialidemokraattien pitkällä valtakaudella ehkä virallisesti siitä, kun Ruotsin valtakunnallinen virallinen raportti 1989 allergisista sairauksista ja riskitekijöistä suositti 500m suojaetäisyyttä hevostallista naapurin asuntoon ja kouluihin, suojellakseen allergeenikkoja hevosallergeenilta.

Aikoinaan Suomessa Maalaisliiton käsitteeseen ”talonpoikainen vapaus” SDP johto vastasi sloganilla: ”tapa talonpoika päivässä”. Maaseudun talonpoikien ja vasemmiston ristiriita on Ruotsi-Suomessa hyvin vanhaa perua. Skandinaviassa ei ole ollut maaorjuutta siten kuin muualla Euroopassa. Tästä on lähtöisin vahva maanomistuksen perinne Suomessa. On oikeus kerätä se sato, jonka on omalle maalleen kylvänyt. On oikeus pitää mm. hevosta ja hallita eläimiä, jotka talonpoika on itse siittänyt tai toinen hänelle myynyt. Ruotsin talonpoikaiskapinasta 1434 ja ensimmäisistä valtiopäivistä lähtien talonpoikaisluokka on ollut Ruotsi-Suomessa vahva poliittisesti vaikuttava tekijä. Tämän johdosta Ruotsin sosialistit joutuivat perääntymään 1917 viimehetkellä vallankumoushankkeestaan, joka Suomessa taas kaatui sisällissodassa 1918. Kuten tunnettua Suomessa nuollaan yhä sisällissodan haavoja.

Näin syntyi skandinaavinen sosialidemokratia ja piilososialismi. Talonpoikaisluokan voiman takia kommunistit eivät pystyneet alistamaan muita työväenluokan diktatuuriin, eivätkä ottamaan maata ja pääomia haltuunsa. Näistä eronneet sosialidemokraatit pyrkivät kohden sosialismia demokratian keinoin lisäämällä yhteiskunnan harjoittamaa säätelyä. Vaikka pääoma on edelleen yksityisomistuksessa, on sosialidemokratia pyrkinyt saamaan mahdollisimman suuren osan sen tuotosta yhteiskunnan haltuun ja jakamaan sitä tarveharkinnan pohjalta. Tietyissä tuoteryhmissä työntekijä voi käyttää alle kymmenesosan kokonaisansiostaan, palkka ja sivukulut mukaan lukien, itse tuotteeseen. Kaikista ansioista valtaosa osa jää erilaisina maksuina järjestelmälle, johon luetaan valtio ja suuret yhteiskunnalliset instanssin, kuten vakuutusyhtiöt, kirkko jne. Vastaavasti vaikka yksilöillä on omistusoikeus maaomaisuuteen ja muuhun omaisuuteen, on sen hallintaoikeus pyritty erottamaan omistusoikeudesta ja siirtämään yhteiskunnalle. Tästä on nyt käsitteillä olevassa ympäristöhallinnon virkamiesten ja eläintenpitäjien ristiriidassa kysymys: Eläintenpitäjän omistaman oman maan käyttöoikeudesta ja omien eläinten hallintaoikeudesta.

15.1 Vihreä sosialismi
Viime vuosikymmenenä Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen moni suomalainen vasemmistolainen käänsi takkinsa värin punaisesta vihreäksi ja yhdisti luonnonsuojeluaatteen maailmankuvaansa. Myös sosialidemokraatit pyrkivät profiloitumaan vihreämmiksi. Görän Persson lanseerasi Ruotsin Sosialidemokraattien puoluejohtajana ollessaan termin vihreä kansankoti, koska hän on halunnut laajentaa ekologista ulottuvuutta sosiaalidemokraattiseen yhteiskuntakäsitykseen. Samaan aikaan Suomen keskustapuolue on urbanisoitunut ja osa Vihreästä puolueesta alkanut pitää maaseutuelinkeinoja vihreinä.

15.2 Hevos-Apartheid-politiikan juuret Ruotsin sosialidemokratiassa
Kuten edellä todetaan Hevos-Apartheid-politiikan juuret ovat Ruotsin sosialidemokraattien pitkässä valtakaudessa. Hevostilojen maisema-arkkitehtuurin voidaan katsoa juontavan Tukholman vuoden 1930 ”Acceptera” näyttelystä. Sosialidemokraattien funktionalismin mukaisesti kaikkien kansalaisten tuli elää julkisivuiltaan, pohjaratkaisultaan ja jopa huonekaluiltaan täsmälleen samanlaisissa asunnoissa. Tämän kunnallisen rakentamisihanteen mukaisesti moni suomalainen arkkitehti ja ympäristöhallinnon virkamies haluaa edelleen tänä päivänä sijoittaa asunnot samanlaisina tasapäisesti pellolle riviin.

Sosialidemokraattinen akateemikko pariskunta Myrdal, totesi 1930 sosiaali-insinööritieteen oppiensa mukaisesti, että perhe on pian turvallisuustekijänä tarpeeton ja yhteiskunta voi paremmin huolehtia lasten oikeasta kasvatuksesta. Alva Myrdal sai Nobelin rauhanpalkinnon 1982 ja Gunnar Myrdal taloustieteen Nobelin 1974 (Herman Lindqvist; Historien om Sverige, s. 674). Täältä juontaa Eurooppaan nähden perustavanlaatuinen ero sosiaalitoimen perhepolitiikkamme tavoitteissa, jossa meillä kyseenalaistetaan vanhempien omistusoikeus omiin lapsiinsa. Vastaavasti kyseenalaistaa ympäristöhallinto eläintenpitäjien maan ja eläinten omistus- ja hallintaoikeuden käsitteillä olevassa kiistassa, kuten tästä katsauksesta käy ilmi. Muualla Euroopassa lastenhuollon ensimmäinen lähtökohta on perheen yhdistäminen. Muualla Euroopassa ei myöskään ole ilmennyt tarvetta uudistaa vuosisataisia hevosenpitoperinteitä Ruotsi-Suomen tapaan, vaan hevoset saavat edelleen asua kiinteästi aivan ihmisten naapurissa kylissä ja kaupungeissa ja jopa samassa talossa. Ero muuhun Eurooppaan juontaa Ruotsin sosialidemokratian pitkän valtakauden aatehistoriasta.

Norja ja Ruotsi ovat viime vuosina myöntäneet julkisesti, että lastenkodeissa on laaja-alisesti vuosikymmenien ajan systemaattisesti pahoinpidelty ja käytetty lapsia seksuaalisesti hyväksi. Suomessa tätäkään ongelmaa ei virallisesti ole ja voimakkaasti kasvavaa huostaanotto-politiikkaa tarkastellaan yksipuolisesti ihannoiden. Lasten ja eläinten edunvalvontaa korostetaan vanhempien ja eläintenpitäjien oikeuksien kustannuksella. Kummallakin alueella ovat sekä määräykset, valvonta, että huostaanotot kasvaneet huolestuttavaa vauhtia. Kansalaisten mielestä viranomaismielivalta ja yksilön oikeuksien rikkomukset ovat kasvaneet samaa tahtia.

15.3 Ruotsin sosialidemokraattien rodunpuhdistusohjelma
Ruotsi-Suomea markkinoidaan skandinaavisina ihanneyhteiskuntina ja halutaan ajatella, että ihmisoikeusrikkomuksiin tarvitsee kiinnittää huomiota vain ulkomailla. Ruotsin kansankodin historiassa on kuitenkin oma synkkä puolensa. Vuonna 1920 muodostivat sosiaalidemokraatit ensimmäistä kertaa hallituksen yksin. Vuonna 1921 Ruotsi perusti professori Herman Lundborgin johtaman, maailman ensimmäisen rotuopin laitoksen ja 1922 säädettiin pakkosterilisaatiolaki, jolla ruotsalaisista piti tulla puhtain rotu. Professori Lundborgista tuli Saksan Heidelbergin kunniatohtori ja Swastika symboloi Saksan Kansallissosialistien puhdasta Arjalaista Pohjois-Eurooppalaista rotua. 1933 Adolf Hitlerin kansallissosialistien noustua valtaan kutsuttiin lääkäreitä Ruotsissa ja Saksassa biologisiksi sotilaiksi, kuten Lundborg oli ennustanut. Vuonna 1940 oli sosialidemokraattien kannatus huipussaan ja vuonna 1941 terästettiin lakia sosialidemokraattien johtajan Per Albin Hanssonin aloitteesta niin, että myös irtolaiset ja tapojen rikkojat, eli melkein kuka tahansa, joka ei oikein sopinut kansankodin normiin, voitiin pakkosterilisoida (Herman Lindqvist; Historien om Sverige, s. 672). Ruotsin valtio puhdisti rotuaan omia kansalaisiaan pakkosterilisoimalla vielä 1970-luvulla. Lain muutoksen jälkeen valtio maksoi 70 000 kansalaiselleen korvauksia pakkosterilisoinnin johdosta.

15.4 Ruotsin SDP:n valtakauden vaikutus ympäristöhallinnon toimintatapaan
Tavallinen suomalainen tuntee hyvin Saksan ja Neuvostoliiton totalitaristiset vaiheet. Näiden valtioiden kanssa olemme aina olleet läheisissä tekemisissä, samoin kuin Ruotsin kanssa. Hitlerin kansallissosialismin ja Stalinin neuvostososialismin yhteiskuntakokoiluissa kuoli kymmeniä miljoonia ihmisiä, samoin kuin näiden sosialismien ristiretkessä, joka kehittyi toiseksi maailmansodaksi. Näiden tapaan, myös Ruotsin sosialidemokratialla on omat edellä kuvatut historialliset yhteiskuntakokeilunsa, joskin suurempia sosialistimaita lievemmässä muodossa. Rodunpuhdistukseen tähtäävän pakkosterilisaatio-ohjelman päätyttyä, kului kymmenisen vuotta erään yhteiskuntakokeilun alkuun. Tätä nimenomaista yhteiskuntakokeilua on käsitelty Jarvan mietinnössä ja tässä katsauksessa: Vuodesta 1989 on Ruotsi-Suomen ympäristöhallinto pyrkinyt suojelemaan kansalaisiaan hevosten haittavaikutuksilta ja pyrkinyt torjumaan niiden aiheuttamia terveydellisiä, ympäristönsuojelullisia ja muita vaaroja Hevos-Apartheid-politiikkansa mukaisesti. Hevostenpitoa on uudistettu muusta Euroopasta poikkeavalla tavalla. Pahimmillaan ympäristöhallinnon määrittämien eläinten olosuhdeperusteiden tarkkailussa on lopetettu viattomia, hyväkuntoisia eläimiä, kuten esimerkiksi kohdasta 12.5 ilmenee. Moni kansalainen on muuttanut maanpakoon muualle Eurooppaan virkamiesten harjoittaman olosuhdevalvonnan, uhkailun ja vainoamisen takia. Pohjoismaisilla ihanneyhteiskunnilla on oma totalitaarinen historiansa, joka jatkuu ympäristöhallinnon olosuhdeideologian nykypäivään. On kyseenalaista toteutuvatko oikeusvaltioperiaatteet ja yksilönoikeudet Ruotsi-Suomen hevosalan kansalaisten kohdalla länsimaisten sivistyneiden demokratioiden edellyttämällä tavalla.

15.5 Kulttuuriero muuhun Eurooppaan verrattuna
Hallintokulttuurin eroa kuvastaa esimerkiksi Ruotsin maatalouslaitoksen hevos-, siipikarja- ja riista-osaston päällikön Robert ter Horstin kommentti. Häneltä kysyttiin, miten aiotaan saada kaikki omistajat rekisteröimään hevosensa EU-rekisteriin vuoden 2009 loppuun mennessä. Ter Horst totesi, että saatiinhan lehmätkin, kun käytiin ampumassa pari malliksi (Ridsport 6/2008 ).

Vastaavasti keski-eurooppalaista liberaalia vapaan talonpojan kulttuuriperintöä kuvastaa se, että kun ranskalaiset viranomaiset tiedustelivat, mihin toimenpiteisiin hevostilalliset olivat ryhtyneet virkamiesten lähettämän lannanpolton kieltävän kirjelmän suhteen, kertoivat hevostilalliset polttaneensa sen lannan mukana. Eroa kansanvallan toteutumisessa kuvastaa se, että Suomen ulkopuolella on lannanpoltto sittemmin virallisesti hyväksytty. EU-direktiivit ovat samat, mutta se voivatko kansalaiset vaikuttaa niiden tulkintaan, eroaa. Kuuntelevatko päättäjät todella kansalaista ja vallitseeko valtiossa todellinen kansanvalta vai sen sijaan virkavalta?

Ranskassa viranomaisten varovaiseen suhtautumiseen liittyy tietenkin myös se, että ”normaali vuotena” Ranskassa poltetaan vain 27 000 autoa, mutta mellakoiden yltyessä toistasataatuhatta. Väärälle alueella eksyneiden poliisien teloittaminen on myös jengiläisten yleinen huvittelumuoto. On vaarana, että kansalaisten kokema viranomaismielivalta saattaa Suomessakin uhata yhteiskuntarauhaa, joskaan ei varmasti Ranskan mittakaavassa. Tiettyjä merkkejä kansan asenteiden muutoksessa on ehkä jo havaittavissa.

15.6 Suomalaisen yhteiskunnan kehityksen suunta
Suomi on viimeisen sadan vuoden aikana kulkenut Tsaarinvallan ajoista kohden länsimaista sivistynyttä demokratiaa. Tällä matkalla maassamme on ollut nähtävissä myös em. sosialististen yhteiskuntajärjestelmien voimakas vaikutus ja varsinkin ruotsalaisen sosialidemokratian, jossa myös ympäristöhallinnon hevosalan hallintokäytännön juuret ovat. Viime vuosikymmeninä tähän on yhdistynyt vihreä aate yhä voimakkaammin. Kasvihuone-ilmiön maailmanlopun profetia on antanut sille lisää tuulta purjeisiin.

Käsitteillä oleva Jarvan mietintö ja Suomen ympäristöhallinnon keskusjohtoinen virkavallan autoritaarinen korostaminen edustavat paluuta kohden Tsaarin vallan aikaa, kuten Maaseudun tulevaisuuskin em. sitaatissa toteaa.

15.7 Yksilön vapaus vai keskusjohtoinen järjestelmä
Yhteiskuntajärjestykset ovat perustuneet monenlaisiin uskonnollisiin ja ideologisiin teemoihin ja niitä on kutsuttu yhtä monella nimellä, mutta ne voidaan jakaa karkeasti esimerkiksi kahteen perustyyppiin: keskusjohtoisiin ja yksilönoikeuksiin perustuviin. Useimmat yhteiskuntajärjestykset sijoittuvat tällä akselilla tarkasteltuna jonnekin kohtaa näiden ääripäiden välille.

Länsimaisissa kansanvaltaisissa demokraattisissa sivistysvaltioissa yksilön vapaus ja oikeudet ovat keskeisiä ja koskevat tasapuolisesti kaikkia, riippumatta siitä kuinka heikko, sairas, pieni kansalainen on tai miten pieneen vähemmistöön hän kuuluu. Yhteiskunta palvelee tällä tavoin kansalaista, joka on mahdollisimman pitkälle vapaa päättämään, miten haluaa elää. Uskotaan, että se takaa kansalaisten mahdollisimman hyvän elämän. Lainsäädännön tehtävänä on tässä suhteessa taata kansalaisten oikeudet ja ratkoa näiden väliset mahdolliset intressiristiriidat. Uskotaan, että ylikansallinen yksilönoikeuksiin perustuva kansanvaltainen demokratia ehkäisee ristiriitoja ja sotia valtioiden välillä. Tämän yhteiskuntajärjestyksen ansiosta kansalaiset länsimaissa ovat voineet nauttia oman alueensa sisällä ennennäkemättömästä hyvinvoinnista ja vuosikymmenten rauhasta ilman sotia.

Niin nykypäivä, kuin historia eripuolilla maapalloa osoittavat kuinka helposti jotain periaatetta, uskontoa tai ideologiaa aletaan pitää yksilönoikeuksia tärkeämpänä. Seurauksena on keskusjohtoinen järjestelmä, jossa valtaa pitävä eliitti päättää ainoan oikean tavan, jonka mukaan kaikkien muiden tulee elää. Seurauksena ovat sisäiset puhdistukset, painostus ja valvonta. Tässä lainsäädäntö tyypillisesti määrää kansalaisia koskevat ainoan opin mukaiset säännöt ja rajoitukset. Usein kansalainen alistetaan myös palvelemaan järjestelmää, mikä johtaa totalitarismiin. Sääntöjen kannattajat uskovat tämän takaavan vahvan järjestäytyneen valtion. Valtapyrkimys levittää ainoaa oikeaa oppia valtion rajojen ympärille johtaa ristiriitoihin naapurivaltioiden välillä ja sotiin.

15.8 Tulevaisuuden ennustaminen
Tiedemiesten ryhmä nimeltään ”Rooman klubi” ennusti 1970-luvun mallissaan että öljy loppuu parissa kymmenessä vuodessa. Tämä johti öljykriisiin ja taantumaan. Mallista ja sen maalaamista uhkakuvista hyötyivät ehkä eniten öljyntuottajamaat, jotka vaurastuivat öljyn hinnan noustessa. Nämä ennusteet ovat muuttuneet sitä mukaa kun aika on kulunut, eikä öljy ole loppunut. Nyt oletetaan ratkaisevien ongelmien syntyvän siinä vaiheessa kun öljyn ja maakaasun tuotanto saavuttavat joskus tulevaisuudessa huippunsa ja kääntyvät laskuun.

Uusi vastaava maailmanlopun profetia liittyy nyt kasvihuoneilmiöön ja ilmaston lämpenemiseen. Ilmastonmuutoksella on hyvätkin puolensa. Lämmityskulujen pieneneminen on säästänyt enemmän energiaa, kuin mitkään Suomen hallituksen, yritysten tai yksityisten toimet. Ilmaston muutos siis auttaa Suomea saavuttamaan ne energian säästötavoitteet, jotka sille on ilmastonmuutoksen torjumiseksi asetettu. Hiilidioksidin nousu, lisääntyvät ja laajemmalle leviävät sateet ja ilmaston lämpeneminen ja kasvukauden piteneminen saattavat myös muuttaa koko planeetan vihreämmäksi, sillä nämä kaikki lisäävät kasvien kasvua, joka sitoo hiilidioksidia. Samalla vaikuttaa siltä, että lisääntyvät sateet ovat toistaiseksi kasvattaneet etelänapa jäätikön paksuutta saman verran kuin pohjoisnavan ikijää on sulanut. Stationaarisessa vaiheessa olevat ikimetsät vapauttavat saman verran hiilidioksidia kuin sitovat, mikä toivottavasti saa vihreän liikkeenkin kannattamaan dynaamisempaa vihermassan kasvua. Vihermassan kasvu on hiilidioksidi tasapainon kannalta oleellinen, sillä se kykenee sitomaan 2-3 kertaa enemmän hiilidioksidia, kuin mitä sitä on ilmakehässä. Oleellisinta on kuitenkin valtamerten hiilidioksiditasapaino, sillä kokonaismäärä on 50-kertainen ilmakehään verrattuna.

Kaikki tämä osoittaa, kuinka paljon monimutkaisempi ja vaikeammin ennustettava kysymys kasvihuoneilmiö on esimerkiksi verrattuna öljyvarojen riittävyyteen. Se kuinka ennusteet hyvien puolien ja riskien suhteen toteutuvat esimerkiksi Rooman klubin 1970-luvun malliin verrattuna jää nähtäväksi. Samoin se kuinka ihmiskunta kykenee edut hyödyntämään ja mahdolliset ongelmat ratkaisemaan. Hiilidioksidi on toisaalta normaali hengityskaasu, eikä näissä pitoisuuksissa mikään myrkky, kuten ei myöskään ilmaston lämpeneminen sellaisenaan. Vaarana on, että muu ympäristönsuojelu todellisten myrkkyjen osalta unohtuu yleisen hiilidioksidihysterian vallitessa. Samoin on vaarana, että asia alkaa saada uskonnollisen kultin omaisia ulottuvuuksia, jolla perusteella ohitetaan yksilön oikeudet. On varmistettava, että Suomi kehittyy edelleen kohden länsimaisia demokratioita, huolimatta erilaisista ilmaantuvista uhkakuvista. Rooman klubin aikoinaan esittämät maailmanlopunteoriat on hyvä pitää tässä suhteessa mielessä.

Jarvan mietintö ja ympäristöhallinnon toiminta osoittavat, että jo nyt on olemassa tässä katsauksessa esitetty vihersosialistinen suuntaus, joka pyrkii keskusjohtoiseen virkavaltaan ja on historiallisesti käyttänyt ja pyrkii käyttämään ideologiaansa länsimaisen demokratian periaatteiden vastaisesti. Poliittisten päättäjien on varmistettava, etteivät he anna tämän ryhmittymän lisätä valtaansa esimerkiksi ilmastonmuutoksen tai jonkin muun uhan varjolla kansanvallan ja perustuslakimme vastaisesti. Ilmastonmuutos on jo lisännyt vihreän ajattelun painoarvoa kaikissa puolueissa. Tämä maailmanlopun teoria tulee puhaltamaan tuulta vihreän liikkeen purjeisiin. On huolehdittava siitä, että varsinkin epävarmuuden aikoina yhteiskunnallinen liike jatkuu länsimaisen demokratian suuntaan.

15.9 Rakenteellinen väkivalta ja mielivalta suomalaisessa yhteiskunnassa
Kuten tästä katsauksesta ilmenee, Jarvan mietintö viittaa usein naapureiden ärtymiseen ja subjektiivisiin mielipiteisiin. Ympäristöhallinnon perusteet ovat keveitä tai olemattomia ja rajoitukset, velvoitteet sekä toimenpiteet usein taloudellisesti raskaita, kohtuuttomia ja jopa väkivaltaisia. Missä kulkee kiusaamisen ja viranomaismielivallan raja? Seuraavassa on pohdittu näiden suhdetta suomalaisen kulttuurin yleiseen väkivaltaisuuteen.

Suomessa on tapahtunut kaksi ampumismurhenäytelmää kouluissa. Kumpikin ampujista ilmoitti selkeästi syynsä harkitulle ja pitkään suunnitellulle teolleen - koulukiusaamisen. Kiusatuksi joutuminen on suuri yksilötason katastrofi ja herättää syvää vihaa uhrissa. Itseen kääntyneenä se muuttuu vaikeaksi krooniseksi depressioksi ja itsemurhataipumukseksi. Kumpikin ampujista ampui myös itsensä. Siitä ei ole kauan kun virallinen kanta oli, että kiusattu itse on syyllinen provosoimalla muita. Tämä kanta muuttui vasta kun kiusaajien ohella myös virallinen järjestelmä, eli koulut itse tuomittiin vahingonkorvauksiin. Tuomioistuinjärjestelmän rooli yhteiskuntamme yksilönoikeuksien kehityksessä oli tässä ratkaiseva. On huomattava, että tässä sosiaalisen kehityksen edellytys oli julkisen järjestelmän asettaminen vastuuseen.

Kiusaaja ei välttämättä itse myönnä olevansa kiusaaja. Jokin uhrissa sattuu ärsyttämään. Kaikilla laumaeläimillä ilmenevässä nokkimisjärjestyksessä sosiaalisen arvoasteikon pohjalta löytyy se kynitty kana ja myös ihmisellä nämä eläimelliset vietit löytynevät vallanhimon ja hallinnanhalun pohjalta. Ärsyyntyminen, hallinnanhalu ja kiusaaminen eivät lopu koulun päättyessä. Kiusaajien vetämä kyynärpäätaktikointi ja ryhmädynamiikka, syrjintä ja ihmisarvon sekä – oikeuksien riisto jatkuu aikuisväestössä työpaikkamobbaamisena, kerrostalo kyttäämisenä ja omakotitalo alueilla naapuritilallisen nujertamisena siitä huolimatta, että nämä kiusaamisen muodot on yhteiskunnassamme periaatteessa tuomittu. Kyseessä on suomalaisen yhteiskunnan perimmäinen ahdasmielisyys ja suvaitsemattomuus, oikeus ärsyyntyä ja puuttua toiseen henkilökohtaisia yksityisasioita, persoonaa, ulkomuotoa, pukeutumista ja tekemisiä myöten.

Tämä subjektiivinen oikeus ärtyä ja puuttua toisen asioihin tulee toistuvasti esille myös Jarvan mietinnössä ja ympäristöhallinnon toiminnassa. Jarvan mietintö haluaa tässä suhteessa suojella naapuria hevostilallisen aiheuttamilta haitoilta. Hevosala on päinvastaista mieltä. Hevostilallisella on oikeus elää rauhassa omalla tilallaan. Usein on enemmänkin kysymys siitä missä kulkee kiusaamisen raja naapureiden valituksissa sekä ympäristöhallinnon toiminnassa.

Tämä yhteiskuntamme sosiaalinen ongelma on luonnollisesti lähtöisin kulttuuristamme, meistä suomalaisista. Aiheeseen liittyy myös yleisen pahoinvoinnin, masennuksen, henkirikosten, itsemurhien yleisyys Suomessa. Pelkästään itsemurhiin kuolee satakertainen määrä kansalaisiamme yllä mainittuihin ampumavälikohtauksiin verrattuna. Itsemurhan yrittäjiä on kymmenkertainen määrä ja 10% kansalaisista on elämänsä aikana ajatellut itsemurhaa. Viidesosaa suomalaisista on kiusattu työpaikoilla ja myös kunnan ja valtionalat ovat hyvin edustettuina . Luku on Euroopan suurin (European Foundation for the Improvment of Living and Working Conditions, 2007 ja EU 27 tilasto). Suomella on lisäksi kyseenalainen kunnia komeilla Euroopan väkivaltatilastojen kärjessä. Suomi on siis väkivaltainen kulttuuri.

Kyseisen sosiaalisen pahoinvoinnin perimmäinen syy on tietenkin kiusaajissa.
Sosiaaliset ongelmat yhteiskunnissa ovat rakenteellisia, niillä on syynsä ja niihin voidaan vaikuttaa esimerkiksi massasuggestioilla, kuten mm. koulutuksen, tiedotusvälineiden tai poliittisten puolueiden sanomalla. Otetaan esimerkiksi kateus, jonka väitetään olevan meitä suomalaisia erityisesti riivaava pahe. Länsimainen kristilliseen perinteeseen pohjautuva kulttuuri on pyrkinyt hallitsemaan alemman tason eläimellisiä vihamielisiä viettejä ja korostamaan ylevämpiä lähimmäisen rakkauteen liittyviä, sekä suvaitsevaisuutta ja yksilön vapautta. Länsimainen demokratia on paljolti näistä perinteistä lähtöisin. Kristillisessä perinteessä kateus on yksi seitsemästä kuolemansynnistä, mutta meillä sosialidemokraatit ovat tehneet kateudesta hyveen, johon kannustetaan julkisesti. Kateus on keskeinen motiivi pohjoismaisen sosiaalidemokratian oikeudenmukaisuuskäsitykselle ja usein myös yksittäisille hallintopäätöksille käytännössä. Kateuden oikeutuksella perustellaan yhteiskunnan harjoittamaa keskusjohtoista säätelyä sekä omistusoikeuden ja muiden yksilönoikeuksien kaventamista. Tämä järjestelmä suorastaan kehottaa puuttumaan toisen yksityisasioihin ja esimerkiksi ympäristöhallinnon viranomaisvalvonta perustuu pitkälti naapureiden ilmiantamiseen. Moni pitää naapurin valvomista moraalisesti korkea-arvoisena velvollisuutenaan ja kynnys sekaantua ”Besser Wisserinä” naapurin kaikkiin asioihin on selvästi madaltunut.

Yhteiskuntajärjestyksen perustaminen erilaisille negatiivisille tunteille lisää luonnollisesti osaltaan kansalaisten pahoinvointia. Me suomalaiset olemme itse vastuussa kulttuuristamme ja on selvää, ettei ihminen voi voida hyvin sosiaalisessa ympäristössä, jossa pelkää oman fyysisen ja henkisen, sekä omaisuutensa koskemattomuutensa puolesta. Moni on menettänyt uskonsa poliitikoihin jo kauan sitten ja yhä useampi on menettämässä luottamuksensa myös viranomaisiin ja oikeuslaitokseen. Moni on menettänyt omaisuuttaan tai elinkeinotoimintansa, moni lapsensa, moni lapsi vanhempansa, moni mielenterveytensä virkamiesten mielivaltaisien toimien seurauksena. Maataloudessa ja hevosalalla yhä useampi menettää viranomaistoiminnan seurauksena eläimensä nykyisen mielivaltaisen kehityksen seurauksena. Virkamiesten uhka ja painostus on kasvanut nopeasti suuriin mittoihin hevosalalla. Enää ei ole kyse eläinrääkkäyksen ehkäisystä vaan ammattiyhdistysmaisista olosuhdevaatimuksista, jotka ovat yhä useammin mielivaltaisia. Samalla normisto on kehittymässä nopeasti kohtuuttomaksi.

Viranomaismielivalta onkin eräs vakavimmista alistamisen ja kiusaamisen muodoista. Sitä esiintyy yleisesti kuten muitakin kiusaamisen muotoja. Asemansa oikeutukseen uskova virkamies voi mielivaltaisesti aiheuttaa taloudellista vahinkoa, tuhota toisen toiveet, unelmat sekä perusturvallisuuden. Uhri on keskenään solidaarisen virkamieskoneiston hampaissa vielä puolustuskyvyttömämpi kuin periaatteessa tasavertaisten koulu- tai työkavereiden keskuudessa. Kun oikeuden saaminen saattaa kestää yli vuosikymmenen ja tuomioistuin on usein vain virkavallan jatke, ovat kansalaiset turvattomassa asemassa Suomessa viranomaisten edessä. Sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen, syrjinnän estämiseen, tuomioistuinten toimintaan ja valvonnan sekä vahingonkorvauskäytännön kehitykseen on siksi kiinnitettävä erityistä huomiota tarkasteltaessa sitä, kuinka hallinto palvelee kansalaisia. Vuonna 2003 voimaan tulleen hallintolain toteutus käytännössä on vielä jäänyt liiaksi kuolleeksi kirjaimeksi ja täytäntöönpanon lisäksi laki vaatii terästämistä. Vaikka Suomi on tsaarin vallan ajoista jatkuvasti kulkenut länsimaisten sivistysvaltioiden suuntaan, voidaan edelleen kysyä, missä määrin perustuslakimme toteutuu käytännössä. Henkisen ja fyysisen väkivallan sekä suvaitsemattomuuden ja alistamisen vähentäminen suomalaisessa yhteiskunnassa on aloitettava koululaitoksen lisäksi myös muusta julkisen yhteiskunnan toiminnasta. Olipa kyseessä taipumus kiusaamiseen ja alistamiseen tai halu hallita muita ja viehtymys valtaan, ei näitä piirteitä pidä suvaita missään muodossa julkisessa hallinnossa, jonka perimmäinen tehtävä kansanvallassa on palvella kansalaisia.



16. LOPPUPÄÄTELMÄ JARVAN MIETINNÖSTÄ

Tämä katsaus on sekä lausunto YM:n hevostallityöryhmän mietinnöstä (Jarvan työryhmä), että tähän liittyen tarkastelee siinä käsiteltyjä hevosalan määräyksiä hiukan laajemminkin ja laajemmin ymmärretyn ympäristöhallinnon näkökulmasta. Esitetyn perusteella on selvää, että Jarvan mietintö on asiantuntematon monella tapaa, sekä on sitä mitä ilmeisimmin useassa kohdin myös tarkoituksella. Asiantuntemattomuus koskee sekä yleistä, että tieteellisesti tutkittua tietoa hevosalasta ja yhdyskuntasuunnittelusta, mutta yhtä lailla YM:n oman hallinnonalan tietämystä, kuten asian kannalta keskeisiä oikeusperiaatteita. Tämä koskee myös seikkoja, joihin allekirjoittanut on työryhmän työn aikana vaatinut sitä kiinnittämään erityistä huomiota. Ministeriön mietinnössä ei voida hyväksyä tämän luokan asiantuntemattomuutta ja jo tämän takia mietintö on palautettava uuteen valmisteluun, jolta vaaditaan riittävää tosiasioiden asiantuntemusta.

Asiantuntemattomuuden lisäksi Jarvan mietinnössä herättää huomiota sen asennoituminen. Mietintö on hevosalaa ja sen kansalaisia selkeästi väheksyvä ja syrjivä, sekä pyrkii korostamaan virkamiesten valtaa sekä asettumaan lain yläpuolelle. Tämä asennoituminen on kansanvallan ja perustuslain vastainen, eikä edusta hyvää hallintomenettelyä. Tämänkään takia mietintöä ei voida hyväksyä ja se on palautettava uuteen valmisteluun, joka kunnioittaa hevosalaa ja sen kansalaisia, sekä näiden oikeuksia sekä palvelee kansalaisia ja hallintoa oikeusperiaatteiden ja länsimaisen demokratian edellyttämällä tavalla.

Jarvan mietinnön esittämät johtopäätökset perustuvat edellä esitetyllä tavalla vajavaiseen asiantuntemukseen ja virheelliseen asennoitumiseen, sekä ovat lisäksi tässä katsauksessa esitetyllä tavalla monilta kohdin kohtuuttomia ja jopa suoraan lain vastaisia. On selvää, että mietintö on myös tältä osin palautettava uuteen valmisteluun.

Tästä katsauksesta ilmenee myös, että ne virkamiesten ja hevosalan väliset ristiriidat, joiden vuoksi Jarvan työryhmä perustettiin, on kirjattu ratkaisemattomina mietintöön. Tämä on yksi osoitus siitä, että Jarvan työryhmä on epäonnistunut työssään. Ministeri edellytti työryhmää asettaessaan, että se pääsee yksimieliseen ratkaisuun. Mietintö on palautettava uuteen valmisteluun myös tästä syystä ja edellytettävä, että kyseisiin ristiriitoihin esitetään ratkaisut.

Tässä katsauksessa on lisäksi kiinnitetty huomiota tiettyihin erityiskysymyksiin, kuten perustuslain vastainen virkavallan käyttö ohi eduskunnan ja kansanvallan tai tähän liittyen suositusten ja ohjeiden muuttaminen sitoviksi määräyksiksi. Myös kaikkiin näihin katsauksessa mainittuihin erityiskysymyksiin on kiinnitettävä huomiota uuden valmistelun yhteydessä.


17. LISÄKSI HUOMIOITAVAA

Kuten johdannossa on todettu, virkamiehen roolia kansalaisen palvelijana selkiyttäisi ja asennemuutosta edistäisi, jos kaikki viranomaisnimikkeiden -hallinto, -tarkastaja, -valvoja ym. osat muutettaisiin palvelu-loppuisiksi, kuten kunnan ympäristöpalvelu, eläinsuojelupalvelu, rakennuspalvelija jne. Nykyinen hallinto-liitteinen nimikekäytäntö johtaa helposti siihen, että virkamiehet erehtyvät luulemaan, että heidän tehtävänsä edelleen on hallita kansalaisia.
Kaikenlaisen kunniallisten kansalaisten valvonnan yleistyessä perustuslaillisen kansanvallan ja ihmisoikeuksien takaaminen vaatii, että virkamiesten ja viranomaisten toiminnan valvomiseen sekä virkamiesten kansalaisille perusteetta aiheuttamien vahinkojen nopeaan ja täysimääräiseen korvaamiseen kiinnitettään yhteiskunnassamme erityistä huomiota. Myös ryhmäkannekäytäntö on syytä ulottaa koskemaan myös julkista hallintoa ja ottaa se käyttöön täysimääräisesti länsimaisten oikeusvaltioiden tapaan.

Hevosalan normistoon on vuosien kuluessa kertynyt hyvin paljon epäkohtia, johtuen siitä, etteivät hevosalan järjestöt ole katsoneet tarpeelliseksi puolustaa jäsenistönsä etua. Asiantilan korjaamiseksi, ehdotetaan MMM alaisuuteen erityistä hevosneuvos-virkaa, jonka tehtävänä on valvoa hevosalan etujen ja toimintaedellytysten turvaamista koko suomalaisessa hallintokäytännössä ja jonka osallistuminen edellytetään kaikessa hevosalan normiston valmistelussa kaikkien ministeriöiden hallinnonalueilla sekä joka lausunnollaan varmistaa myös kunnallisen päätöksenteon asianmukaisuuden.

Ruotsi-Suomessa on ilmennyt hyvin vakavia puutteita viranomaistarkastustoiminnassa, joiden seurauksena jopa eläimenpitäjän koko elämäntyö on voitu mielivaltaisesti tuhota. Ehdotetaan metsäpuolella hyväksi havaittua käytäntöä, jossa hevostilallinen voi halutessaan vaatia 1-3 henkisen hevostilallisen etua valvovan tarkastuskomission osallistumista tarkastustilanteeseen. Mihinkään toimenpiteisiin ei saisi ryhtyä ennen kuin komissiota on kuultu. Komission jäsenten valinnasta ja riittävästä saatavuudesta, koulutuksesta sekä sen sisällöstä vastaisivat hevosalan järjestöt, kuten Hippos, Ypäjän Hevosopisto ja SRL siten, että varmistetaan hevostilallisten oikeuksien turvaaminen.

Ruotsissa on ympäristöhallinnon mielivaltaa käsitelty runsaasti usean vuoden ajan ja jonkinlainen poliittinen käänne on ehkä tapahtunut myös valtionvallan asenteissa kohden funktionalismia. Tämän ajattelutavan mukaan lopputulos on tärkeämpi kuin viranomaismääräysten kirjaimellinen täyttäminen viimeistä pilkkua myöten. Viranomaismääräysten täyttäminen ei voi olla itsetarkoitus, sillä määräyksiä annetaan tavoitteiden vuoksi ja siksi tavoitteiden täyttyminen on tärkeämpää kuin määräysten. Hevosen todellinen hyvinvointi on tärkeämpää kuin se, onko hevosenpitäjä noudattanut satoja ympäristöhallinnon ainoiksi oikeiksi eläintenpitotavoiksi julistamia säädösten yksityiskohtia oikeaoppisella tavalla. Ehdotetaan lopuksi, että myös Suomen oikeusperiaatteita kehitettäisiin hevosalan osalta funktionaaliseen suuntaan.